Yhden äitin turinoita

Kai siihen jo voi uskoa

2008-02-21T21:40:00.003+02:00

...ja ääneen sanoa, kun se yhteistyötahollekin jo suurena totuutena on ilmoitettu. Minulla jatkuu työt samassa paikassa, mutta jälleen uudella toimenkuvalla vuoden 2012 loppuun. Ja odotan innolla uuden toimenkuvani alkamista, sillä se työ on ihan oikeasti minusta tuon talon mielenkiintoisinta (joskaan ei todellakaan kovin helppoa...) työtä. Kyllä minussakin täytyy joku vika olla, kun noissa hommissa viihdyn...

Tosiaan, tällä viikolla yhteistyötaho oli meillä palaverissa ja siellä itseäni esitellessä ja äitiyslomatittelini kestosta kertoessa pomo kehoitti minua kertomaan myös tulevasta toimenkuvastani. Silloin kun tästä asiasta on ensimmäisen kerran puhuttu, totesi pomo, että ei siitä sovi vielä kovasti puhua, kun asia ei ole ihan vielä varma. Sen koommin ei ole asiasta juteltu, mutta nyt se sitten ilmeisesti on ihan selvä tapaus. Hauskinta oli, kun meidän ainokainen miestyöntekijämme ei tiennyt jatkostani mitään, kaikki muut sen talossa kyllä tietävät. Oli hän vähän huuli pyöreänä, että miksei hänelle oltu puhuttu.

Tänään, kuin pisteenä iin päälle tuli keskustelu toiminnanjohtajan kanssa. Meille ilmestyi vuodenvaihteessa lappu taululle, jossa oli ohjaajien kehityskeskusteluajat ja alla kommentti: määräaikaiset sopivat tj:n kanssa palautekeskusteluajan. Nyt sitten kun asia taas tuli mieleen, menin pyytämään ko. palautekeskusteluaikaa ja pomo ilmoittikin, että kyllä minulle nyt kuuluu kehityskeskustelu, kun olen talossa vielä niin monta vuotta. Viimeistään nyt alan oikeasti uskoa, että tottahan tämä on ja tällä mennään. Aivan uskomattoman upeaa, pääsin suoraan koulunpenkiltä tänne töihin ja nyt on viisi seuraavaakin vuotta turvattu.

Niin joo, esimies langetti minulle myös vauvakuumekiellon, kun kerroin käyneeni "Elmaa" katsomassa alta viikon ikäisenä. Kuulemma nämä kolme äitiyslomaa vajaan vuoden sisällä riittäisivät tähän syssyyn pienelle puljulle, sanoi että nyt ei ehdi. Nauratti...

Elämä on yhtä juhlaa

2008-02-14T22:33:00.002+02:00

Terveiset yövuorojakson kolmannesta ja viimeisestä yöstä. Työpaikan kännykkään tuli viesti, että työkaveri on saanut ystävänpäivän kunniaksi tytön. Ja kuin juhlan kunniaksi kerholaisilta oli jäänyt minulle yöksi tuhottavaksi pussi mikropopcorneja, pino pannukakkuja, vaniljakastiketta ja neljä (!!!) irtokarkkia. Viikonloppuna näen jo toivottavasti siskontyttöni. Mikäs tässä on ihmisen ollessa.

Täti

2008-02-13T01:05:00.000+02:00

Se minä nyt sitten olen!

Eilen illalla, 12.2.08, heti Pikku Kakkosen jälkeen siskoni synnytti pienen tyttövauvan. Aivan tarkkoja mittoja minulla ei vielä ole tiedossani, mutta n. 3500g ja olisiko ollut 49cm. Tuoreen isukin kanssa vaihdoin vielä illalla muutaman sanan, huomenna soittelen sitten tuolle perheen naisväelle.

Ei voi ihminen ennen ymmärtää kun on tämän kokenut, miten paljon voi tädiksi tuleminen hetkauttaa. Sisko lähti reissuunsa eilen aamulla ja koko päivän olin ihan pistoksissa ja odotin puhelimen soivan. Välillä oli melkein tippa linssissä, kun aloin olemaan niin tunteellinen. Ja nyt olen yksinäni täällä yövuorossa suu korvissa. Niin onnellinen olen pienestä siskontytöstäni ja siitä, että siskon tuskat on nyt ohi. Tai ainakin kivut muuttaneet paikkaa...

Vihne ja viunale

2008-02-05T22:29:00.000+02:00

Minulle tuli oivallus. Tiedättehän, toisilla on vähän pitemmät piuhat kuin toisilla. Minulla taitaa olla melkoiset johdot. Nimittäin näin hyvissä ajoin, viikko ennen siskoni laskettua aikaa minulle tuli oivallus että voihan jehna, minusta tulee täti! On se hyvä kun hoksasin etten sitten ihmettele ainakaan ääneen, että mikä tuo on... ;)

Joulukortteja

2007-12-18T21:23:00.000+02:00

Taas on joulukorttien aika. Minä pidän ihan valtavasti korttien saamisesta ja lukemisesta. Mutta valitettavasti minulle tulee myös joulukortteja saadessa välillä huono omatunto.

Me teimme viime vuonna todella rankan käden karsinnan korttilistaamme, meiltä ei lähde enää kuin kourallinen joulukortteja. Sen sijaan lähetän jouluaattona vähintään toisen mokoman tekstiviestejä. Nyt kuitenkin posti kantaa kortteja niiltä ihmisiltä, joille minä en korttia tänäkään vuonna lähettänyt. En siksi, etten heistä välittäisi. Siitä ei todellakaan ole kyse. Osaksi kyse on vähän pienemmästä ekologisesta jalanjäljestä. Toiseksi, noloa tunnustaa, kyse on laiskuudesta. Kun olen löytänyt hyvän tekstiviestin, sen lähettäminen on todella helppoa ja vaivatonta, paljon helpompaa kuin osoitteiden metsästys. Mutta kolmanneksi kyse on siitä, että minusta on mukava lähettää viesti jouluaattona ja saada ihmisille hyvä mieli tuona ainakin minulle hyvin tärkeänä päivänä.

Toivottavasti ihmiset, joille laitan sen tekstiviestin, eivät luule, että laitan sen koska unohdin laittaa heille kortin ja nolostuin sitten kun muistin heidän korttiaan lukiessa, että hekin ovat olemassa. Siitä ei ole kyse. Siispä sinä, joka saat minulta tekstiviestin aattoaamuna: Kyseessä on jo korttienkirjoitusvaiheessa tarkoin harkittu ja suunniteltu teko. Olet minulle tärkeä!

Veeti 2v

2007-11-28T21:53:00.000+02:00

Terveiset neuvolatätiltä:

pituus: 86 cm
paino: 12,4 kg
pipo: 50,5 cm

Reipas 2-vuotias. Juoksee, potkaisee palloa, rakentaa 5 palikan tornin. Puheessa useita sanoja, puheesta saa selvän. Kasvaa hyvin, ruokailut ja nukkumiset ok. Näkö ja kuulo normaali.

Täti totesi, ettei Veetin vielä tarvisi osata hypätä tasajalkaa. Minkäs teet kun se osaa. Täti ei kuitenkaan kirjoittanut sitä neuvolakorttiin, koska Veeti ei suostunut näyttämään sitä hänelle. Ei se kukkokaan käskien laula.

Syntymäpäivälahjaksi Veeti sai korvatulehduksen ja antibioottikuurin. Huomenna palailee hoitoon, alkuviikko on kulunut isin kanssa kotona.

Ikäkriisi

2007-10-30T13:44:00.000+02:00

Minulle on iskenyt ikäkriisi. Kyllähän minulla itsellänikin on pikkaisen, kun ajattelen mitä seuraavaksi täytän, mutta minua vaivaa nyt Veetin ikä-kriisi. Minun pikkainen täyttää ensi kuussa 2 vuotta. Tämä on paljon pahempaa kuin se 1 vuosi. Minun pikkupoikani ei ole enää kovin pieni. Hän ei ole enää taapero, vaan leikki-ikäinen. Kohta pitää varmaan alkaa etsimään koulureppua.

Ihan hassua, kun toiselta pitää jo alkaa odottamaan jotain. Pitää velvoittaa ja osallistaa. Pitää vaatia osallistumista lelujen siivoamiseen. Pitää edellyttää pöytätapoja, lautasen tyhjäksi syömistä ja paikallaan istumista. Jotenkin ei haluaisi, mutta samalla tietää, että koska sitä sitten aletaan, jos vieläkin saisi elää kuin pellossa. Myöhäistä on rippikouluikäisenä sanoa, että pitäisiköhän opetella ruokatapoja.

Ei pysty ymmärtämään

2007-10-11T13:50:00.000+03:00

Mistä ihmeestä ne Tehyläiset kuvittelee kuntasektorin maksavan 24% palkankorotuksen? Se on aika todella merkittävän paljon. Minusta noista vaatimuksista puuttuu realismi ja vastuullisuus täysin. Onkohan Tehy suonut yhtään ajatusta sille, ettei rahat kasva puussa, vaan noin valtavat palkankorotukset romahduttavat kuntien talouden ja nostavat kunnallisveroäyrin ja muut kunnan perimät maksut pilvin. Siinä sitten ilolla maksetaan palkankorotusrahoilla kiinteistöveroa ja terveyskeskusmaksuja. Järki hoi, äly älä jätä...

Hupsan...

2007-10-07T21:00:00.000+03:00

Minulle on annettu palautetta kirjoittamattomuudestani. Miten niin, juurihan minä heinäkuussa kirjoitin... :) Silloin alkoi työt. Nyt alkaa koeaikakin lähestyä loppuaan, tai onhan sitä nyt vielä kuukausi jäljellä. Lomitettavani on saanut pienen, herttaisen pojan.

Olen viihtynyt töissä, sitähän kaikki kysyvät. Jännitti kauheasti aloittaa, mutta tutut työkaverit ja mukava työpari sekä miellyttävä työ ovat tehneet aikuiselämän alusta hauskaa. Tosin urani perhetyöntekijänä päättyy lyhyeen. Meiltä koko perhetyö ajetaan alas tämän vuoden aikana. Mutta ei hädän päivää. Minusta tulee lapsityöntekijä loppu työsopimuskaudekseni. Uusia haasteita, taitaa olla vielä suurempia kuin edelliset, mutta näistähän sitä oppii. Onpa jotain kättä pidempää, millä hakea keväällä uutta työpaikkaa.

Asiakkaat ovat ottaneet minut yllättävän hyvin vastaan. Muutaman kanssa oli alkuun pientä paikan hakua ja luottamuksen rakentamista, mutta näiden kolmen kuukauden aikana olen mielestäni päässyt jo asemaan, jossa toivonkin voivani heille olla. He luottavat minuun, kuuntelevat minua, toteuttavat neuvojani ja kunnioittavat minua. Olen kokenut moneen kertaan onnistumisen tunteita ja tiedän, etten ole ihan turha likka tässä työssä.

Katsotaan, parannanko tapani tämän kirjoittamisen suhteen. Pitäisi vissiin laittaa Veetin blogiinkin uusia kuvia ja vähän jotain tekstiä. Voitteko käsittää, että se jätkä täyttää ensi kuussa 2v!!!

Edelleen hengissä :)

2007-07-16T19:27:00.000+03:00

Ensimmäinen työpäivä onnellisesti takana ja minä tyttö se viihdyin. Oli mukavia perheitä ja selkeitä työkuvioita. Uskon, että työparini jäädessä ensi maanantaina lomalle, selviän edelleen. Välillä voi mennä sormi suuhun, mutta en usko että tulisi mitään, mitä en klaaraisi. Olen minä vaan sen verran hyvä... Minä olen kuulkaas ihmiset nyt perhetyöntekijä!

Veetikin on hengissä. Hän jäi nätisti aamulla päiväkotiin ja heilutti meille kera monen muun lapsen ikkunasta. Kaikki oli mennyt hyvin, hän oli syönyt reippaasti itse, istunut potalla (vaikkei mitään ollut sinne tehnytkään), nukkunut reippaasti ja muutenkin ollut kiltti, mutta omaan tapaansa kerkeeväinen poika. Iltapäivällä kun menimme hakemaan, tuli hän kiireesti syliin ja sitten meinasi tulla poru. Mutta kun sanoin, ettei enää kannata jos ei vielä ole itkenyt, niin veti takaisin. Siis ei kyyneleitä tänään.

Ukko-kulta vei meidät ulos syömään ensimmäisen työpäiväni kunniaksi. Söimme hyvin ja riittävästi ja nyt on kupu pullollaan ja mieli iloinen. Tämä päivä oli kaikin puolin oikein onnistunut. Näitä lisää :)

Jännittää

2007-07-15T21:06:00.000+03:00

Huomenna alkaa työt elämäni ensimmäisessä OIKEASSA työpaikassa. Työpaikassa, jossa olen yksin vastuussa itsestäni ja tekemisistäni, enkä jätä kesän jälkeen siivottua pöytää taakseni ja sano kiitos hei. Ihan eri asia kuin kesätyö ja erityisesti aivan eri asia kuin työharjoittelu. Jännittää niin vietävästi, että hyvä kun maltan istua tässä penkillä. Koska tiedän, että päästyäni töihin, tämä helpottaa, kiitos ihanien työtovereideni, jotka ovat siis minulle ennestään tuttuja ja siksi heitä en joudu pelkäämään.

Mutta tässä sitä nyt mennään, lujaa vauhtia kohti aivan uudenlaista elämää. Teen töitä kun työvuorolistassa niin lukee ja tulen kotiin, enkä tee mitään töihin liittyvää. Siis ei enää kotiläksyjä. Mutta toisaalta, mukana tulee uudenlaiset opettelut. Paljon jo tiedän, ainakin päivät ja viikot rytmittyvät uudella tavalla, eikä tästä ole ylimääräisiä hyppytunteja eikä vapaapäiviä. Kaikkia muutoksia en osaa vielä arvatakaan. Joka tapauksessa sen tiedän, että huomenna elämäni tulee muuttumaan suunnattomasti. Halusin tai en.

Pitäkää mulle peukkuja... :)

Päiväkotiin

2007-07-11T22:01:00.000+03:00

Minulla alkaa työt maanantaina. Veetin perhepäivähoitaja on kuitenkin vielä kesälomalla. Siksipä Veetin pitää mennä kolmeksi viikoksi päiväkotiin.

Kävimme tänään päiväkodissa tutustumassa, eikä se helpottanut hiukkaakaan vastustustani. Kuulun siis siihen joukkoon, jonka mielestä pienen lapsen paikka ei ole päiväkodissa. Lastenhoitaja kertoi minulle, että ensi viikolla on vielä vähän lapsia, loppuviikostakin vain 19. Ohjaajia on kaksi seuraavaa viikkoa kolme. En uskaltanut edes kysyä, minkä verran niitä lapsia sitten seuraavilla viikoilla on, jos tuo on vähän.

Toinen kauhistus on tyttö, joka on päiväkodissa kesähoidossa ja jota meidän Veeti pelkää kuin ruttoa. Tyttö asuu Veetin hoitajan naapurustossa ja Tarja on kertonut, että Veeti alkaa itkemään kun tyttö tulee heidän pihaansa. Tyttö oli tänäänkin päiväkodissa kun kävimme ja vaikkei Veeti nyt itkemään alkanutkaan, pelon huomasi hänestä kyllä oikein selvästi. Ikinä hän ei ole niin kovasti pitänyt minusta kiinni kun olen ottanut hänet syliin. Kerroinkin sitten tuosta pelosta hoitajille, toivottavasti he suhtautuvat siihen kaikella vakavuudella ja Veeti voi heidän avullaan päästä pelostaan komen viikon aikana yli.

En ole sitten himpun vertaa innoissani tuosta kolmesta viikosta, mutta ei se mitään muuta. Veeti menee päiväkotiin, minun on vain kestettävä se. Onneksi kolme viikkoa on nopeasti ohi ja Tarja palaa kesälomilta. Todennäköisesti nämä kolme viikkoa ovat kuitenkin vaikeampia minulle kuin Veetille, joten "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat".

Jos en tietäisi etten ole, voisin väittää olevani...

2007-07-03T18:39:00.000+03:00

Nimittäin raskaana. Jälleen ilonani ja riemunani on ollut useamman viikon kuvotus. Samanlaista minulla oli tuossa keväällä kerran, silloin kävin neuvolassa testaamassakin. Nyt tähän iloon ja riemuun liittyy vielä huimaus. Ja sehän oli tuttu tunne pari vuotta sitten, melkein koko raskauden ajan. Ja ettei ilo siihen loppuisi, minulla on jatkuva jano. Ehkä osasyyllinen on tämä lämpötila, mutta se ei selitä janoa viime viikolla. Mutta tosiaan, ei tarvi onnea toivotella eikä naapureille kuiskutella, en ole raskaana, kaikesta huolimatta.

Voin kyllä sanoa, että ei ole mikään hehkeä olo näine riesoineni. Mies ehdotti stressiä, mutta mielestäni minulla ei sellaista ole. Olenhan lomalla. Mies väitti, että jännitän töitten alkua niin kovin. Ehkä se sitten on niin. Jos näin on, tämän pitäisi helpottaa kahden viikon päästä. Toivottavasti helppaa ennemmin, alkaa ärsyttää, kun ihan syyttä suotta tämmöinen olo on.

Sosionomi (amk)

2007-06-15T22:05:00.000+03:00

Niin siinä sitten kävi, että tänään sain semmoisen paperin, jossa lukee, että minä olen suorittanut ammattikorkeakoulutukinnon ja minusta on täten tänä päivänä tullut sosionomi (amk). Saa onnitella!

Päivää vietin minulle tärkeiden ihmisten kanssa, jotka olivat iloisia minulle tärkeän päämäärän saavuttamisesta. Söimme rasvaisia herkku ja nyt on huono olo. Ja jäljelle jääneistä herkuista täyttyy pakastin. Se arkku sellainen. Aika lailla jäi vielä jäljelle, vaikka kolmisenkymmentä minulle tärkeää ihmista kaikkensa yrittivätkin niiden tuhoamiseksi.

Huomenna menen yhden minulle tärkeän ihmisen luo olemaan hänelle tärkeä ihminen. Kummisetäni täyttää pyöreitä, joten saan ilon ja kunnian pukea huomennakin sukkahousut ja pikkukengät. Voi minua onnekasta!

Oih ja voih

2007-06-12T22:37:00.000+03:00

Minä kun luulin, että vaikein osuus töihin menosta on töitten löytäminen. Mutta ei. Tuo sijaisuus, joka minulla siis alkaa heinäkuun puolivälissä on tuottanut minulle jo rutkasti paperihommia.

Ensin tilasin rikosrekisteriotteen. Se killuu nyt ilmotustaululla, että voin töiden alkaessa sen esittää. Sitten huomasin, että opiskelulle ajateltu verokorttini ei taidakaan olla aivan riittävä, joten tilasin uuden. Sekin killuu ilmoitustaululla odottamassa parempia aikoja, keralla sivutulokortin siltä varalta, että satun saamaan vielä jonkun sijaisuuden ennen töitten alkua. Sen jälkeen mieleeni juolahti, että kas, tuskin enää voin kuulua opiskelijayhditykseenkään ammattiliitossa. Soitto JHL:n ja täti lupasi laittaa muutospaperit tulemaan. Mutta millaiset paperit. Vaikeat kuin mitkä. Ja vielä täytyy soittaa pomolle ja kysellä monenmoista ennen kun osaan sen täyttää. Ja sen ammattiosaston nimikin oli niin pitkä ja vaikea, ettei voi ihmislapsi sellaista oppia. Kuusi sanaa + JHL ry + osaston numero. Ei voi muistaa, ei. Liiton paperikin siis lyötiin ilmoitustaululle, nyt taulu alkaakin olla aika täysi...

Tympii...

2007-06-12T14:04:00.000+03:00

On se kumma. Ensin sitä lomaa odottaa kun kuuta nousevaa. Sitten kun se loma on, haikailee vaan töihin. Olen nyt kolmatta viikkoa kotona ja nyt jo ihan tatti otsassa. Voisi sitä nyt joku sijaisuuspätkä jostain tulla.

Siinä sitten toinen outo juttu. Paasataan, että sijaisia ei ole ja toisaalta valitetaan, että vain lyhyttä pätkää saa töitä. Mutta kun minä tahtoisin lyhyttä pätkää töitä, niin sanotaankin, että kun pystyn olemaan niin vähän aikaa, että ei kiitos. On se kumma, kun mikään ei kelpaa.

Täällä siis olen, enkä muuta voi. Jos joku sattuu tietämään, että Pori-Rauma-talousalueilla olisi sosiaalialan pätkäsijaisesta huutava pula, niin vink vink. Täällä yksi töitä pelkäämätön kolmea päivää vaille sosionomi kaipaa heinäkuun puoleen väliin asti pätkätöitä!

Suomi ansaitsee toimivan sosiaalialan ja sosiaaliala ansaitsee asialliset työehdot!

2007-05-31T22:01:00.000+03:00

'
Allekirjoita Talentian adressi eduskunnalla. Tavoitteena on, että 100000 ihmistä allekirjoittaisi vaatimuksen siitä, että valtion budjetissa osoitetaan kunnille riittävästi korvamerkittyä rahaa, niin että
- sosiaalialan korkeasti koulutettujen ammatti-ihmisten palkkatasoa voidaan tuntuvasti korottaa ja
- työntekijöden suuresta vaihtuvuudesta ja perusteettomista pätkätöistä on päästävä eroon, sillä
- ihmisillä on oikeus saada tarvitsemansa palvelut ajallaan ja laadukkaina
- sosiaalityön tuloksellisuus ja tuottavuus edellyttävät sitoutuneita työntekijöitä
- sosiaalialan korkeasti koulutettu henkilöstö ansaitsee arvostuksen, joka näkyy myös palkassa

Adressin on tällä hetkellä allekirjoittanut 5014. Allekirjoitathan sinäkin sen sivulla www.sosiaalitapaus.fi!

Kukkia

2007-05-29T23:47:00.000+03:00

Säät eivät ole suosineet pihakärpäsen puremaa. Kuten suunnittelinkin, kävin eilen taimikaupassa. En kuitenkaan saanut taimia maahan ennen kun hain Veetin hoidosta, vaikka niin suunnittelin. Nimittäin satoi. Aina kun näytti, että nyt kirkastuu, niin ropautti kunnon kuuron. Eipä huvittanut pihahommat. Onneksi iltaa kohden selkeni sen verran, että lähes kaikki taimet ovat nyt maassa. Maa oli niin märkää, että rikkaruohot mokomat jäivät taimien seuraksi, mutta ovatpa siellä juurtumassa kuitenkin.

Parempaa onnea minulla oli parvekekukkien kanssa. Ostin leijonankitoja (kuvassa punaisen eri sävyissä) niinkin maallisesta syystä, että olivat näyttävistä kukista halvimpia. Roikkuvat kukat olivatkin sitten vähän hintavampia, mutta myös isompia, joten niitä ei tarvittu montaa. Mielestäni asetelmasta tuli ihan tyylikäs, sitä sopii tulla katsomaan jos täällä päin sattuu ajelemaan.

Veeti 1,5v

2007-05-29T13:03:00.000+03:00

Neuvolalääkärikuulumisia tältä päivältä:

Paino: 11.210g

Pituus: 81cm

Pipo 49,5cm

Reipas poika, kävelee, juoksee, puhuu muutamia sanoja, keuhkot+sydän ok, genitaali kivekset +/+, vas. niska takapuol. pieni patti, kiinteä, aristamaton, joten lab. lähete. Muuten terve poika.

Lääkäri oli näin pienellä paikkakunnalla ulkonäöltään yllättävä, hän oli tummaihoinen. Oikein mukavan tuntuinen naislääkäri ja oli oikeasti kiinnostunut potilaansa asioista. Veetin jälkeen lääkärille päässyt Aino-tyttö koki kulttuurishokin ja sydämistyi niin, että kieltäytyi kokonaan peff-mittarin käyttöönotosta. Toivottavasti tyttö leppyy.

Kävimme siis labrassa samalla reissulla, että saatiin sekin asia pois vaivoista. Se paikka pisti puolestaan Veetin sydämistymään. Vallan kolmen naisen voimin otettiin sitten pieneen purkkiin hiukan arvokasta verta. Minä pidin poikaa paikallaa, hoitaja kättä ja yksi koitti toimia ripeästi ja hellästi. Ja Veeti huusi. Ei meinannut leppyä ollenkaan. Ei varsinkaan, kun minun piti painaa tuppoa niin kauan että hän rauhoittuu. Ei kai rauhoitu jos joku pitää käsipuolesta kiinni. Mutta hoitaja sanoi, että vuoto jatkuu niin kauan kuin itkukin, joten otimme miehestä mittaa ja lopulta vein voiton.

Kävimme myös hammaslääkärissä ja se setä sai tehdä melkein mitä vain, eikä Veeti ollut milläskään. Se hammaslääkäri meinasi, että Veetille saattaisi vielä se puuttuva etuhammas puhjetakin samaan syssyyn viimeisen puuttuvan kulmurin kanssa. Hänen mielestään aihe oli näkyvissä. Totesi kyllä, että jännästi se on viivästynyt, kun poskarit ja kulmurit jo ovat ulkona, mutta tuo yksi vaan antaa odottaa itseään.

OHO!

2007-05-29T12:59:00.000+03:00

Niin siinä sitten on päässyt käymään, että tänä päivänä tutoropettajani on laittaa pamauttanut viimeiset opintosuoritukset tiedostoon. Notta mulla on nyt sitten vaadittavasta 210 opintopisteestä suoritettuna pyöreät 210. Oho! Ja minulle kun meinasi jo tulla epäusko. Huomenna menen ja laitan tutkintoanomuksen opintotoimistoon. Sitten tästä likasta tuleekin sosionomi. Taas oho!

Pihasuunnittelua

2007-05-27T22:23:00.000+03:00

Minä olen kova suunnittelemaan, mutta tänä kesänä ihan oikeasti pihalla tapahtuukin jotain. Viime kesä menikin pihakirjoja selaillessa ja kukkia niistä ihaillessa. Nyt minulla on ostoslista ja menen huomenna taimitarhaan taimikaupoille.

Minun listallani on monenmoista perennaa. Jotain jouduin vaihtamaan, kun pikaseen katsottuna ko. taimitarhan hinnastosta ei löytynyt kahta toivomaani kukkalajiketta. Mutta kestän sen kyllä, vaikka olin jo todella kiintynyt toiseen niistä nyt pois jääneeseen perennaan.

Kukkaistutukset eivät ole ainut toimenpide meidän pihassa tänä kesänä. Tällä hetkellä työn alla on etupihan aita sekä siihen liittyvät portti ja roskiskatos. Myös alapihalla on vähän myllätty. Leikkimökin kulmalta sai häädön mooseksenpalavapensas, koska se on kukkiessaan polttava ja täten pikkasen huono tuo leikkimökin nurkka sen sijainniksi. Laatotuksen alta löytyi hirmuisen iso kivi ja sille pitäisi keksiä nyt joku tuhotapa, sillä se nosti laatat mutkalle. Lisäksi poistui keskuudestamme vuorimänty, joka nyt odottaa lopullista kohtaloaan tilapäisistutuksessa kasvimaallamme (!). Se joko pääsee takaisin uusien pengerrysten valmistuttua tai saa antaa tietä pienemmille ja sirommille kartiotuijille.

Ja jottei ihan laiskoilta vaikutettaisi, niin meidän kaikki 11 punaista viinimarjapensasta ovat saaneet uudet tuet. Mustat viinimarjat, kaikki 8, odottavat vielä vuoroaan, mutta aineet niihinkin on jo kutakuinkin olemassa.

Jopas alan valitsin

2007-05-18T21:30:00.000+03:00

Onpas onpas, paljon huomattavaa kun valmistun ja työelämään siirryn. Olen nyt siis menossa sellaisen työpaikkaan, että puhelinnumerot pitää laittaa salaiseksi. Jos olisin turvakotipuolella, pitäisi minun laittaa vielä auton rekisteritiedotkin salaisiksi, kun iltavuorossa auto seisoo siinä pihassa. Nyt kun oikein koitan ajatella, mitä muuta pitää huomata, niin siskoni huomasi muistuttaa, että blogilta pitää ottaa nimi pois. Yksityisyyttä pitää koittaa varjella, koska muuten elämästäni tulee varmasti julkista ja sitä myötä työstäni vaikeampaa.

Tämän hetkisessä harjoittelupaikassa olen taas saanut harjoittaa kiertelemisen ja kaartelemisen taitoani. Kaikin keinoin olen koittanut väistellä kysymyksiä kotikunnastani ja muista vastaavista. Sitten jos kysyjä on henkilö, jonka tietää olevan peräänantamaton, pitää katsoa tarkaan, ketä lähettyvillä on, ettei vääriin käsiin mene tiedot minusta. En esim. halua sinnikkään ihailijani saavan tietää missä asun, koska hän saattaa ilmaantua oven taakse joku kaunis päivä. Nykyinen harjoittelupaikani on siis Erityishuoltopiirin paikka ja sopivuuden rajat ovat asiakkailla jossain määrin hämärät.

Millä muulla alalla tarvii varoa sanomisiaan ja tekemisiään yhtä paljon, jos aikoo säilyttää edes jonkunlaisen yksityisyyden ja jopa perusturvallisuuden? Eipä ole tätäkään tullut ennen sen enempää mietittyä.

Euroviisuja

2007-05-10T22:57:00.000+03:00

Minusta on aika hupaisaa, että Suomi menee taas kerran niin henkseleitä paukutellen Euroviisuihin. Voitto kotiin ja kaikkea. Miten minusta kuitenkin tuntuu, että viime vuodessa oli voittoa seuraavalle viidellekymmenelle vuodelle, kiitos Lordille siitä itsetunnon kohotuksesta. Mutta ihan lepo vaan, ei tule uusia kalliita kisoja ensi vuoteen. Ei tässä nyt ihan niin loistavia olla, vaikka hyviä ollaankin.

Jospas keskitytään nyt enemmänkin tuohon jääkiekkoon, siellä nyt ollaan ainakin neljän parhaan joukossa. Noikohan Hanna Pakarinen yltää samaan.

Se on menoa

2007-05-07T22:46:00.000+03:00

Hui jui, niin todelliseksi alkaa muuttua tuo valmistuminen. Opintopisteitä ropisee WinhaWilleen (tietokanta, jossa opintosuoritukset näkyvät), että heikompaa hirvittää. Viime viikolla tuli yli kaksikymmentä opintopistettä ja melkein kaikki on jo arvioitavana. Suorittamatta on enää tämä menossa oleva hallinnon harjoittelu, josta nyt sitten kolme viikkoa jäljellä, ja tilastomatematiikan tentti, joka on ensi maanantaina. Tuntuu ihan hurjalta, että tässä ihan oikeasti valmistutaan nyt.

Enpä olisi koulua aloittaessani arvannut, minkälaisen kriisin paikka valmistuminen voi olla. Alan päästä nyt yli siitä pahimmasta kriisistä, mutta nyt on menossa semmoinen epäuskoinen tunne. Että ihanko totta? Kriisivaihekin on vielä ajoittain päällänsä, mutta nyt alkaa tulla uusi kriisi, jännitys siitä, miten selviän uudessa työssäni. Kaipa se on ihan normaalia. Joka tapauksessa alan pikkuhiljaa ymmärtämään sitä ystävääni, joka kertoi valmistuttuaan itkeneensä. Alkaa tuntua siltä, että minäkin sitten itken. Jotenkin luulen, että on varmaan aika tyhjä olo, kun on opiskellut koko ikänsä ja sitten se yhtäkkiä onkin ohi. Apua, en minä ole vielä valmis!

Raivostunut

2007-03-21T21:32:00.000+02:00

Sain viimein tietää opponenttini ja opponoitavani. Samana iltana, eilen, sain opponoitavaltani sähköpostia, että koska viimeistään tarvisin hänen työnsä. Hän kertoi laittavansa työn torstaina opettajalle ja saavansa sen takaisin maanantaina. Minulla nousi jo karvat pystyyn, mutta päätin olla lukematta rivien välistä sen, mikä luettavissa oli. Vastasin ystävällisesti, että toivoisin saavani työn mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään perjantaina, jolloin minulla olisi viikonloppuna mahdollisuus perehtyä aiheeseen kunnolla.

Tarinan jatko ei ollut onnellinen. Tänään sain viestin, jossa kyseinen naisihminen kertoi, että hän siis lähettää työn arvioitavaksi opettajalle, kuten mainitsi, torstaina, ja saa sen korjausehdotuksineen maanantaina takaisin. Hän tekee sitten nuo opettajan toivomat korjaukset, jonka jälkeen hän voi toimittaa työn minulle. Perään hän vielä totesi, että ei voi tälle mitään, koska sai vasta tietää minun olevan hänen opponenttinsa. Joko mainitsin, että työn esitys on ensi viikon torstaina? Voitteko ymmärtää, minä suutuin.

Tosiaan, minä sitten menin ja suutuin. Laitoin viestin, jossa hyvin selväsanaisesti ilmoitin, että vaikka hän ei tiennytkään, kuka häntä opponoi, hän varmaan tiesi, koska hän työnsä esittää. Näin ollen työn pitäisi olla valmis siinä vaiheessa kun hänelle 1,5 viikkoa ennen esitysaikaa selviää opponentti. Ilmoitin myös, että työn pitäisi olla oppnentilla kaksi viikkoa ennen esitystä, mutta minä nyt pyydän vain viikkoa. Ihmettelin myös, kuka ihme suostuu opponoimaan työn, johon pitäisi parissa hassussa illassa kunnolla perehtyä.

Samaan kiukkuun naputtelin toisen viestin, opponoitavani opinnäytetyötä ohjaavalle opettajalle. Kysyin, miten minun opponenttina pitäisi suhtautua siihen, että opponoitava työni ei ole viikkoa ennen esitystä valmis ja näin ollen minulla ei ole aikaa perehtyä työhön niin, että voisin sen laadukkaasti opponoida. Tämä viesti oli hieman jo asiallisempi, mutta edelleen erittäin selväsanainen, eikä ko. opettajalle varmasti jää epäselväksi, että minä olen vihainen vallitsevaan tilanteeseen. Kysyin myös, miten on mahdollista, että työ on nyt esitettävänä, kun sitä ei vielä edes ole. Saman viestin lähetin myös opinnäytetyötilaisuudet järjestäville opettajille. Pyysin pikaista vastausta.

Mielenkiinnolla odotan millaisen vastaanoton viestini saavat. Vieläkö opettajat tervehtivät minua käytävällä? Mielestäni ärähdin aiheesta. Suututtaa, toden teolla, edelleen.