Yhden äitin turinoita

Vuosien jälkeen...

2010-11-30T00:11:00.002+02:00

Aikaa on vierähtänyt hetki jos toinenkin. Viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen perheemme on täydentynyt toisella pojalla kesäkuussa 2009. Leevi on siis jo 1,5v ja viikonloppuna esikoisemme Veeti täytti jo huikeat 5v. Eilen oli kovat juhlat ja Veeti odotti vieraita kuin kuuta nousevaa. Tänään käytiin neuvolassa ja huomenna koko juhlallisuudet huipentuu Veetin ihka ensimmäisiin kaverisynttäreihin.

Molemmat pojat ovat tosi sosiaalisia ja hurmaavia tätien naurattajia. Veetin hymykuoppa on tuplaantunut Leeville, eli kuoppa on molemmissa poskissa. Pojissa on paljon samaa, mutta kuitenkin he ovat kaksi ihan omaa persoonaa. Leevi on paljon rauhallisempi ja harkitsevampi kuin Veeti saman ikäisenä, keskittyy jo tosi hyvin ja tottelee useimmiten mallikkaasti. Veetikin on rauhoittunut viimeisen puolen vuoden aikana huikeasti, selvästikin ikä tekee tehtävänsä. Pari kuukautta sitten äitille tuli kriisi, kun ajattelin, että Veetin pitäisi olla ensi syksynä eskarikypsä. Nyt tämän kehityksen huomattuani alkaa usko siihen nousta, että Veeti voi siellä pärjätäkin.

Molempien poikien kehityksessä kompastuskivenä tuntuu olevan puheenkehitys. Leevi ei puhu juuri yhtään mitään. Koira sanoo hauhau, äiti on ätä, isä ättä ja Veeti etti, kato kato, mutta ei muuta. Veetillä puuttuu edelleen äänteitä kuten r, k ja j, toisissa paikoissa myös s. Äänteet heittävät myös häränpyllyä välillä, on ovara ja muut mainiot. Puhekin on kehittynyt huikeasti syksyn aikana ja paljon on korjaantunut, mutta äänteiden puuttumiseen saimme nyt lähetteen puheterapiaan. Olisin ottanut mielelläni sen jo vuosi sitten, mutta silloin sitä ei katsottu tarpeelliseksi.

Olen myös ihan eri työpaikassa kuin aikaisemmin, sain 10kk sijaisuuden yläkoulusta sosiaaliohjaajana. Aika yllätys ehkä niille, jotka ovat opiskeluaikana kuulleet minun sanovan, etten mene töihin sossuun, päiväkotiin enkä nuorisotyöhön. Yllätys se oli minulle itsellenikin, ja vielä suurempi yllätys oli se, että nämä nuoret ovat mahtavia. Tykkään työstäni, tykkään asiakkaistani, tunnen olevani tarpeellinen vaikka tarvittaessa myös inhottava. Kaikkea mitä vain vaaditaan että työ tulisi hyvin hoidettua. Kun vaan töissä käynti ei tarkoittaisi niin paljoa poissaoloa poikien elämästä. Siihenkin sopeutuu, ja olen onnellinen että palasin työelämään, mutta joskus tekisi mieli jäädä poikien kanssa kotiin ja nauttia omista pienistä muruista koko päivä.

Kai siihen jo voi uskoa

2008-02-21T21:40:00.003+02:00

...ja ääneen sanoa, kun se yhteistyötahollekin jo suurena totuutena on ilmoitettu. Minulla jatkuu työt samassa paikassa, mutta jälleen uudella toimenkuvalla vuoden 2012 loppuun. Ja odotan innolla uuden toimenkuvani alkamista, sillä se työ on ihan oikeasti minusta tuon talon mielenkiintoisinta (joskaan ei todellakaan kovin helppoa...) työtä. Kyllä minussakin täytyy joku vika olla, kun noissa hommissa viihdyn...

Tosiaan, tällä viikolla yhteistyötaho oli meillä palaverissa ja siellä itseäni esitellessä ja äitiyslomatittelini kestosta kertoessa pomo kehoitti minua kertomaan myös tulevasta toimenkuvastani. Silloin kun tästä asiasta on ensimmäisen kerran puhuttu, totesi pomo, että ei siitä sovi vielä kovasti puhua, kun asia ei ole ihan vielä varma. Sen koommin ei ole asiasta juteltu, mutta nyt se sitten ilmeisesti on ihan selvä tapaus. Hauskinta oli, kun meidän ainokainen miestyöntekijämme ei tiennyt jatkostani mitään, kaikki muut sen talossa kyllä tietävät. Oli hän vähän huuli pyöreänä, että miksei hänelle oltu puhuttu.

Tänään, kuin pisteenä iin päälle tuli keskustelu toiminnanjohtajan kanssa. Meille ilmestyi vuodenvaihteessa lappu taululle, jossa oli ohjaajien kehityskeskusteluajat ja alla kommentti: määräaikaiset sopivat tj:n kanssa palautekeskusteluajan. Nyt sitten kun asia taas tuli mieleen, menin pyytämään ko. palautekeskusteluaikaa ja pomo ilmoittikin, että kyllä minulle nyt kuuluu kehityskeskustelu, kun olen talossa vielä niin monta vuotta. Viimeistään nyt alan oikeasti uskoa, että tottahan tämä on ja tällä mennään. Aivan uskomattoman upeaa, pääsin suoraan koulunpenkiltä tänne töihin ja nyt on viisi seuraavaakin vuotta turvattu.

Niin joo, esimies langetti minulle myös vauvakuumekiellon, kun kerroin käyneeni "Elmaa" katsomassa alta viikon ikäisenä. Kuulemma nämä kolme äitiyslomaa vajaan vuoden sisällä riittäisivät tähän syssyyn pienelle puljulle, sanoi että nyt ei ehdi. Nauratti...

Elämä on yhtä juhlaa

2008-02-14T22:33:00.002+02:00

Terveiset yövuorojakson kolmannesta ja viimeisestä yöstä. Työpaikan kännykkään tuli viesti, että työkaveri on saanut ystävänpäivän kunniaksi tytön. Ja kuin juhlan kunniaksi kerholaisilta oli jäänyt minulle yöksi tuhottavaksi pussi mikropopcorneja, pino pannukakkuja, vaniljakastiketta ja neljä (!!!) irtokarkkia. Viikonloppuna näen jo toivottavasti siskontyttöni. Mikäs tässä on ihmisen ollessa.

Täti

2008-02-13T01:05:00.000+02:00

Se minä nyt sitten olen!

Eilen illalla, 12.2.08, heti Pikku Kakkosen jälkeen siskoni synnytti pienen tyttövauvan. Aivan tarkkoja mittoja minulla ei vielä ole tiedossani, mutta n. 3500g ja olisiko ollut 49cm. Tuoreen isukin kanssa vaihdoin vielä illalla muutaman sanan, huomenna soittelen sitten tuolle perheen naisväelle.

Ei voi ihminen ennen ymmärtää kun on tämän kokenut, miten paljon voi tädiksi tuleminen hetkauttaa. Sisko lähti reissuunsa eilen aamulla ja koko päivän olin ihan pistoksissa ja odotin puhelimen soivan. Välillä oli melkein tippa linssissä, kun aloin olemaan niin tunteellinen. Ja nyt olen yksinäni täällä yövuorossa suu korvissa. Niin onnellinen olen pienestä siskontytöstäni ja siitä, että siskon tuskat on nyt ohi. Tai ainakin kivut muuttaneet paikkaa...

Vihne ja viunale

2008-02-05T22:29:00.000+02:00

Minulle tuli oivallus. Tiedättehän, toisilla on vähän pitemmät piuhat kuin toisilla. Minulla taitaa olla melkoiset johdot. Nimittäin näin hyvissä ajoin, viikko ennen siskoni laskettua aikaa minulle tuli oivallus että voihan jehna, minusta tulee täti! On se hyvä kun hoksasin etten sitten ihmettele ainakaan ääneen, että mikä tuo on... ;)

Joulukortteja

2007-12-18T21:23:00.000+02:00

Taas on joulukorttien aika. Minä pidän ihan valtavasti korttien saamisesta ja lukemisesta. Mutta valitettavasti minulle tulee myös joulukortteja saadessa välillä huono omatunto.

Me teimme viime vuonna todella rankan käden karsinnan korttilistaamme, meiltä ei lähde enää kuin kourallinen joulukortteja. Sen sijaan lähetän jouluaattona vähintään toisen mokoman tekstiviestejä. Nyt kuitenkin posti kantaa kortteja niiltä ihmisiltä, joille minä en korttia tänäkään vuonna lähettänyt. En siksi, etten heistä välittäisi. Siitä ei todellakaan ole kyse. Osaksi kyse on vähän pienemmästä ekologisesta jalanjäljestä. Toiseksi, noloa tunnustaa, kyse on laiskuudesta. Kun olen löytänyt hyvän tekstiviestin, sen lähettäminen on todella helppoa ja vaivatonta, paljon helpompaa kuin osoitteiden metsästys. Mutta kolmanneksi kyse on siitä, että minusta on mukava lähettää viesti jouluaattona ja saada ihmisille hyvä mieli tuona ainakin minulle hyvin tärkeänä päivänä.

Toivottavasti ihmiset, joille laitan sen tekstiviestin, eivät luule, että laitan sen koska unohdin laittaa heille kortin ja nolostuin sitten kun muistin heidän korttiaan lukiessa, että hekin ovat olemassa. Siitä ei ole kyse. Siispä sinä, joka saat minulta tekstiviestin aattoaamuna: Kyseessä on jo korttienkirjoitusvaiheessa tarkoin harkittu ja suunniteltu teko. Olet minulle tärkeä!

Veeti 2v

2007-11-28T21:53:00.000+02:00

Terveiset neuvolatätiltä:

pituus: 86 cm
paino: 12,4 kg
pipo: 50,5 cm

Reipas 2-vuotias. Juoksee, potkaisee palloa, rakentaa 5 palikan tornin. Puheessa useita sanoja, puheesta saa selvän. Kasvaa hyvin, ruokailut ja nukkumiset ok. Näkö ja kuulo normaali.

Täti totesi, ettei Veetin vielä tarvisi osata hypätä tasajalkaa. Minkäs teet kun se osaa. Täti ei kuitenkaan kirjoittanut sitä neuvolakorttiin, koska Veeti ei suostunut näyttämään sitä hänelle. Ei se kukkokaan käskien laula.

Syntymäpäivälahjaksi Veeti sai korvatulehduksen ja antibioottikuurin. Huomenna palailee hoitoon, alkuviikko on kulunut isin kanssa kotona.

Ikäkriisi

2007-10-30T13:44:00.000+02:00

Minulle on iskenyt ikäkriisi. Kyllähän minulla itsellänikin on pikkaisen, kun ajattelen mitä seuraavaksi täytän, mutta minua vaivaa nyt Veetin ikä-kriisi. Minun pikkainen täyttää ensi kuussa 2 vuotta. Tämä on paljon pahempaa kuin se 1 vuosi. Minun pikkupoikani ei ole enää kovin pieni. Hän ei ole enää taapero, vaan leikki-ikäinen. Kohta pitää varmaan alkaa etsimään koulureppua.

Ihan hassua, kun toiselta pitää jo alkaa odottamaan jotain. Pitää velvoittaa ja osallistaa. Pitää vaatia osallistumista lelujen siivoamiseen. Pitää edellyttää pöytätapoja, lautasen tyhjäksi syömistä ja paikallaan istumista. Jotenkin ei haluaisi, mutta samalla tietää, että koska sitä sitten aletaan, jos vieläkin saisi elää kuin pellossa. Myöhäistä on rippikouluikäisenä sanoa, että pitäisiköhän opetella ruokatapoja.

Ei pysty ymmärtämään

2007-10-11T13:50:00.000+03:00

Mistä ihmeestä ne Tehyläiset kuvittelee kuntasektorin maksavan 24% palkankorotuksen? Se on aika todella merkittävän paljon. Minusta noista vaatimuksista puuttuu realismi ja vastuullisuus täysin. Onkohan Tehy suonut yhtään ajatusta sille, ettei rahat kasva puussa, vaan noin valtavat palkankorotukset romahduttavat kuntien talouden ja nostavat kunnallisveroäyrin ja muut kunnan perimät maksut pilvin. Siinä sitten ilolla maksetaan palkankorotusrahoilla kiinteistöveroa ja terveyskeskusmaksuja. Järki hoi, äly älä jätä...

Hupsan...

2007-10-07T21:00:00.000+03:00

Minulle on annettu palautetta kirjoittamattomuudestani. Miten niin, juurihan minä heinäkuussa kirjoitin... :) Silloin alkoi työt. Nyt alkaa koeaikakin lähestyä loppuaan, tai onhan sitä nyt vielä kuukausi jäljellä. Lomitettavani on saanut pienen, herttaisen pojan.

Olen viihtynyt töissä, sitähän kaikki kysyvät. Jännitti kauheasti aloittaa, mutta tutut työkaverit ja mukava työpari sekä miellyttävä työ ovat tehneet aikuiselämän alusta hauskaa. Tosin urani perhetyöntekijänä päättyy lyhyeen. Meiltä koko perhetyö ajetaan alas tämän vuoden aikana. Mutta ei hädän päivää. Minusta tulee lapsityöntekijä loppu työsopimuskaudekseni. Uusia haasteita, taitaa olla vielä suurempia kuin edelliset, mutta näistähän sitä oppii. Onpa jotain kättä pidempää, millä hakea keväällä uutta työpaikkaa.

Asiakkaat ovat ottaneet minut yllättävän hyvin vastaan. Muutaman kanssa oli alkuun pientä paikan hakua ja luottamuksen rakentamista, mutta näiden kolmen kuukauden aikana olen mielestäni päässyt jo asemaan, jossa toivonkin voivani heille olla. He luottavat minuun, kuuntelevat minua, toteuttavat neuvojani ja kunnioittavat minua. Olen kokenut moneen kertaan onnistumisen tunteita ja tiedän, etten ole ihan turha likka tässä työssä.

Katsotaan, parannanko tapani tämän kirjoittamisen suhteen. Pitäisi vissiin laittaa Veetin blogiinkin uusia kuvia ja vähän jotain tekstiä. Voitteko käsittää, että se jätkä täyttää ensi kuussa 2v!!!

Edelleen hengissä :)

2007-07-16T19:27:00.000+03:00

Ensimmäinen työpäivä onnellisesti takana ja minä tyttö se viihdyin. Oli mukavia perheitä ja selkeitä työkuvioita. Uskon, että työparini jäädessä ensi maanantaina lomalle, selviän edelleen. Välillä voi mennä sormi suuhun, mutta en usko että tulisi mitään, mitä en klaaraisi. Olen minä vaan sen verran hyvä... Minä olen kuulkaas ihmiset nyt perhetyöntekijä!

Veetikin on hengissä. Hän jäi nätisti aamulla päiväkotiin ja heilutti meille kera monen muun lapsen ikkunasta. Kaikki oli mennyt hyvin, hän oli syönyt reippaasti itse, istunut potalla (vaikkei mitään ollut sinne tehnytkään), nukkunut reippaasti ja muutenkin ollut kiltti, mutta omaan tapaansa kerkeeväinen poika. Iltapäivällä kun menimme hakemaan, tuli hän kiireesti syliin ja sitten meinasi tulla poru. Mutta kun sanoin, ettei enää kannata jos ei vielä ole itkenyt, niin veti takaisin. Siis ei kyyneleitä tänään.

Ukko-kulta vei meidät ulos syömään ensimmäisen työpäiväni kunniaksi. Söimme hyvin ja riittävästi ja nyt on kupu pullollaan ja mieli iloinen. Tämä päivä oli kaikin puolin oikein onnistunut. Näitä lisää :)

Jännittää

2007-07-15T21:06:00.000+03:00

Huomenna alkaa työt elämäni ensimmäisessä OIKEASSA työpaikassa. Työpaikassa, jossa olen yksin vastuussa itsestäni ja tekemisistäni, enkä jätä kesän jälkeen siivottua pöytää taakseni ja sano kiitos hei. Ihan eri asia kuin kesätyö ja erityisesti aivan eri asia kuin työharjoittelu. Jännittää niin vietävästi, että hyvä kun maltan istua tässä penkillä. Koska tiedän, että päästyäni töihin, tämä helpottaa, kiitos ihanien työtovereideni, jotka ovat siis minulle ennestään tuttuja ja siksi heitä en joudu pelkäämään.

Mutta tässä sitä nyt mennään, lujaa vauhtia kohti aivan uudenlaista elämää. Teen töitä kun työvuorolistassa niin lukee ja tulen kotiin, enkä tee mitään töihin liittyvää. Siis ei enää kotiläksyjä. Mutta toisaalta, mukana tulee uudenlaiset opettelut. Paljon jo tiedän, ainakin päivät ja viikot rytmittyvät uudella tavalla, eikä tästä ole ylimääräisiä hyppytunteja eikä vapaapäiviä. Kaikkia muutoksia en osaa vielä arvatakaan. Joka tapauksessa sen tiedän, että huomenna elämäni tulee muuttumaan suunnattomasti. Halusin tai en.

Pitäkää mulle peukkuja... :)

Päiväkotiin

2007-07-11T22:01:00.000+03:00

Minulla alkaa työt maanantaina. Veetin perhepäivähoitaja on kuitenkin vielä kesälomalla. Siksipä Veetin pitää mennä kolmeksi viikoksi päiväkotiin.

Kävimme tänään päiväkodissa tutustumassa, eikä se helpottanut hiukkaakaan vastustustani. Kuulun siis siihen joukkoon, jonka mielestä pienen lapsen paikka ei ole päiväkodissa. Lastenhoitaja kertoi minulle, että ensi viikolla on vielä vähän lapsia, loppuviikostakin vain 19. Ohjaajia on kaksi seuraavaa viikkoa kolme. En uskaltanut edes kysyä, minkä verran niitä lapsia sitten seuraavilla viikoilla on, jos tuo on vähän.

Toinen kauhistus on tyttö, joka on päiväkodissa kesähoidossa ja jota meidän Veeti pelkää kuin ruttoa. Tyttö asuu Veetin hoitajan naapurustossa ja Tarja on kertonut, että Veeti alkaa itkemään kun tyttö tulee heidän pihaansa. Tyttö oli tänäänkin päiväkodissa kun kävimme ja vaikkei Veeti nyt itkemään alkanutkaan, pelon huomasi hänestä kyllä oikein selvästi. Ikinä hän ei ole niin kovasti pitänyt minusta kiinni kun olen ottanut hänet syliin. Kerroinkin sitten tuosta pelosta hoitajille, toivottavasti he suhtautuvat siihen kaikella vakavuudella ja Veeti voi heidän avullaan päästä pelostaan komen viikon aikana yli.

En ole sitten himpun vertaa innoissani tuosta kolmesta viikosta, mutta ei se mitään muuta. Veeti menee päiväkotiin, minun on vain kestettävä se. Onneksi kolme viikkoa on nopeasti ohi ja Tarja palaa kesälomilta. Todennäköisesti nämä kolme viikkoa ovat kuitenkin vaikeampia minulle kuin Veetille, joten "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat".

Jos en tietäisi etten ole, voisin väittää olevani...

2007-07-03T18:39:00.000+03:00

Nimittäin raskaana. Jälleen ilonani ja riemunani on ollut useamman viikon kuvotus. Samanlaista minulla oli tuossa keväällä kerran, silloin kävin neuvolassa testaamassakin. Nyt tähän iloon ja riemuun liittyy vielä huimaus. Ja sehän oli tuttu tunne pari vuotta sitten, melkein koko raskauden ajan. Ja ettei ilo siihen loppuisi, minulla on jatkuva jano. Ehkä osasyyllinen on tämä lämpötila, mutta se ei selitä janoa viime viikolla. Mutta tosiaan, ei tarvi onnea toivotella eikä naapureille kuiskutella, en ole raskaana, kaikesta huolimatta.

Voin kyllä sanoa, että ei ole mikään hehkeä olo näine riesoineni. Mies ehdotti stressiä, mutta mielestäni minulla ei sellaista ole. Olenhan lomalla. Mies väitti, että jännitän töitten alkua niin kovin. Ehkä se sitten on niin. Jos näin on, tämän pitäisi helpottaa kahden viikon päästä. Toivottavasti helppaa ennemmin, alkaa ärsyttää, kun ihan syyttä suotta tämmöinen olo on.

Sosionomi (amk)

2007-06-15T22:05:00.000+03:00

Niin siinä sitten kävi, että tänään sain semmoisen paperin, jossa lukee, että minä olen suorittanut ammattikorkeakoulutukinnon ja minusta on täten tänä päivänä tullut sosionomi (amk). Saa onnitella!

Päivää vietin minulle tärkeiden ihmisten kanssa, jotka olivat iloisia minulle tärkeän päämäärän saavuttamisesta. Söimme rasvaisia herkku ja nyt on huono olo. Ja jäljelle jääneistä herkuista täyttyy pakastin. Se arkku sellainen. Aika lailla jäi vielä jäljelle, vaikka kolmisenkymmentä minulle tärkeää ihmista kaikkensa yrittivätkin niiden tuhoamiseksi.

Huomenna menen yhden minulle tärkeän ihmisen luo olemaan hänelle tärkeä ihminen. Kummisetäni täyttää pyöreitä, joten saan ilon ja kunnian pukea huomennakin sukkahousut ja pikkukengät. Voi minua onnekasta!

Oih ja voih

2007-06-12T22:37:00.000+03:00

Minä kun luulin, että vaikein osuus töihin menosta on töitten löytäminen. Mutta ei. Tuo sijaisuus, joka minulla siis alkaa heinäkuun puolivälissä on tuottanut minulle jo rutkasti paperihommia.

Ensin tilasin rikosrekisteriotteen. Se killuu nyt ilmotustaululla, että voin töiden alkaessa sen esittää. Sitten huomasin, että opiskelulle ajateltu verokorttini ei taidakaan olla aivan riittävä, joten tilasin uuden. Sekin killuu ilmoitustaululla odottamassa parempia aikoja, keralla sivutulokortin siltä varalta, että satun saamaan vielä jonkun sijaisuuden ennen töitten alkua. Sen jälkeen mieleeni juolahti, että kas, tuskin enää voin kuulua opiskelijayhditykseenkään ammattiliitossa. Soitto JHL:n ja täti lupasi laittaa muutospaperit tulemaan. Mutta millaiset paperit. Vaikeat kuin mitkä. Ja vielä täytyy soittaa pomolle ja kysellä monenmoista ennen kun osaan sen täyttää. Ja sen ammattiosaston nimikin oli niin pitkä ja vaikea, ettei voi ihmislapsi sellaista oppia. Kuusi sanaa + JHL ry + osaston numero. Ei voi muistaa, ei. Liiton paperikin siis lyötiin ilmoitustaululle, nyt taulu alkaakin olla aika täysi...

Tympii...

2007-06-12T14:04:00.000+03:00

On se kumma. Ensin sitä lomaa odottaa kun kuuta nousevaa. Sitten kun se loma on, haikailee vaan töihin. Olen nyt kolmatta viikkoa kotona ja nyt jo ihan tatti otsassa. Voisi sitä nyt joku sijaisuuspätkä jostain tulla.

Siinä sitten toinen outo juttu. Paasataan, että sijaisia ei ole ja toisaalta valitetaan, että vain lyhyttä pätkää saa töitä. Mutta kun minä tahtoisin lyhyttä pätkää töitä, niin sanotaankin, että kun pystyn olemaan niin vähän aikaa, että ei kiitos. On se kumma, kun mikään ei kelpaa.

Täällä siis olen, enkä muuta voi. Jos joku sattuu tietämään, että Pori-Rauma-talousalueilla olisi sosiaalialan pätkäsijaisesta huutava pula, niin vink vink. Täällä yksi töitä pelkäämätön kolmea päivää vaille sosionomi kaipaa heinäkuun puoleen väliin asti pätkätöitä!

Suomi ansaitsee toimivan sosiaalialan ja sosiaaliala ansaitsee asialliset työehdot!

2007-05-31T22:01:00.000+03:00

'
Allekirjoita Talentian adressi eduskunnalla. Tavoitteena on, että 100000 ihmistä allekirjoittaisi vaatimuksen siitä, että valtion budjetissa osoitetaan kunnille riittävästi korvamerkittyä rahaa, niin että
- sosiaalialan korkeasti koulutettujen ammatti-ihmisten palkkatasoa voidaan tuntuvasti korottaa ja
- työntekijöden suuresta vaihtuvuudesta ja perusteettomista pätkätöistä on päästävä eroon, sillä
- ihmisillä on oikeus saada tarvitsemansa palvelut ajallaan ja laadukkaina
- sosiaalityön tuloksellisuus ja tuottavuus edellyttävät sitoutuneita työntekijöitä
- sosiaalialan korkeasti koulutettu henkilöstö ansaitsee arvostuksen, joka näkyy myös palkassa

Adressin on tällä hetkellä allekirjoittanut 5014. Allekirjoitathan sinäkin sen sivulla www.sosiaalitapaus.fi!

Kukkia

2007-05-29T23:47:00.000+03:00

Säät eivät ole suosineet pihakärpäsen puremaa. Kuten suunnittelinkin, kävin eilen taimikaupassa. En kuitenkaan saanut taimia maahan ennen kun hain Veetin hoidosta, vaikka niin suunnittelin. Nimittäin satoi. Aina kun näytti, että nyt kirkastuu, niin ropautti kunnon kuuron. Eipä huvittanut pihahommat. Onneksi iltaa kohden selkeni sen verran, että lähes kaikki taimet ovat nyt maassa. Maa oli niin märkää, että rikkaruohot mokomat jäivät taimien seuraksi, mutta ovatpa siellä juurtumassa kuitenkin.

Parempaa onnea minulla oli parvekekukkien kanssa. Ostin leijonankitoja (kuvassa punaisen eri sävyissä) niinkin maallisesta syystä, että olivat näyttävistä kukista halvimpia. Roikkuvat kukat olivatkin sitten vähän hintavampia, mutta myös isompia, joten niitä ei tarvittu montaa. Mielestäni asetelmasta tuli ihan tyylikäs, sitä sopii tulla katsomaan jos täällä päin sattuu ajelemaan.

Veeti 1,5v

2007-05-29T13:03:00.000+03:00

Neuvolalääkärikuulumisia tältä päivältä:

Paino: 11.210g

Pituus: 81cm

Pipo 49,5cm

Reipas poika, kävelee, juoksee, puhuu muutamia sanoja, keuhkot+sydän ok, genitaali kivekset +/+, vas. niska takapuol. pieni patti, kiinteä, aristamaton, joten lab. lähete. Muuten terve poika.

Lääkäri oli näin pienellä paikkakunnalla ulkonäöltään yllättävä, hän oli tummaihoinen. Oikein mukavan tuntuinen naislääkäri ja oli oikeasti kiinnostunut potilaansa asioista. Veetin jälkeen lääkärille päässyt Aino-tyttö koki kulttuurishokin ja sydämistyi niin, että kieltäytyi kokonaan peff-mittarin käyttöönotosta. Toivottavasti tyttö leppyy.

Kävimme siis labrassa samalla reissulla, että saatiin sekin asia pois vaivoista. Se paikka pisti puolestaan Veetin sydämistymään. Vallan kolmen naisen voimin otettiin sitten pieneen purkkiin hiukan arvokasta verta. Minä pidin poikaa paikallaa, hoitaja kättä ja yksi koitti toimia ripeästi ja hellästi. Ja Veeti huusi. Ei meinannut leppyä ollenkaan. Ei varsinkaan, kun minun piti painaa tuppoa niin kauan että hän rauhoittuu. Ei kai rauhoitu jos joku pitää käsipuolesta kiinni. Mutta hoitaja sanoi, että vuoto jatkuu niin kauan kuin itkukin, joten otimme miehestä mittaa ja lopulta vein voiton.

Kävimme myös hammaslääkärissä ja se setä sai tehdä melkein mitä vain, eikä Veeti ollut milläskään. Se hammaslääkäri meinasi, että Veetille saattaisi vielä se puuttuva etuhammas puhjetakin samaan syssyyn viimeisen puuttuvan kulmurin kanssa. Hänen mielestään aihe oli näkyvissä. Totesi kyllä, että jännästi se on viivästynyt, kun poskarit ja kulmurit jo ovat ulkona, mutta tuo yksi vaan antaa odottaa itseään.

OHO!

2007-05-29T12:59:00.000+03:00

Niin siinä sitten on päässyt käymään, että tänä päivänä tutoropettajani on laittaa pamauttanut viimeiset opintosuoritukset tiedostoon. Notta mulla on nyt sitten vaadittavasta 210 opintopisteestä suoritettuna pyöreät 210. Oho! Ja minulle kun meinasi jo tulla epäusko. Huomenna menen ja laitan tutkintoanomuksen opintotoimistoon. Sitten tästä likasta tuleekin sosionomi. Taas oho!

Pihasuunnittelua

2007-05-27T22:23:00.000+03:00

Minä olen kova suunnittelemaan, mutta tänä kesänä ihan oikeasti pihalla tapahtuukin jotain. Viime kesä menikin pihakirjoja selaillessa ja kukkia niistä ihaillessa. Nyt minulla on ostoslista ja menen huomenna taimitarhaan taimikaupoille.

Minun listallani on monenmoista perennaa. Jotain jouduin vaihtamaan, kun pikaseen katsottuna ko. taimitarhan hinnastosta ei löytynyt kahta toivomaani kukkalajiketta. Mutta kestän sen kyllä, vaikka olin jo todella kiintynyt toiseen niistä nyt pois jääneeseen perennaan.

Kukkaistutukset eivät ole ainut toimenpide meidän pihassa tänä kesänä. Tällä hetkellä työn alla on etupihan aita sekä siihen liittyvät portti ja roskiskatos. Myös alapihalla on vähän myllätty. Leikkimökin kulmalta sai häädön mooseksenpalavapensas, koska se on kukkiessaan polttava ja täten pikkasen huono tuo leikkimökin nurkka sen sijainniksi. Laatotuksen alta löytyi hirmuisen iso kivi ja sille pitäisi keksiä nyt joku tuhotapa, sillä se nosti laatat mutkalle. Lisäksi poistui keskuudestamme vuorimänty, joka nyt odottaa lopullista kohtaloaan tilapäisistutuksessa kasvimaallamme (!). Se joko pääsee takaisin uusien pengerrysten valmistuttua tai saa antaa tietä pienemmille ja sirommille kartiotuijille.

Ja jottei ihan laiskoilta vaikutettaisi, niin meidän kaikki 11 punaista viinimarjapensasta ovat saaneet uudet tuet. Mustat viinimarjat, kaikki 8, odottavat vielä vuoroaan, mutta aineet niihinkin on jo kutakuinkin olemassa.

Jopas alan valitsin

2007-05-18T21:30:00.000+03:00

Onpas onpas, paljon huomattavaa kun valmistun ja työelämään siirryn. Olen nyt siis menossa sellaisen työpaikkaan, että puhelinnumerot pitää laittaa salaiseksi. Jos olisin turvakotipuolella, pitäisi minun laittaa vielä auton rekisteritiedotkin salaisiksi, kun iltavuorossa auto seisoo siinä pihassa. Nyt kun oikein koitan ajatella, mitä muuta pitää huomata, niin siskoni huomasi muistuttaa, että blogilta pitää ottaa nimi pois. Yksityisyyttä pitää koittaa varjella, koska muuten elämästäni tulee varmasti julkista ja sitä myötä työstäni vaikeampaa.

Tämän hetkisessä harjoittelupaikassa olen taas saanut harjoittaa kiertelemisen ja kaartelemisen taitoani. Kaikin keinoin olen koittanut väistellä kysymyksiä kotikunnastani ja muista vastaavista. Sitten jos kysyjä on henkilö, jonka tietää olevan peräänantamaton, pitää katsoa tarkaan, ketä lähettyvillä on, ettei vääriin käsiin mene tiedot minusta. En esim. halua sinnikkään ihailijani saavan tietää missä asun, koska hän saattaa ilmaantua oven taakse joku kaunis päivä. Nykyinen harjoittelupaikani on siis Erityishuoltopiirin paikka ja sopivuuden rajat ovat asiakkailla jossain määrin hämärät.

Millä muulla alalla tarvii varoa sanomisiaan ja tekemisiään yhtä paljon, jos aikoo säilyttää edes jonkunlaisen yksityisyyden ja jopa perusturvallisuuden? Eipä ole tätäkään tullut ennen sen enempää mietittyä.

Euroviisuja

2007-05-10T22:57:00.000+03:00

Minusta on aika hupaisaa, että Suomi menee taas kerran niin henkseleitä paukutellen Euroviisuihin. Voitto kotiin ja kaikkea. Miten minusta kuitenkin tuntuu, että viime vuodessa oli voittoa seuraavalle viidellekymmenelle vuodelle, kiitos Lordille siitä itsetunnon kohotuksesta. Mutta ihan lepo vaan, ei tule uusia kalliita kisoja ensi vuoteen. Ei tässä nyt ihan niin loistavia olla, vaikka hyviä ollaankin.

Jospas keskitytään nyt enemmänkin tuohon jääkiekkoon, siellä nyt ollaan ainakin neljän parhaan joukossa. Noikohan Hanna Pakarinen yltää samaan.

Se on menoa

2007-05-07T22:46:00.000+03:00

Hui jui, niin todelliseksi alkaa muuttua tuo valmistuminen. Opintopisteitä ropisee WinhaWilleen (tietokanta, jossa opintosuoritukset näkyvät), että heikompaa hirvittää. Viime viikolla tuli yli kaksikymmentä opintopistettä ja melkein kaikki on jo arvioitavana. Suorittamatta on enää tämä menossa oleva hallinnon harjoittelu, josta nyt sitten kolme viikkoa jäljellä, ja tilastomatematiikan tentti, joka on ensi maanantaina. Tuntuu ihan hurjalta, että tässä ihan oikeasti valmistutaan nyt.

Enpä olisi koulua aloittaessani arvannut, minkälaisen kriisin paikka valmistuminen voi olla. Alan päästä nyt yli siitä pahimmasta kriisistä, mutta nyt on menossa semmoinen epäuskoinen tunne. Että ihanko totta? Kriisivaihekin on vielä ajoittain päällänsä, mutta nyt alkaa tulla uusi kriisi, jännitys siitä, miten selviän uudessa työssäni. Kaipa se on ihan normaalia. Joka tapauksessa alan pikkuhiljaa ymmärtämään sitä ystävääni, joka kertoi valmistuttuaan itkeneensä. Alkaa tuntua siltä, että minäkin sitten itken. Jotenkin luulen, että on varmaan aika tyhjä olo, kun on opiskellut koko ikänsä ja sitten se yhtäkkiä onkin ohi. Apua, en minä ole vielä valmis!

Raivostunut

2007-03-21T21:32:00.000+02:00

Sain viimein tietää opponenttini ja opponoitavani. Samana iltana, eilen, sain opponoitavaltani sähköpostia, että koska viimeistään tarvisin hänen työnsä. Hän kertoi laittavansa työn torstaina opettajalle ja saavansa sen takaisin maanantaina. Minulla nousi jo karvat pystyyn, mutta päätin olla lukematta rivien välistä sen, mikä luettavissa oli. Vastasin ystävällisesti, että toivoisin saavani työn mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään perjantaina, jolloin minulla olisi viikonloppuna mahdollisuus perehtyä aiheeseen kunnolla.

Tarinan jatko ei ollut onnellinen. Tänään sain viestin, jossa kyseinen naisihminen kertoi, että hän siis lähettää työn arvioitavaksi opettajalle, kuten mainitsi, torstaina, ja saa sen korjausehdotuksineen maanantaina takaisin. Hän tekee sitten nuo opettajan toivomat korjaukset, jonka jälkeen hän voi toimittaa työn minulle. Perään hän vielä totesi, että ei voi tälle mitään, koska sai vasta tietää minun olevan hänen opponenttinsa. Joko mainitsin, että työn esitys on ensi viikon torstaina? Voitteko ymmärtää, minä suutuin.

Tosiaan, minä sitten menin ja suutuin. Laitoin viestin, jossa hyvin selväsanaisesti ilmoitin, että vaikka hän ei tiennytkään, kuka häntä opponoi, hän varmaan tiesi, koska hän työnsä esittää. Näin ollen työn pitäisi olla valmis siinä vaiheessa kun hänelle 1,5 viikkoa ennen esitysaikaa selviää opponentti. Ilmoitin myös, että työn pitäisi olla oppnentilla kaksi viikkoa ennen esitystä, mutta minä nyt pyydän vain viikkoa. Ihmettelin myös, kuka ihme suostuu opponoimaan työn, johon pitäisi parissa hassussa illassa kunnolla perehtyä.

Samaan kiukkuun naputtelin toisen viestin, opponoitavani opinnäytetyötä ohjaavalle opettajalle. Kysyin, miten minun opponenttina pitäisi suhtautua siihen, että opponoitava työni ei ole viikkoa ennen esitystä valmis ja näin ollen minulla ei ole aikaa perehtyä työhön niin, että voisin sen laadukkaasti opponoida. Tämä viesti oli hieman jo asiallisempi, mutta edelleen erittäin selväsanainen, eikä ko. opettajalle varmasti jää epäselväksi, että minä olen vihainen vallitsevaan tilanteeseen. Kysyin myös, miten on mahdollista, että työ on nyt esitettävänä, kun sitä ei vielä edes ole. Saman viestin lähetin myös opinnäytetyötilaisuudet järjestäville opettajille. Pyysin pikaista vastausta.

Mielenkiinnolla odotan millaisen vastaanoton viestini saavat. Vieläkö opettajat tervehtivät minua käytävällä? Mielestäni ärähdin aiheesta. Suututtaa, toden teolla, edelleen.

Piru merrassa

2007-03-18T22:09:00.000+02:00

Oi voi sentään. Eipä näytä vaalitulos nyt hyvältä yhtään. Niin vain kävi, että kansa uskoi, kun porvari lupasi kuun taivaalta. Ilmoitusluontoinen asia, sitä ei sieltä alas saa. Kuin myöskään veroja alentamalla ei paranneta palveluja. Niin makaa kuin petaa, neljän vuoden päästä voi olla toinen ääni kellossa. Kuten viimeksi, SDP kelpaa korjaamaan porvarihallituksen tyhmyydet, mutta kun ylös on taas päästy, kaikki unohtuu. Niin on lyhyt ihmisen muisti.

Surkiata, surkiata. Kyllä nyt on pyrstö alhaalla ja mieli maassa. Tämän vaalin tuloksia katsellaan sitten seuraavat naljä vuotta, paluuta ei enää ole.

Kaikesta huolimatta sydämelliset onnittelut Satakunnasta läpimeinneille Krista Kiurulle, Reijo Kalliolle ja Antti Vuolanteelle, sekä loistavasti menestyneelle, varalle nousseelle Heli Eskaselle! Tehkää hyvää työtä niiden asioiden eteen, jotka Sosialidemokraateille ovat tärkeät.

Hyvän työn tekivät myös kaikki muut SDP:n Satakunnan ehdokkaat tukijoukkoineen. Satakunnanssa olimme kuitenkin voittajia. Nyt suuntaamme katseen kunnallisvaaleihin ja otamme sieltä ensi vuonna rökälevoiton!

Valmis!

2007-03-17T21:28:00.000+02:00

Opinnäytetyöni on nyt valmis. Esitän sen kahden viikon päästä ja lähetän sen opettajalle vielä tänään. Opponoijallekin lähettäisin, mutta en tiedä vielä kuka hän on. En myöskään vielä tiedä, kenet minä opponoin. Toisissa kouluissa vaan aikataulut ja sopimukset eivät syystä tai toisesta pidä. Tälläinen tuntuu olevan meidän koulu. Valitettavasti.

Juuh, mutta iso kivi harteilta on pudonnut, kun työ valmistui. Enää on siis jäljellä se esitys. Mutta ei ne työt tähän lopu. Nyt edessä on yksi kirjareferaatti ja päihdetyön portfolio. Ne kun saan tehtyä, ja harjoitteluraportin kohta päättyvästä harjoittelussa tuetussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa, suuntaan katseeni seuraaviin tehtäviin. Niitä kyllä riittää koko kevääksi, tavoitteenani olisi saada kaikki johtajuuden harjoitteluraporttia lukuunottamatta huhtikuun loppuun mennessä valmiiksi, jotta ne on aivan varmasti ajoissa suoritetuksi merkittyinä.

Nyt näyttää hyvältä, valmistun siis kesäkuussa. On hyvä mieli :)

Kiitos vieraanvaraisuudesta!

2007-03-02T23:12:00.000+02:00

Olimme nk. itsenäisen opiskelun jaksolla, puhekielessä hiihtolomalla, pohjoisessa käymässä. Käytiin vähän kummitätiäni ja kummipoikaani perheineen katsomassa. Mukavia vieraita oltiinkin. Veetille nousi kuume ekana yönä siellä ollessamme ja se laski vasta lauantaipäivän mittaan, kun sunnuntaina lähdettiin kotiin. Poikaparka ei päässyt lainkaan nauttimaan valkoisista lumihangista ja hurjaakin hurjemmasta pulkkamäestä.

Nooh, minähän sitten sain jonkun vatsapöpön, Veetiltä tai jostain ihan muualta. Kotimatkan olin syömättä, että ei tule yllätyksiä kesken automatkan. Päätökseni mukaan menin kuitenkin työharjoitteluun maanantainaamuna. Elina ei mennyt. Olimme kuulemma tartuttaneen häneen pöpön. Pari päivää myöhemmin sain tiedon, että Elinan isosisko oli voinut myös hyvin pahoin. Voi meitä. Mahtavatko enää huolia vieraaksi ollenkaan...

Veeti 1v 3kk

2007-02-28T22:24:00.000+02:00

Neuvolakuulumisia Veetin 1v 3kk-käynniltä:

Pituus: 79cm
Paino: 11 010g
Pipo: 49cm

Tyytyväisen oloinen poika. Oppinut juuri kävelemään. Sanoo muutaman sanan. Kasvu tasaista. Näkee ja kuulee. MPR I

Seuraava neuvola on lääkärineuvola 1,5-vuotiaana, jolloin päästään taas iloksemme hammaslääkärillekin.

Kuuluu, kuuluu

2007-02-28T22:17:00.000+02:00

Heipä hei rakkaat lukijat. Eipä ole ollut paljon aikoihin mitä lukea. On ollut niin kiire, että en ole ehtinyt kirjoitella. Aina välillä vain ajatellut, että tuonkin voisi blogiin jossain vaiheessa laittaa.

Viime viikolla minulla soi puhelu. Soi se muutenkin, mutta tämä oli aivan erityinen puhelu. Soitteli sieltä eräs nainen, joka paikassa X on toiminnanjohtajana. En kerro sen tarkemmin, kun ei ole varmaa tietoa tämä mitä nyt kirjoitan. Tai siis varmasti näin tapahtui, mutta kumminkin. Soitti siis tämä rouva ja kyseli, koska valmistun. Olisi tyrkyllä äitiyslomasijaisuus kesällä. Kysyi kiinnostaako. No totta kai kiinnostaa. Miksei työ kiinnostaisi. Nyt kun hän sai suostumukseni, hän esittää minua ko. sijaisuuteen ja soittelee sitten uudelleen. Aika jänskää... :)

Minä siis valmistun kesällä. Kesäkuun 15. päivä, jos vaan ei tule mitään mutkia matkaan. Opinnäytetyön esitän 29.3. klo 8.30, niin sovittiin Virtsikan kanssa tuossa joku aika sitten. Nyt tarvisi vaan saada tuo teksti valmiiksi... Eilen tein kovasti ja viikonloppuna laitan sen sitten sisältötarkistukseen ja jostain pitäisi löytää vielä halukas oikolukija. Onko vapaaehtoisia? Palkaksi työstä pullakahvit. Työ alkaa viikonloppuna ja työskentelyaikaa max. viikko. Työn laajuus max. 50 sivua.

Harjoittelun arviointi

2007-02-01T23:54:00.000+02:00

Opiskelija on laatinut itselleen tavoitteet ja ne olivat hyvin toteuttamiskelpoiset. Opiskelija on ollut hyvin joustava työvuorojensa suhteen ja toiminut työyhteisön toivomusten mukaisesti.

Opiskelija on ollut omatoiminen, ahkera ja tarttunut kaikkiin hänelle annettuihin tehtäviin. Harjoittelun alussa opiskelija "haki paikkaansa" harkiten ja vähän arkaillen lähti mukaan työhön. Harjoittelun kuluessa opiskelijan ammatillinen kasvu ja kehittyminen on ollut selkeästi nähtävissä. Opiskelija ei valikoi töitään ja huomaa itse mitä milloinkin voi tehdä ja tekee työnsä tunnollisesti. Hän on persoonaltaan rauhallinen, asiallinen, ulospäinsuuntautunut ja omaa paljon empatiakykyä. Hän on rohkeasti ottanut osaa asiakastyöhön, ottaen hyvin kontaktia asiakkaisiin, hoitaen mm. turvakotiasiakkaiden asioita itsenäisesti ja näin saavuttanut luottamuksellisia asiakassuhteita. Opiskelija on sopeutunut työyhteisöön hyvin, kuitenkin muistaen opiskelijan roolinsa. Hän on tuonut esille mielipiteitään rohkeasti ja raportointi on sujunut kiitettävästi. Opiskelijan reflektointi on kehittynyt paljon harjoittelun aikana, hän on ollut tiedonhaluinen ja selvästi halunnut saada kaiken mahdollisen "irti" harjoittelujaksoltaan. Kehittämishaasteena opiskelijalle on saada lisää kokamusta, koska kokemus tuo lisää varmuutta ja vahvistaa ammatillisuutta.

Opiskelija on tutustunut kaikkiin työmuotoihimme ja hän on saanut selkeän kuvan turvakotiin tulon syistä, perheväkivallan vaikutuksesta koko perheeseen, asuin- ja palvelutalossa asuvien asukkaiden ongelmista sekä yhteistyöstä eri tahojen kanssa. Opiskelija on tutustunut tapaamispaikkatoimintaan; valvonut itsenäisesti tapaamisen, ollut mukana tuetuissa tapaamisissa sekä osallistunut valvottujen vaihtojen toteutumiseen. Hän on yhdessä työntekijän kanssa laatinut kirjallisia raportteja tapaamisista, onnistuen kirjaamaan fakta-tietoa eikä omaa tulkintaa. Opiskelijalla tulee olemaan hyvä tulevaisuus sosiaalialan ammattilaisena.

Opiskelija on suorittanut harjoittelun hyväksyttävästi.

Sain siis palautteen huomenna päättyvästä harjoittelustani ja täytyy kyllä sanoa että aika hyvän palautteen sainkin. Ja tippa linssissä otin tänään vastaan talon tyttösiltä ihanat kortit, jossa neidit kirjoittivat, miten heidän tulee ikävä minua ja että en saa lähteä ja olen kiva. Minunkin tulee ikävä heitä.

Yes Yes!

2007-02-01T23:47:00.000+02:00

Tämä tavallisen kadun tallaaja on puhunut tänään pitkän päivän englsmannien kieltä. Yhtään en osaa, mutta kun koko päivän sitä mongersin, niin puhuin illalla jo kovasti, vaikken osannutkaan. Ymmärsivät kuitenkin ja se on pääasia.

Täytin asiakkaan kanssa päivähoitohakemusta, englanniksi. Sitten olin teatterissa väen kanssa, kaksi puhui englantia. Loppuillasta tähän kaikkeen jo niin tottuneena menin ihan omaehtoisesti kyselemään vaihto-opiskelija Martinan illan sujumisesta. Hyvin oli mennyt. Hän oli viihtynyt. Juteltiin pitkät tovit. Nyt on pollee olo. En edelleenkään OSAA englantia, mutta uskalsin silti puhua aikast hienosti. Hyvä hyvä hyvä!

Nyt tiedän mikä on henkilöturvatunnus englanniksi.

Julkaistu

2007-01-31T23:29:00.000+02:00

Launataina julkaistiin minun ihan itse tekemä Vertaisohjaajien koulutuspaketti. Se julkaistiin vertaisohjaajien kouluttajien koulutuksessa. Olin siellä vertaisohjaajien kouluttajakoulutuksen kouluttajana.

Juuh, siis julkaistiin. Nyt se on kirjoissa ja kansissa ja on aikast pollee olo. Sain kiitosta ja kehuja ja tuli hyvä mieli. Esittelin materiaalia ja sen käyttöä ja toivottavasti se tulee laajalti käyttöön.

Ja tänään laitoin ensimmäiset ihka oikean työpaikan hakemukset postiin. Tälleen lämmittelen ja pehmeesti laskettelen, etten sitten kauhealla pakokauhulla toukokuun lopulla ala, että apua, musta tulee työtön!!!

Kotikotikunnan perhepäivähoidon ohjaaja ja siivousfirman lähiesimieheni lupautuivat suosittelijoiksi, ei sosiaalialalla enää töitä ilman saa. Ihan ilomielin lupautuivat moiseen hommaan he. Toivottelivat onnea työnhakuun. Sitä tarvitaan.

Täällä ollaan :)

2007-01-24T23:26:00.000+02:00

Minua on kyselty. Minulta on kysytty, koska blogiin tulee lisää tekstiä. Nyt! Minulta on myös kysytty, koska Veetin blogiin tulee uutta tekstiä. Ken tietää, vaan ei kerro. Mokomakin Ken >:(

Minulla on pitänyt kiirettä. Nuo toukokuun loppuun mennessä suoritettavana olevat 73,5 opintopistettä pitää huolen siitä, ettei minulla ole vapaa-ajan ongelmia. Minulla ei näet ole vapaa-aikaa.

Työharjoittelu nykyisessä paikassani loppuu ensi viikon perjantaina. Harmi, olen nimittäin ihan tosissani viihtynyt. Mutta sitä ei ole aikaa jäädä miettimään. Nopeasti vain raportti valmiiksi ennen kuin seuraava harjoittelu kuntouttavassa ja tuetussa työtoiminnassa alkaa. Sihen on aikaa vielä neljä viikkoa. Kun tuo harjoittelu loppuu viisi viikkoa alkamisen jälkeen, samalla viikolla kun esitän opinnäytetyöni, saankin kiireen vilkkaa unohtaa moisen harjoittelun ja valmistautua kahden viikon päästä alkavaan hallinnon harjoitteluun. Siihen minulla ei tosin ole vielä paikkaa, mutta eiköhän sekin pian selviä.

Tuossa harjottelujen välillä pitäisi sitten tehdä teoriaopintoja harjottelujen ja opinnäytetyön jälkeen jäljellä olevat 30 opintopistettä. Se ei ole paha määrä alkuunkaan, mutta yhdistettynä jo ennen mainittuihin, työtä riittää. Tällä hetkellä työn alla (opparin lisäksi) on kaksi portfoliota. Ilmeisesti johonkin väliin pitää ujuttaa vielä poppanan tai maton tekeminen. Taidan tehdä keinutuolimaton. Sille olisi tarvetta.

Mutta itsepä olen osani valinnut, joten mikäs tässä on ollessa. Tämän kevään jälkeen olen tutkintopaperini ansainnut. Kyllä sitä neljä kuukautta seisoo vaikka päällään. Tosin paha olo siinä voi tulla, kun veri valuu päähän, mutta ei kerrota kenellekään.

Tää valmistuis kesällä

2007-01-18T00:16:00.000+02:00

Olen kierrellyt maita ja mantereita ja Alaskan tuntureita... Juu ja opettajien työhuoneita. Ja niissä on ollut opettaja sisällä. Ja niiden opettajien työhuoneitten opettajien kanssa olemme sopineet monenlaisia asioita. Summa summarum, lopputulema onpi se, että jos ei Veeti saa korvatulehduskierrettä tai minulta katkea kaula, minä valmistun kesäkuun valmistumispäivänä 15.6.2007!!!

Älkää luulko, että tulen pääsemään helpolla. Painan töitä kun pieni sika seuraavat neljä kuukautta. Mutta se on sen arvoista. Tästä tytöstä tulee kuulkaas vallan sosionomi.

Tämän tiedon innoittamana soittaa pirautin eilen pomolle ja sanoin, että se on loppu nyt. Ilmoitin päivämäärän, jonka jälkeen en tule enää töihin, joka tarkoittaa, että tämän nyt menossa olevan opintovapaan jälkeen teen töitä 12 työpäivää ja sen sitten siinä. Ja voihan vihne ja viunale kun oli vaikea puhelu. Miten voi ihminen kokea niin huonoa omaatuntoa siitä että irtisanoutuu? Ja haikeutta siitä, että jättää työn, joka on aina ollut se pieni paha pienen rahan vuoksi. Juuh, mutta niin tein. Omatunto soimasi minkä kerkesi, kun noin jätin heidät pulaan. Ja tuli melkein tippa linssiin kun oli nin haikeaa. Voihan vihne, sanon minä.

Tässä sitä nyt mennään. Mitä tekee ihminen, joka ei yhtäkkiä olekaan opiskelija? Sitä odotellessa, jännittää... Pelottaa!

Kummityttö

2007-01-02T22:31:00.000+02:00

Minusta tuli tänään toistamiseen kummitäti. Sain itselleni kummitytön. Tyttö täyttää jo tänä vuonna 10, mutta on kovasti toivonut itselleen kummitätiä. Hänellä oli kummitäti, tai on siis edelleen, mutta tämä täti ei ole hoitanut kummin velvollisuuksiaan moneen vuoteen. Hän ei edes tervehdi tyttöä, jos he näkevät jossain. Nyt tyttöä on alkanut kovin surettaa, kun kaverit touhuavat kummitädin kanssa kaikenlaista, mutta hänellä ei käytännössä edes ole kummitätiä. Tyttölapselle kummisetä ei ole lainkaan sama asia.

Niinpä minä sitten lupauduin hänelle kummiksi ja tänään kirkkoherra antoi suostumuksensa pitkien perustelujen jälkeen. Tyttö on ennestään Markon kummilapsi, joten täysin outo tilanne tämä ei ole. Periaatteessa olen pitänyt ennenkin Markon kummilapsia tietyllä tavalla omina kummilapsinani. Sillä erolla, että he eivät ole pitäneet minua kummitätinään.

On tämä silti vähän hämmentävää. En oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tietenkin olen iloinen uudesta kummilapsestani ja ylpeä, että minut tähän vastuulliseen tehtävään pyydettiin. Mutta samalla mietin pienessä päässäni, miten muodostetaan kummisuhde kymmenvuotiaaseen tyttöön, joka vielä on vähän arka ja ujo luonteeltaan ja jonka kanssa en saa paljoa juttua aikaiseksi juuri hänen arkuutensa vuoksi. Tiedän, että tyttö oli hyvin iloinen kuullessaan, että hän on saanut uuden kummitädin. Ja ilmeisesti myös siitä, että se kummitäti olen juuri minä. Tiedän myös, että minulta odotetaan yhteistä aikaa kummityttöni kanssa, elokuvareissuja, yökyläilyjä, sellaista hauskaa "tyttöjen juttua". Mutta ennen kun voin ottaa tytön meille yökylään, minun pitää päästä hänen lähelleen ja luoda jonkunlainen kummisuhde. Miten ihmeessä minä teen sen?

Kaikkeni kuitenkin yritän. En halua, että tyttö joutuu pettymään toistamiseen.

Uusi vuosi, uudet kujeet

2006-12-31T23:44:00.000+02:00

Kati kuittasi viime vuonna menneen vuoden blogissaan muutamalla kysymyksellä. Nyt samankaltaisesti minun vuosi 2006.

Mitä sellaista teit v. 2006, mitä et ollut tehnyt aikaisemmin?
Opettelin paljon uudenlaisia asioita Veetin kanssa, ensimmäisen kerran pähkäilin ruokakokeilujen ja niiden järjestysten kanssa. Olin myös ensimmäisen kerran jälkeen rippikouluiän kesän kotona, en siis kesätöissä.

Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja aiotko tehdä uusia ensi vuodelle?
En tehnyt, en ole koskaan ollut hyvä tekemään lupauksia, saati sitten itse itselleni antamia pitämään.

Synnyttikö kukaan läheisesi v. 2006?
Serkkuni, luokkakaverini ja entinen koulukaverini, kaikki saivat pojan.

Kuoliko kukaan läheisesi?
Edellisvuodelle sattui sen verran monta kuolemantapausta lähipiirissä, että onneksi 2006 niiltä vältyttiin.

Missä maissa kävit?
Kesälomalla piipahdimme perheen kanssa päivän matkalla Tukholmassa, siis Ruotsissa, mutta muuten pysyttelimme ihan kotimaan kamaralla.

Mitä sellasta haluaisit vuonna 2007 jota et saanut/kokenut 2006?
Ihan päällimmäinen toiveeni olisi valmistua vihdoin ja saada "ihan oikea" työpaikka.

Mitkä päivämäärät vuonna 2006 jäivät mieleen ja miksi?
14.5. oli ensimmäinen äitienpäiväni, 24.8. palasin töihin, 27.11. oli Veetin ensimmäinen syntymäpäivä ja 11.12. palasin kouluun.

Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?
Sain opinnäyteytön toiminnallisen osuuden painoon.

Kenen käytös/toiminta ansaitsee kehuja?
Koulussa opettajien. He ovat joustaneet ja auttaneet todella paljon, että olen saanut opintojeni tämän hetken ja tulevaisuuden siihen malliin, missä nyt näytettäisiin olevan.

Mistä olit tosi innoissasi?
Elämästä yleensä ja äitiydestä. Työharjoittelusta.

Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt
a) onnellisempi tai surullisempi?
Onnellisempi varmaankin, vaikkei vuodentakaisessakaan mitään valittamista ollut.

b) rikkaampi/köyhempi?
Jos ihan rahaa ajatellaan niin köyhempi. Hassu juttu, että opintotuki on paljon pienempi kuin minimi äitiyspäiväraha.

Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän vuonna 2006?
Nauttinut siitä kun Veeti oli vauva. Sitä vain odottaa, että kehittyisi ja oppisi, kunnes yhtäkkiä huomaa, että minulla ei olekaan enää vauvaa.

Entä vähemmän?
Laiminlyönyt miestäni lapsen tai itseni vuoksi.

Rakastuitko v.2006?
Voihan niinkin sanoa. Toisina aikoina rakastun Markoon päivittäin yhä uudelleen ja uudelleen, vanhan rakkauden kuitenkaan muuttumatta tai katoamatta.

Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?
En vihaa ketään, en nyt enkä aikaisemmin. Miten paha on ihminen, jota VIHAA? Kaikista ei voi pitää, mutta että vihata.

Mitä halusit ja sait?
Halusin tuohon harjoittelupaikkaan, jossa nyt olen. Koska paikka on hyvin suosittu, saan olla iloinen, että sinne pääsin.

Mitä halusit, mutta et saanut?
Lottovoittoa, sitä kai moni toivoo. Mutta en tarvisi sitä päävoittoa, 6+1 riittäisi mainiosti.

Mitä teit synttäripäivänäsi ja paljon täytit?
En edes muista, vietinkö. 23 täytin ja Markolta ja Veetiltä sain lahjaksi lahjakortin, jossa luvattiin tulla vaunulenkille kanssani.

Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe. Marko ennen kaikkea ja Veeti olemassaolollaan.

Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?
Suuri asia oli, että Halonen valittiin toiselle kaudelle presidentiksi.

Ketä kaipasit?
Opiskeluryhmääni. Uudessa ryhmässä syksyllä ollessani ihan meinasi vesi nousta silmiin, kun kaipasin niin omiani.

Kuka oli kivoin uusi tuttavuus?
Tutustuin muutamaan äitiin perhekerhossa, muskarissa ja netissä, ja näitä tuttavuuksia pidän kyllä arvossa.

Kerro arvokas elämänohje, jonka opit v, 2005?
Asioilla on tapana edetä omalla painollaan. Luota itseesi ja kaikki järjestyy.

Hyvää Vuotta 2007 kaikille!

Ollaan kavereita jookos, ollaan ananas ja kookos!

2006-12-27T22:09:00.000+02:00

Kun kerran luet tätä, sinun täytyy olla minun blogissani. Tunsitpa minut tai et, piipahda täyttämään Ystäväkirjani sivu. Siinä ei mene kauaa aikaa, mutta teet minut kovin iloiseksi. Olisi mukava vähän nähdä, ketkä sivuillani piipahtavat.

Joulu mennyt on

2006-12-26T22:26:00.000+02:00

Vatsakupu pullottaa ja jalat on raskaat kun tunkit, silmäluomet lupsuu ja olo on tehoton. Mistä tämä kertoo? Kolmesta ylensyödystä päivästä. Joulu mennyt on!

Minun arki alkoi vielä tänä iltana, vaikka sen piti antaa odottaa itseään huomiseen asti. Minun jouluuni ei siis kuulu tietokone, mutta avasin sen kuitenkin nyt illan tullen. Ja onneksi avasin, sähköpostissa oli lähestulkoon paras joululahja. Kaikista viimeisen harjoitteluni ohjaaja oli laittanut (vuorotteluvapaaltaan, palaa töihin vasta alkuvuodesta) minulle viestin, että hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että suoritan viimeisen harjoitteluni jo keväällä. Pyysi soittelemaan jahka hän on palannut töihin, niin sovitaan tapaaminen ja puhutaan käytännön asiat sitten kasvokkain. Näin ne asiat järjestyy.

Minulle on herännyt vielä pikkuinen toive. Saa nähdä, haaveilenko liikoja. Mutta tuo harjoittelu loppuisi minun laskujeni mukaan kolme viikkoa ennen kesäkuun valmistumispäivää. Ja kaksi viikkoa ennen valmistumispäivää, pitää olla kaikki opinnot suoritettuna, että voi laittaa valmistumispaperit sisälle. Ja nyt virisi toivo, että jos teen harjoitteluraportin heti harjoittelun päätyttyä viikonloppuna, niin noinkohan ohjaava opettaja suostuisi kiirehtämään arviointia niin, että määräpäivään mennessä olisi arviointi koneella ja saisin paperit kouraan jo kesäkuussa. Se ylittää jo odotukset, mutta sitä todella toivon. Katsotaan, sanoi se kuuluisa tohtori. Kuka käyttää vielä lääkäristä nimitystä tohtori?

Tää se päivä on!

2006-12-19T23:42:00.000+02:00

Tänään oli minun päiväni. Vietävä, todellakin oli, ihanaa.

Niille, jotka eivät ole ihan asioista perille, selvitän nyt juurta jaksaen koko jutun: Harjoitteluohjaajani kertoi tuossa joitain aikoja sitten, että hän on saanut puhuttua yksiköllemme harjoittelupaikan mielenterveystyöstä kevääseen. Tuo harjoittelu ei ajoitu kuitenkaan minkään harjoittelujakson ajalle, vaan päällekkäin kontaktituntien kanssa. Yksi tyttö uudesta ryhmästäni mietti, uskaltaako ottaa tuon paikan, mutta jos ei uskalla, minä saan sen. Loistavaa, mielenkiintoinen paikka, totta kai olen kiinnostunut.

Sitten alkoi isoratas vinhasti hurista ja ruksuttaa. JOs suoritan harjoittelun nro 4 jo aikaisemmin keväällä, minulla on vapaata kun muut lähtevät ko. harjoitteluun. Jos saisin siihen harjoittelun nro 5, eli vihoviimeisen harjoittelun, voisin valmistua puoli vuotta aikaisemmin. Laskin ja pähkäilin, että minulla on syksylle jäämässä vain hiukan kriisityötä ja hieman johtajuutta. Ajatus on, että noin pienen määrän saisi tentittyä. Opinnäytetyönhän saan valmiiksi maaliskuun esityskertaan, joten sekään ei ole este valmsitumiselleni.

No, näin hienosti keksitty, mutta tässä ollaan vain odotettu kuumeisesti. että saanko tuon harjoittelupaikan. Tänään sitten kauanodotettu tieto tuli ja harjoittelupaikka on minun. Lisäksi kriisityön opinnot sain jo puhuttua tentittäväksi. Tänään laitoin vielä viimeisen harjoittelun ohjaajalle viestiä, että suostuuko hän ohjaamaan harjoittelun poikkeavaan aikaan, mutta ohjaajani usko, että se onnistuu kyllä. Siispä nyt näyttää aika lupaavalta, että saan puolivuotta opinnoistani napattua pois. Aivan villissä ajatuksessa on TEORIASSA mahdollista valmistua jo kesäkuun valmistumispäivänä, mutta aika epätodennäköistä, että pyrokratian rattaat toimisi noin nopeasti. Mutta voisin kuitenkin valmsitua syksyn ensimmäisenä valmistumispäivänä, ja jotain on sekin. Oikeita oikeita töitä voisin hakea jo kesäkuun alusta alkaen.

Hip hip hei ja HURRAA!

Pitäkää peukkuja, että kaikki onnistuu niin kun ajattelen.

Harjoittelua

2006-12-11T22:44:00.000+02:00

Niin se on sitten äitiyslomat ja hoitovapaat taakse jäänyttä elämää tältä erää. Tänä aamuna kipustelin taas ensimmäistä päivää työharjoitteluun. Suoritan avohuollon harjoittelun Porin Ensi- ja turvakotiyhdistyksen toimipisteessä. Porin yksikössä on monenlaista toimintaa; turvakoti, lapsityö, naisten avokriisityö, Jussi-työ, Alvari-perhetyö, pienperheasuntoja sekä tapaamispaikka.

Ensimmäisenä päivänä tuli hirmuttavan kauhittavan paljon tietoa ja olin ihan pyörällä päästäni. Mutta joka tapauksessa ihan hyvillä mielin menen taas huomenaamuna. Henkilökunta vaikutti noin ensimmäisen päivän arvion mukaan oikein mukavalta ja rempseältä, ei mitään tiukkapipoista puuhaa. Vaikka rankkoja asioita tulee usein vastaan, silti jaksetaan olla iloisia. Sitä minulle korostettiin, että itsestään pitää huolehtia ja omasta henkisestä hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Keskustele, keskustele ja keskustele. Aina pitää olla aikaa keskustelulle jos on paha olla tai joku painaa.

Jos kotonasi on perhe- tai läheisväkivaltaa, mutta et ole valmis lähtemään kotoasi, vieraile nettiturvakodissa. Ehkäpä saat sieltä avun mieltäsi vaivaaviin asioihin. Palvelu on sekä uhreille, väkivallantekijöille, että sivusta seuraaville.

Veeti muutti omilleen

2006-12-05T23:12:00.000+02:00

Niin siinä sitten kävi, että Veeti se otti sänkynsä ja käveli. Naapurihuoneeseen. Veeti nukkuu nyt ensimmäistä yötä omassa huoneessa, ja on se vaan niin haikeaa. Minun pieni vauvani...

Nukahtaminen ei oikein ottanut sujuakseen, Veeti taisi olla vähän kummissaan kun sinne vietiin, missä yleensä vain leikitään. Sänky oli kyllä ihan hauska niin kauan kun ei valoja sammutettu, mutta sinne kun jäi sitten yksin. Voi kauhistus. Jonkun kerran sain käydä peittelemässä itkevän pojan, mutta nukahti se sitten ja nukkuu edelleen, lutukainen.

Ans katsoa, miten äiti nukahtaa, kun pieni mies ei tuhisekaan vieressä. Varmaan huonosti. Ja aamulla kun kärähtää, pomppaan varmaan juoksujalkaan hakemaan reppanan sieltä yksinäisyydestä pois, ettei saa traumoja. Mutta päädyttiin kuitenkin, että näin on paras, kun minulla alkaa ensi viikolla työharjoittelu ja näin Veeti ei (niin varmasti) herää minun herätyskelloon aamuisin. Voi muuten tulla isille pojan kanssa piiiitkä päivä.

Veeti 1v

2006-11-28T23:08:00.000+02:00

Yksivuotisneuvolan kuulumiset:

Pituus: 75 cm
Paino: 10 170 g
Pipo: 48,5 cm

Tasainen kasvu. Iho hyvä. Sanoo muutamia sanoja. Kävelee tukien. Valoisa, iloinen poika.

Myös viimeinen viitosrokote annettu, ja se sitten nosti kuumeen. Illalla oli 38,2, yöllä helotti kuin kekäle ja vielä aamulla oli 37,7. Nyt ei kuitenkaan enää mitään merkittävää lämpöttelyä ja jos aamullakaan ei ole mitään, uskon että arvaamme lähteä aamulla perhekerhoon. Se onkin sitten meillä viimeinen kerta tällä erää. Ensi viikolla kun itsepäisyyspäivä ja sitten alkaa meikämammalla työharjoittelu. Siinä se vuosi sitten meni niin että hurahti. Hur hur.

Jihaa!

2006-11-23T23:27:00.000+02:00

Opinnäytteeseeni liittyvä, jos mahdollista niin vielä itse opinnäytetyötekstiäkin laajempi Vertaisohjaajien koulutusmateriaali lähti viime yönä taittajalle. Nyt laitoin vielä muutaman kuvan eteen päin. Ihanan helpottunut olo, että se on nyt tehty. Voi alkaa taas ajattelemaan sitä itse opparitekstiä, "sinistä kirjaa" niin kun minä sanon. Oikovedos tuosta koulutusmateriaalista tulee joulukuun alkuun ja kun se on tarkistettu, se menee painoon. Materiaali julkaistaan/esitellään/jaetaan käyttöön tammikuun viimeisenä viikonloppuna Voionmaan Kotkakoulutuspäivillä. Mahtava tunne, en voi edes kuvitella millainen tunne on sitten, kun koko opinnäytetyö on pulkassa.

Katri esitti tänään opinnäytetyönsä, joka oli todella loistava ja hyvin kattava. Katri on nyt sitten ensimmäinen meidän ryhmästä joka valmistuu. Onnea Katri!

Kahden viikon päästä alkaa työharjoittelu ja sitten sitä ollaan taas opiskelijoita. Kauhean nopeasti aika kulkee. Vähän on haikea olo ajatella olevansa päivät ilman Veetiä, mutta kaikkeen tottuu. Jos Marko ei saa siksi töitä, niin Veeti ei mene sitten ihan vielä hoitoon. Luvian kunta kun ei tarjoa hoitopaikkaa, jos toinen vanhemmista on kotona. Sitä minä en vaan ymmärrä, miten ihminen voi saada töitä, jos se ei pääse työhaastatteluihin ilman lasta... Joku tässä systeemissä nyt pissii ja pahasti.

Kuva: http://www.mattiremes.net/images/kirjoittaa.jpg

Jännää jännää

2006-11-17T22:46:00.000+02:00

Opinnäytetyö etenee. Eilen lähetin tarkistettavaksi koulutusmateriaalin ja kävin myös keskustelemassa opinnäytetyötä ohjaavan opettajan kanssa. Viikonloppuna mulla on koekoulutus johon on tulossa 11 nuorta Porista ja Kuopiosta, ja jännittää ihan kauheesti... Miten mä ikinä osaan olla niitten kanssa, miten mä osaan koulutta kauheen pätevästi. Onko mulla tarpeeksi materiaalia. AAAPUAA! Miten ihmeessä mä selviän viikonlopusta?

Ja sitten kun on tästä tuskien viikonlopusta selvitty, saankin alkaa leipomaan herra-pikkuherran syntymäpäiviä varten. Virallisesti Veeti täyttää vuotensa reilun viikon päästä maanantaina, mutta lauantaina tulee isovanhemmat ja kummit perheineen kakkukahville ja sitten aateltiin pitää rääppiäiset parille Veetin kaverille maanantaina. Ens viikolla on neuvola ja yksvuotiskuva. En vaan vielä oikein osaa ajatella tuota poikaa käymässä toista vuotta. Ohhoh, miten aika kulkee nopeasti.

Hui hai hulinaa

2006-11-07T13:55:00.000+02:00

Meinaa tulla tälle tytölle kiire tuon opinnäytetyön kanssa. Vajaan kahden viikon päästä on deadline tilaajalle menevälle materiaalille, ja vielä on niiiiin paljon tekemättä. Ei muuten olisi tämmönen kiire tullutkaan, mutta tuo yhteyshenkilöni siellä Nuorissa Kotkissa jää äitiyslomalle, ja haluaisin saada tämän valmiiksi hänen kanssaan, ettei tarvisi sitten uutta alkaa opettaa.

Noh, teidänpä mitä teen seuraavat puolitoistaviikkoa kun Veeti on mennyt nukkumaan...

Luopumisen tuska

2006-10-19T23:38:00.000+03:00

Niin sitä ihminen vain haluaisi pitää kiinni siitä kaikesta hyvästä, mitä on, eikä mistään luopuisi, vaikka tietää että täytyy. Niinpä se pistää kovasti miettimään, kun äiti sanoo, ettei pappa elä enää kauaa. Sen tietää, että vanhoilla ihmisillä on tapana kuolla, ja myös tietää, että juuri tämä vanha ihminen on saanut jatkoaikaa jo monen monituista kertaa, ja saamme olla iloisia, että pappa on ollut meidän seurassamme näinkin pitkään, mutta... Ei sitä silti tahtoisi luopua, ei edes silloin, kun ajattelee, että toinen on sen jo kivuiltaan, iältään ja väsymykseltään ansainnut. Ei, minä en tahdo pettymyksiä. Minun läheisilläni olkoon ikuinen, onnellinen elämä, ja minulla myös. Älköön tulko surut ja murheet tielleni, en huoli. Ruusuilla vain tanssisin, piikittömillä sellaisilla.

Vaalit vilkkuu jo tulevaisuudessa

2006-10-15T01:46:00.000+03:00

Eipä siltä voi välttyä, että kaikesta huomaa eduskuntavaalien lähestyvän. Ei ehkä silloin jos se ei kiinnosta, ja jos ei seuraa moisia asioita, mutta minä huomaan.

Olin maanantaina osoittamassa mieltä opintotuen korottamisen puolesta Porissa, ja siellä puheenvuorot käyttivät kokoomuslainen kansanedustaja ja demari-kansanedustajaehdokas. Kun tämä kokoomuksen rouva alkoi paasata, että MEILLÄ KOKOOMUKSESSA OLLAAN AINA OLTU TÄTÄ MIELTÄ, MUTTA NYKYINEN HALLITUS... niin huokaisin mielessäni, että "vaalit..." Hyvähän se on puhua, että olisivat tehneet toisin, jos eivät olisi jääneet oppositioon, kun eivät kuitenkaan voi sitä millään todeksi osoittaa, jos en minäkään valheeksi (vaikkakin opintotuki ei ole noussut sillonkaan kun kokoomus viimeksi oli hallituksessa...). Mutta kyllä oli demari-herrankin vastaus aikaisempaan puheenvuoroon ihan vaalienaluspuhe. Hänen kunniakseen vain sanottakoon, että kirjoitettu puheenvuoro olikin sitten mielestäni kannustavampi ja realistisempi, ennemmän kun vain ääniä kalasteleva. Paikkansa kaikella, ehkä tässä tilaisuudessa vähemmän vaalipuhemainen julistus toimii paremmin, jopa vaalimainoksena.

Aivan eri päivänä, eri paikassa, tapasinpa herra kansanedustajaehdokkaan, joka tasan tarkaan minut tuntee, mutta ei juuri vaalien välillä tervehdi. Ja nytpä hän olikin käsi ojossa minua jututtamassa ja kovasti kehui Veetiä, ihan nimenkin muisti. Hyvä mielihän moisesta tulee, mutta ihan kyllä näki taas että "vaalit, vaalit..."

Nytpä siis paneudun oikein tuohon satakuntalaisten demareitten eduskuntavaaliesitteeseen, että valitsen hyvissä ajoin ne ehdokkaat, joiden aatemaailmaa ja tekemisiä alan kriittisesti seurata tulevien kuukausien ajan. Minä en ehdokastani valitse ihan summamutikassa.

Voimia vaalityöhön kaikille jotka tulevat kuukaudet sen parissa tavalla tai toisella ahertavat.

Veeti 10kk

2006-10-02T13:32:00.000+03:00

Veetin 10kk-neuvolakuulumiset:

Pituus: 74,5cm
Paino: 9450g
Pipo 49cm

Hyväntuulinen, tyytyväinen poika. Kasvu tasaista. Syö säännöllisesti, nyt vähitellen maitotuotteiden aloitus. Konttaa, kävelee tukien. Näkö ja kuulo norm. Hb 107g/l.

Ihan tässä täytyy miettiä että ymmärtää. Nimittäin tuossa seuraavan neuvolakäynnin kohdalla lukee että 1v. Minun pikkuvauvani täyttää kohta vuoden. Ei pysty käsittämään...

Vähän nolompi tapaus...

2006-09-21T21:59:00.000+03:00

Tämä tarina on tosi ja sattui minulle tänä kauniina syyspäivänä, kun päivän taittuessa iltaan olin, kuten kaikkina arki-iltoina, töissä.

Juuh, eli normaalisti menin töihin, ja lähdin automaattisesti olettamuksesta, että olen yksin, koska ei siellä ketään ole koskaan enää minun mennessä ollut. Siinä lähdin sitten kuppeja keräämään, kaikki toimistohuoneet pitää kiertää ja poimia pöydiltä kupit astianpesukoneeseen. Lauleskelin mennessäni, en mitään kovaa, mutta lauleskelin. Kunnes...

Siellä se istui, ihan varoittamatta, herra toimitusjohtaja penkissään. Naputti tietokonettaan hyvin tiiviisti, eikä edes päin katsonut kun tervehti. Mahtoiko nieleskellä huvittuneisuuttaan. Lähteissä kyllä sitten puheli muutaman sanan.

Nolotti. Mutta hetkeni siinä nolosteltua, alkoi ihan hirveästi naurattaa. Ihan kupli nauru kurkussa, mutta sitten se vasta hölmönä mua olisikin pitänyt, joten nielin nauruni. Ja kiitin onneani, etten laulanut sitä laulua, mikä kokko loppuu illan soi päässäni. Sitä laulettiin aamulla Veetin muskarissa, ja se oli sen tasoinen se renkutus... Siinä olisi herra iso herra mahtanut ajatella, että minkä ihmeen ne on tänne RTK:n tytöt siivoojaksi lähettänyt. Hui hui hui.

Se muskarilaulu meni näin:

Tossu ja sukka ne pilkistää,
onkohan kaikilla varpailla pää?
Yks, kaks ja pim, pam, pom,
kenen tämä varvas on?
Veetin (tähän kulloisenkin varpaan omistajan nimi) tämä varvas on.

Opinnäytettä nenäliinojen lomasta

2006-09-07T12:49:00.000+03:00

Räkätauti, se tämän syksyn ensimmäinen, pääsi iskemään. Aih ja voi tätä oloa, kun kaikki paikat sattuu ja kolottaa ja paleltaa ja hikoiluttaa ja nenä vuotaa kuin seula ja plaa plaa plaa.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Minulla oli vihdoinkin ensimmäinen opinnäytetyön ohjausaika, joka tarkoittaa, että jotain pitää olla jo tehtynäkin. Ja onhan minulla. Opinnäytetyössäni on sisällysluettelo (joka muuttuu vielä paljon) ja tulokset on arvioitu. Niihin Lenita ei keksinyt edes juuri huomautettavaa. Teoriaakin on jo vähän kirjoitettu, lähdeaineistoa on jo puoli sivullista ja toiminnallinen osuuskin on jo hyvällä mallilla. Joten ei syyutä huoleen Soili ja Eppu ja kumppanit, työ valmistunee ajallaan. Ohjaava opettaja jossain vaiheessa vähän kyseenalaisti aikatauluni, mutta perui nyt jo vähän sanojaan, kun olin saanut parissa viikossa niin paljon aikaan, vaikka itse sairastan ja Veeti on valvottanut. Ja vielä kaiken kukkuraksi pyörin illat työmaalla. Olen kyllä itsekin itseeni aika tyytyväinen, kyllä se vielä tästä.

Kuvassa Veeti on pikkuserkkujensa Juliuksen ja Justuksen luona kylässä. Poikaa tuntuvat kiinnostavan kovasti muut lapset, ollaan sitten missä tahansa.

Veeti 9kk

2006-08-28T13:26:00.000+03:00

Onpas tuosta pojasta tullut vanha. Ihan tässä mietityttää, että mihin kummaan nuo kuukaudet on mennyt. Ihan vastahan tuo syntyi. Ihan käsittämätöntä, että nyt ollaan jo lähempänä vuoden ikää kun puolen vuoden. Joka sekin olisi jo paljon.

Tässä kohtaa meillä ei olekaan neuvolaa. Ihan outoa, kun on vähintään kuukauden välein käynyt neuvolassa jo puolitoista vuotta, ja nyt yhtäkiiä enää sitten ei. Ja olihan siinä loppuraskaudesta vielä enemmänkin kuukaudessa niitä neuvolakäyntejä, ja Veetin ensimmäisinä elinkuukausina. Mutta nyt olemme käyneet viimeksi kun Veeti oli 8kk ja sitä ennen puolivuotiaana, ja seuraavan kerran mennään vasta kuukauden päästä. Kaikissa kunnissa ei tosin ole tuota 10kk neuvolaakaan, vaan suoraan menee sinne yhden vuoden käyntiin, mutta silti. Ihan outoa, nytkö pitäisi taas tulla toimeen ilman jatkuvaa neuvolassa ravaamista. On se melkosta...

Kuvassa Veeti on mummun ja valtiovarainministeri Heinäluoman kanssa Eurajoen torilla. Veeti puhui Eerolle, että kovin vähällä opintotuella meinaa äitin pärjäävän, ja johan luki seuraavana päivänä lehdessä, että ateriakorvauksiin tulee korotus. Ei ollut siis ihan turha reissu.

Se on loppu nyt

2006-08-24T22:12:00.000+03:00

Se siitä äitiyslomasta sitten. Tänään oli ensimmäinen työpäivä, ja kyllä nyt yhden toimiston lattiat kiiltää niin että oksat pois.Oli hassua mennä töihin, ihan kun olisi ekaa kertaa mennyt. Hetken olin ihan hukassa, enkä osannut alkaa oikein mihinkään, mutta yllättävän nopeasti alkoi homma taas kulkemaan. Hiukan oli vuoden tauon jälkeen jotkut asiat hukassa, mutta aika pian ne taas palasi mieleen. Kyllä minä siltä työkaverilta kyselin aika hölmöjäkin asioita, mutta eihän kaiken maailman tuntilappujen palautuspäiviä voio muistaa.

Eipä ollut mikään kuin ennen. Keikkahommissa töissä on enää yksi työntekijä, jonka tunnen. Nuo vakkarisiivoojat nyt ovat ja pysyvät, mutta keikkatyötä tekevät vaihtuvat todella tiuhaan. Ja molemmat palveluesimiehetkin ovat vaihtuneet. Tarvii opetella uuden pomon tavoille. Toivottavasti hän on yhtä joustava kun edellinen.

Koulujuttuja

2006-08-16T10:52:00.000+03:00

Vihdoin selvisi se kauan mietityttänyt harjoitteluaika, eli koulun alkamispäivä, ja samaan hyömyyn myös harjoittelupaikka. Saan olla kotona vielä joulukuun puolelle, joka ylitti täysin odotukseni. Samalla se kyllä tarkoittaa sitä, että osa harjoittelusta täytyy sumplia jotenkin luentojen kanssa yksyhteen, koska harjoittelu loppuu vasta helmikuun alussa, ja koulu alkaa jo tammikuussa, viikolla 2. Harjoittelupaikka on ensi- ja turvakoti, johon juuri halusinkin, joten olen kyllä enemmän kuin mielissäni. Viime syksynä, kun minun oikeasti olisi kuulunut tuonne harjoitteluun mennä, sai toinen opiskelija tuon paikan vähän niin kuin minun nenän edestä, mutta tämä hyvittää nyt opettajan teon.

Nyt pääsen sitten laittamaan hoitovapaa jaopintotuki-anomukset Kelaan ja voin varmistaa päivähoitopaikan Veetille. Hirveän helpottunut olo, vaikka tiedänkin että vielä pitää jotenkin järjestellä ne poikkeavuudet, jotka minun jo suoritetuissa ja tulevan ryhmäni käymissä kursseissa on. Minun laskujen mukaan heillä on kolme kurssia nyt jo syksyllä, jotka minulta puuttuu, mutta mietin sitä sitten joulun jälkeen.

Miksi, oi miksi?

2006-08-10T23:00:00.000+03:00

Miksi ei vaan voi mennä maata ja laittaa silmiä kiinni, jos nukuttaa? Mikä ihme on se älli, että seisomaan pitää nousta niin kauan kun jalat vaan kantaa ja pää pitää? Ja sitten itkeä surkeana, että "En olisi tahtonut nousta seisomaan". On se vaan ihmeellinen tuo ihmislapsi.

Nimim. Puuduttavan turtunut nukuttamisen maailman mestari

Veeti 8kk

2006-08-08T23:34:00.000+03:00

Tänään vihdoin oli 8kk-neuvola, pojalla ikää jo toista viikkoa yli, mutta lääkärineuvolaa ei saanut heinäkuulle.

Paino: 8835g
Pituus: 72cm
Pipo: 47cm

Ikätasoinen kehitys, tutkimuksessa ei poikkeavaa.

Oli siis lääkärineuvola. Terkkarin kanssa puhuttiin ruuista enimmäkseen, sain ohjeet oikean maidon opetteluun jo näin etukäteen, todennäköisesti aloitetaan kuitenkin vasta 10kk-neuvolan jälkeen hapanmaitovalmisteet. Kyselin myös kananmunista sun muista, ja kaikkeen kysymääni sain luvan, joten opeteltavia ruokia taas riittää. Nyt meillä on vuorossa oman puskan viinimarjat, jotka näin toisen päivänä jo alkavat kelvatakin, eilen kurtistettiin kovasti kulmia puuron happamuudesta.

Oli meillä hammaslääkärikin, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Kyllä se nyt suuhun vilkaisi, ja totesi, että hampaitten kehitys on jäljessä, mutta enimmäkseen se vaan puhua pälätti minulle jotain sokerin välttämisestä ja hampaitten pesusta. Tiesin minä ilman sanomistakin, että monella tuon ikäisellä tehdään sitä kahdeksatta tai yhdeksättä hammasta, eikä meillä ole merkkiäkään vielä kolmannesta.

Veeti kertoo omassa blogissaan paremmin neuvolan touhuista.

Tervetuloa etelän maalle!

2006-08-01T13:15:00.000+03:00

Mitä suuremmalla todennäköisyydellä kaukaisen kolkan serkuista toiseksivanhin muuttaa reilun viikon päästä Raumalle. KIVAA!! Hän tulee tänne töihin ja minusta se on hirvittävän mukava juttu. Sosiaalinen elämäni levittää jälleen peittoaan vähän leveämmälle. Ja Veetillä on yksi hoitaja enemmän... :D Ja kun noita serkkusia tuolta näkee niin iankaikkisen harvoin.

Jospa se vanhinkin serkku sieltä sitten tulisi avokkinsa kanssa kyläilemään, kun samalla kerralla vierailisi siskonsa luona. Meillä on ainakin paremmin tilaa sitten majoittua, joten tervetuloa hekin.

Hih hih hii, ihan tässä äity innostuu, kaiken maailman kurjempien juttujen jäädessä taka-alalle. Ei mietitytä töihin paluu, ei koulun alku, ei hoitopaikat eikä opinnäytetyö, ei ainakaan just nyt ihan niin pahasti kun vielä eilen. Minä olen nyt hyvillä mielin :)

Meillä irvistelee muuten jo kaksihampainen pikkuriiviö. Niillä kun purra pamauttaa äitin sormeen, niin kyllä muuten kirpasee. Ai ai!

Kotona ollaan

2006-07-22T15:32:00.000+03:00

On se vaan mukavaa olla taas kotona. Vaikka oli reissussakin mukavaa, en minä sillä. Ilma oli melkein koko ajan suotuisa, Tukholmassa jopa hieman polttava, vasta nyt alkaa selkä toipua. Veeti oli todella reipas matkaaja. Loppu matkasta alkoi hampaat tehdä kiusaa, ja varmaan jo jatkuva reissaaminenkin väsytti, joten hiukan käristiin, mutta pääasiassa kaikki meni paremmin kuin osasin odottaa. Itse reissun kulusta voi jotain lukea Veetin blogista, hän kertoo siellä itselleen tärkeimmät kohdat.

Jännitin ihan turhaan Veetin ruokajuttuja. Keitin joka ilta seuraavan päivän perunat, ja kun ne ehti yön kylmetä jääkaapissa, ne säilyi seuraavan päivän hyvin. Joka päivä oli lämmin ruoka, hedelmäsoseet ostettiin kaupasta. Puurot tein jauheesta, joten niitäkään ei tarvinnut keittää. Kaikki sujui ruokapuolella loistavasti. Ainut oli, että liha ei tuolla reissulla olisi säilynyt, joten Veeti sai lihaa vain sukulaisissa. Silloin se olikin sitten oikein hirven lihaa, vaikka poika ei kyllä tainnut huomata mitään eroa muihin lihoihin nähden. Suu ainakin aukesi ihan normaaliin tapaan.

Koko reissun ikävin juttu oli tuo vaaka kotiin tullessa. Oli huoletomasta elämästä myös seuraukset, ja nyt täytyykin oikein ottaa itseään niskasta kiinni ja karistaa lomakilot pikimmiten pois. Ei niitä niin paljoa tullut, etteikö ne lähtisikin. Silti vähän harmittaa, kun olin jo niin lähellä normaalia painoindeksiä.

Kuva on asuntomessujen uutisissa jyräämästäni talosta, Kotilosta.

Dementiahiihtoa ja appelsiini-ihoa

2006-07-06T23:17:00.000+03:00

"Hus pois raskauskilot"-projektini etenee. Tänään huomasin, että minullahan ei ole enää juurikaan appelsiini-ihoa. Hii-hip :D Vyötärönympärykseni on pienentynyt pääsiäisestä 11cm ja painoakin on pudonnut 8kg. Huominen mittausaamu kertoo totuuden tästä viikosta, mutta epäilen, että suuria muutoksia ei ole tapahtunut.

Vielä on matkaa tavoiteeseen, mutta hei, minä näytän jo aikast hyvältä :D Hyvä minä, hyvä minä!

Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni sauvakävelyä, eli tuota paljon irvittyä dementiahiihtoa. Se tuntui yllättävän hyvältä ja erityisesti tehokkaalta. Sitä voisi tehdä toistekin. Tein suurin piirtein puolentunnin lenkin, ja ihan kyllä kunnolla hengästyin ja hiki nousi pintaan, vaikka olinkin lenkillä vasta Veetin mentyä nukkumaan, joten päivälämpötilalla ei ollut osuutta hikoiluun.

Olen myös ostanut sarjakortin Kuntotaitoon, käyn kuntosalilla kerran tai kaksi viikossa. Olen saanut kasvatettua vastuksia ja lisättyä toistoja jo sellaisiksi, että sillä on oikeasti jotain merkitystä. Ja salilla käynnin jälkeen on tosi hyvä olo. Se lähteminen vaan on aina oma juttunsa, kun eihän sinne nyt Veetin kanssa oikein pääse menemään. Onneksi mies on kultainen, ja päästää minut sitten iltasella kun tulee töistä.

Hiukan vielä mainostan: painoni pudotuksessa minut on alkuun auttanut Kiloklubi. Sen kanssa olen päässyt hyvään alkuun, ja nyt alan uskoa, että voisin selvitä jatkosta ihan itsekseni. Mutta todellakin tuo oli alkumetreillä todella hyvä apu tälläiselle saamattomalle, itsekurittomalle ja terveellisistä elämäntavoista tietämättömälle. Ja nyt on hyvä ja itseensä tyytyväinen mieli!

Kuva: http://www.tuuli.net/kunto-ohjelmat/kuvat/sauvak%E4vely4.jpg

Yhden aikakauden loppu

2006-06-25T16:21:00.000+03:00

Niin siinä sitten kävi, että meidän Veetistä tuli totaalikieltäytyjä. Juhannusaattona yksimielisesti Markon kanssa päädyttiin, että mitä sitä taistelemaan, tähän jäi imetys. Kun tulee pahempi itku siitä että näkee tissin kun siitä että on nälkä, niin ei siitä oikein mitään tule.

Toisaalta on helpottunut olo. Ei tarvi enää kitua ilman allergia yms. lääkkeitä ja saa ottaa huoletta alkkomahoolia jos sattuu tekemään mieli (eipä juuri ole aikoihin silti tehnytkään...) Ei tarvi varjella rintoja vedolta ja kylmältä, ja jonkun ajan päästä voi ostaa taas rintsikoita, kun kuppikoko pysyy kutakuinkin samana hamaaseen mahdolliseen seuraavaan raskauteen (jota ei siis ole ihan lähiaikoina näköpiirissä) asti. Mutta, ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. On haikea olo. En olisi uskonut että tätäkin jäi kaipaamaan. Ja on vähän syyllinen olo. Jos en olisi lopettanut kuunvaihteessa päiväimetystä, olisiko tissi kelvannut vielä. Mutta mitä sitä pohtimaan. Lopetin, ja ei kelpaa. Näin sitä mennään. Ja onhan Veeti nyt helpompi jättää hoitoonkin kun en imetä.

Maito ei ole pahasti pakkautunut vaikkei tyhjennystä ole ollutkaan. Ihan on msuht ok olo ollut koko ajan. Nyt luulen että ei sitä enää nousekaan, mutta häviääkö tuo noussut maito joskus taivaan tuuliin vai onko minulla nyt lopun ikääni pari desiä hapanta maitoa rintamuksissani?

Vetoomus vanhusten hoidosta

2006-06-22T23:40:00.000+03:00

Tarja Tallqvist jätti ministeri Hyssälälle vetoomuksen vanhusten hoidon parantamiseksi. Hyssälä oli televisiossa haastateltavana ja oli sitä mieltä, ettei lakimuutoksiin ollut erityistä syytä, ja että vanhusten hoitoasiat ovat kelvollisella kannalla. Vetoomuksessa oli yli 100 000 nimeä, eikä se silti vaikuttanut.

Tallqvist on sisukas eikä aio lopettaa tähän. Hän haluaa kerätä nyt miljoona nimeä. Sinäkin voit olla mukana tukemassa asiaa.

Voit liittyä vetoomukseen menemällä sivuille: http://www.tarjatallqvist.com/vetoomus/ Siellä voit kirjoittaa nimesi listaan.

Sinustakin tulee joskus vanhus. Haluatko vaikuttaa siihen, miten sinua hoidetaan?

Luopumisen tuskaa

2006-06-22T14:58:00.000+03:00

Meillä ei ole enää vauvaa. Meidän vauvasta (kohta 7kk) on tullut pikkupoika, ja sekös kolottaa äitin mieltä. Mutta eihän vauvat ryömi, eikä vauvat syö syöttötuolissa, ei vauvat änkää vastaan vaan koska niitä huvittaa. Tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin, mitä vauvat ei tee. Mutta meidän Veeti tekee.

Ennen kun tähän "jouduttiin", olin vahvasti sitä mieltä, että vauva on se joka ei kävele. Mutta eipä tuota enää osaa sanoa vauvaksi, vaikka tahtoisi. Eikä pukea vauvojen vaatteisiin. Sanoi Elina, Veetin pikkuserkku 1v 7kk, mitä tahansa. Elinan mielestä Veeti on vauva, vaikka hyvä kun osaa sen sanoa. Väärässä on Elina, ei voi mitään.

http://veeti.blogspot.com/

2006-06-20T13:51:00.000+03:00

Tästä päivästä lähtien Veetin päivistä, kehityksestä ja kuulumisesta kerron uudessa blogissa Veetin maailma, Veetin suulla, minun sormilla. Veeti toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan blogiinsa :)

Älkää silti kuvitelko, että tästä blogista tulisi Veeti-vapaa vyöhyke. Ehei. Omia tuntemuksiani Veetin elosta ja olosta kirjoittelen edelleen, ja muutenkin kaikki pysyy samana, Veeti vaan blogillaan täydentää minun blogiani.

Kärinäviikot; nyt kaksi yhden hinnalla

2006-06-20T11:55:00.000+03:00

Edellissunnuntaina ne alkoi, kärinäviikot. Oli kärttyä ja kätinää, närppiä ja nätinää. Voi kurjuuksien kurjuus. Eipä saanut tämä äiti koko viikkoon mitään aikaiseksi, kun niin oli poika sylinkipeä ja seurapuutteessa. Torstai-iltana sitten totesin, että johan on vähän parempi ilta. Perjantaina riemuitsin, että hyvää kuuluu. Lauantaina totesin, että vanha Veeti on tullut takaisin. Sunnuntaina mietin, johtuiko kiukku autossa istumisesta vai mistä. Maanantaina huomasin, että Kärtty-Jooseppi on tullut takaisin. Ja homma jatkuu...

Olleeko hammastehdas pojan suussa käynnistynyt. Kun eka kärttyviikko läheni loppuaan, alkoi armoton suun veulominen. Leuat menee limin lomin kun poika vääntää mitä ihmeellisempään irveen suuvärkkiään. Äitin tulkinta: ikenet vuorostaan kutiaa. Nyt sitten on sekä tuota tuskan parkunaa, että ahdistuksen kutinaa. Voi pientä mies-parkaa. Puheaisi jo hammas jos toinenkin, niin tulisi tähän taloon taas rauha.

Kuva: http://www.sairaslapsi.com/items/taender.gif

Kesää!

2006-06-12T23:43:00.000+03:00

Minä ainainen haittapuolien kaivaja... Kevät tuli jo miinusteltua siitepölyineen (kuka hiisi keksi männykin voivan pölyttää, kaikki on keltaisena) jotan eiköhän aleta ruikuttaa kesästä.

Ei muuten mitään, mutta tuon pikkumiehen kesä ei ole kivaa aikaa. Ihan lyhkähihasessa ja -lahkeisessa puvussa tänään kuljettiin, mutta silti. Kuuma on, ei ole hyvä olla. Ja vesikin maistuu kököltä. Kaiken lisäksi ulos ei voi mennä päiväsaikaan, aamusella kyllä ja iltasella, mutta päiväunien jälkeen kun olisi kiva käydä kaupassa, niin ei onnista. Ei näillä porotuksilla.

Tuohon kuumaan ilmaan kun lisää sen, että meidän pojalla taitaa suu olla aikast hellänä, niin voitte uskoa, ettei ole iloista aikaa, ei. Syli on pop ja silti meinaa tulla itku. Tutilla leikkiminenkään ei ole kivaa, kun nuppi edellä jos sen laittaa suuhun niin SATTUU! Ainakin itkusta päätellen. Ja moni leikki jää kesken. Illalla annoinkin sitten supon, ettei yö menisi pilalle moisen takia.

Ei ole helppoa olla pieni.

Opinnäytetyöstä

2006-06-12T23:23:00.000+03:00

Nyt on ensimmäiset virallisen tekstin luonnokset sitten opinnäytetyöhön vihdoin kirjoitettu. Aloitin nyt sitten sellaisella pehmeällä laskulla tuloksien arvioinnista, kun en tahtonut saada jutun juuresta kiinni tuossa teoriaosuudessa. Ehkä se siitä kun nyt pääsee johonkin alkuun. Ja saan sen ***n sisällysluettelon tehtyä.

Mutta nyt olen siis vastauslomakkeita tarkastellut ja ensimmäiset sivut kirjoittanut. Ja ensimmäisen kaavion liittänyt :D Ja se vasta onkin hieno kaavio. Mutta jotta se kaavio kertoi sen mitä halusinkin sen kuvaavan, sain tehdä hetken jos toisenkin päänkäyttötyötä. Ihan meinasi päätä alkaa särkeä moinen.

Mutta pahaa pelkään, ettei se ollut ihan vihoviimeinen päänkäyttötyökerta tämän työn äärellä. Niitä voi tulla vielä monen monta ennen kun koulutuspaketti on Kotkaliitolla ja sininen kirja opinnäytetyöesittelyssä. Hui hui hui, niin kauas en uskalla vielä edes ajatella :P

Syrjinnästä

2006-06-06T12:26:00.000+03:00

Satakunnan Kansassa oli viikonloppuna artikkeli, jossa kerrottiin nk. testiryhmän, neljän romanin kiertäneen yhtenä iltana 16 ravintolaa Porissa ja jääneen kaikissa ovan taakse. Osa portsareista mainitsi ylemmältä taholta tulleen ohjeen jättää romanit oven ulkopuolelle.

"Emme voi taata muiden asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuutta, jos ravintolassa on romaneita," kommentoi eräskin ravintolapäälikkö tapahtunutta. Tämän päivän lehdessä PK:n omistaja kertoi, että heille pääsee vain yksi romaniryhmä illassa sisälle, koska heillä on ollut kerran kahden ryhmän välinen puukkotappelu.

Nyt tuohon testiryhmään kuulunut Porin kaupunginhallituksen asettaman romanityöryhmän jäsen, romaniyhteisöä edustava Dimitri Hagert onkin jättänyt poliisille rikosilmoituksen syrjinnästä. Ihan oikein!

Minusta surullisinta tässä jutussa on, että nettipalstoilla käyneissä keskusteluissa ihmiset ovat sitä mieltä että tämä on oikein. He ovat tavanneet huonosti käyttäytyvän ja hankalan romanin, kaikki siis ovat sellaisia. Minunkin luokaltani muutama nuori (huom! ei romani) haksahti huumeisiin yläasteella. Ei meidän koko luokka silti ollut narkomaaneja. Puhumattakaan että kaikki valtaväestöön kuuluvat olisivat. Minusta on äärimmäisen surullista tuo yleistäminen.

Hagert itse toteaa SK:ssa, että joukossa on hankalia tapauksia, rikollisia, vaikeuksien hakijoita, he toimivat väärin ja heidän pitää saada ehdottomasti rangaistus. Mutta miksi koko väestön pitää saada rangaistus, jos osa töpeksii? Kurjaa. Kertakaikkisen kurjaa.

Matkaan taas kuljen nyt, suuntaa vaan en kysellyt

2006-06-06T12:23:00.000+03:00

Kyllä voi reissun teko pienen pojan kanssa sujua hienosti :) Ihan turhaan jännitin. Niin oli kiltti poika, että oksat pois.

Tortaina ajoimme semmoisen pehmeän laskun mukaan reilut 200 kilometriä. Sehän sujui kuin leikki. Yöpaikassa Veeti potkutteli pienen tovin lattialla ja sitten ruvettiin iltatouhuihin. Ihan ei uni meinannut tulla niin kuin kotona, mutta kun se sitten tuli, sitä riittikin pitkälle. Aamulla istuttiin sitten hienosti syöttötuolissa j akatsottiin kun äiti, mummu ja vaari söi. Oli se vaan jännää.

Perjantaina lähdimme heti aamusta ajamaan ja perille saavuttiin siinä ennen kuutta. Yksi pätkä oli kirinä-kärinää, mutta muuten aivan ihanteellista matkantekoa. Välillä nukuttiin ja toisinaan leikittiin. Sitten olikin erinomaisen hienoa pitkän automatkan jälkeen potkotella hienoilla vaaleilla matoilla (ja röyhtästä pieni porkkanan värinen röyhy sille matolle... lähti onneksi liinalla pyyhkimällä pois). Taas illalla nukahtaminen otti aikansa ja yölläkin piti päästä äitin viereen nukkumaan, mutta ei sen kummempaa, hienosti meni.

Itse juhlapäivän aamu valkeni tuhruisena. Veeti oli silti itse aurinkoinen. Matkat koululle ja takaisin kului nukkuen, lakitustilaisuuden Veeti seurasi kiltisti (pieneten hyppyytysten kera) äitin sylistä. Mutta rehtorin puhe kesti ihan liian kauan >:( Myös Elinan juhlat Veeti jaksoi hyvin, välillä tankattiin turvallisuutta tutuista syleistä ja käytiin torkkumassa Juhon petissä (kiitos lainasta) tai ulkona, mutta muuten kaikki oli hienoa. Illan päätteeksi otettiin vähän vauhtispurtteja pirttipöydän ali. Rankan päivän jälkeen tulikin uni silmään hetkessä, ja sitä unta kesti aamuun asti.

Sunnuntaipäivän vietimme autossa istuen. Se oli rankaa se. Muutaman kerran meinasi tulla hermostus, ja Kankaanpäästä kotiin oli jo ihan kiukku pinnassa. Kotiristeyksessä jo ihan tuli poru. Mutta hienosti jaksoi vesseli 11 tunnin automatkan. Ei pysty tämä äiti oikein vieläkään käsittämään.

Eilen pitikin sitten kerätä voimia. Melkein koko päivä kului unten mailla. Puolikuudelta heräsi syömään, mutta heti maidon juotuaan vajosi takaisin unten maille. Yhdeksältä tuli aamu, mutta jälleen kymmeneltä uni. Siitä herättiin kahdeltatoista, mutta kuinka ollakaan silmät alkoivat taas lupsua kahden maissa. Taas otettiin puolentoista tunnin torkut ja niillä mentiin sitten iltatorkkuihin kuuteen asti. Reilun puolentunnin tirsoilla jaksettiin nippanappa iltaan asti, mutta heti sänkyyn päärtyään tuli simahdus. On se rankaa ollut tuo matkateko.

Ylioppilaita ja ylioppineita

2006-05-31T18:27:00.000+03:00

Huomenna suuntaamme nokan kohti pohjoista, ja lähdemme Veetin ekalle lailes pitkälle matkalle. Helsinkiä ei siis nyt lasketa, siellä kyllä ollaan käyty pariinkin otteeseen. Tosin Veeti oli niillä kerroilla vielä niin pieni että nukkui koko matkan.

Hirveesti pitää miettiä mitä kaikkea tarvitaan mukana: vaippoja, ruokia, vaatteita, pesuvälineitä, juhlavaatteet, petivaatteet, lelut. Ai niin, tarvinko minäkin jotain? Siis koko ajan käyn vain päässäni läpi Veetin tavaralistaa, mutta itseäni en ole sen kummemmin miettinyt, kun että kokeilin vaatteita (vanha juhlahame mahtui, kun laitoin kiinteyttävät sukkikset jalkaan :) ja ostanut nuo em. anteeksiantavat sukkahousut.

Ihan mielenkiinnolla odotan miten Veetiltä matkanteko sujuu. Todennäköisesti uni kyllä maistuu autossa istuissa, mutta toivottavasti se ei sitten ole yöunista pois. Täytyy vaan itekin nukkua autossa siltä varalta ettei Veeti jaksa enää yöllä nukkua, ettei Elinan tarvi esitellä juhlakuvistaan että "tuo mustasilmänalusinen, nuutuneen näköinen nainen on mun serkku."

Koska loppuviikosta en enää koneella istu, niin:

Paljon onnea uusille ylioppilaille, peruskoulunsa päättäville ja muuten vain kesälaitumille kirmaaville! Nauttikaa kesästä!

Veeti 6kk

2006-05-31T16:14:00.000+03:00

Kävästiinpä taas neuvolatätiä moikkaamassa, ja tälläistä kirjoitti hän Veetin neuvolakorttiin:

Paino: 7810g
Pituus: 69 cm
Pipo: 45,5cm

Hyvin kasvaa. Kiinteitä ruokia saa kaksi kertaa päivässä, muuten rintamaitoa. Touhukas poika. Viihtyy lattialla lelujen kanssa. Juttelee kovasti. Näkö ja kuulo normaalit.

Seuraavaksi onkin sitten elokuun alussa lääkärineuvola ja hammaslääkäri. Ans kattoa saadaanko yhtään hammasta siihen mennessä aikaseksi :)

Ihan kivasti kuulemma poika on kehittynyt, ja tiesinhän minä sen itsekin. Kehui että selkä on suoristunut istuma-asentoon, mutta kun vielä ei ole suojaamisheijasteita kaatuessa, niin ei siksi ihan vielä opikaan istumaan.

Huomenna lähdemme serkun ylioppilasjuhliin tuonne kaaaaauas pois, ja neuvolatäti sanoi, että ihan ilman miettimistä jättää vaan d-vitamiinit kotiin. Ei noin lyhyt aika mitään tee. Niin kyllä itsekin ajattelin, mutta varmistinpa kumminkin.

Minä sain kehut imetyksestäni :) ja yhteistuumin todettiin, että lomareissun jälkeen alkaisi olla aamupuuron aika. Neuvolatätin kanssa se niin pohdittiin, että kukapa sitä jaksaa puolikuudelta puuroa alkaa keittää, mutta kun Veeti herää aamuhörpyn jälkeisiltä torkuiltaan kahdeksan-yhdeksän välillä, niin siinä kohtaa voisi olla puuroaika. Sitä sitten aletaan koittaa ensi viikolla.

Bileet

2006-05-27T21:33:00.000+03:00

Meillä oli tänään isot pippalot, kun meidän pikkupoika täytti ½ vuotta. Ei pysty ymmärtämään. Eihän siitä nyt voi puolta vuotta vielä olla... Vaan kun on vaan.

Tämän äidin mielestä lapsi saa kasvaa ja kehittyä, mutta ei vanheta. Se vanheneminen, se tekee heikkoa. Liikkumisesta sun muista uusista, hienoista taidoista (uusin: tutin laittaminen suuhun) olen vain ylpeä, kuten äidin kuuluukin, mutta pakkoko sen on samalla tulla vanhemmaksi? Miksei se voi aina vain olla se pikku-Veeti, jonka kanssa saan viettää toinen toistaan ihanampia hetkiä kotosalla. Miksi sen pitää vanheta, äitiysloman auttamatta huveta ja miksi ihmeessä lapsen pitää mennä eskariin jo kuusivuotiaana? No joo, nyt taisin vähän liiotella ja ennakoida, mutta kumminkin.

- - -

Veeti on pahassa iässä/mitassa pukeutumisen suhteen. Mitä olen kierrellyt kauppoja, niin yleinen suunta on se, että 68-kokoiset vaatteet, jotka meillä on vielä käytössä, ovat vauvojen vaatteita. Ja ihan pikkuisten poikien. Haalareita, bodyja, lappareita yms on meillä käytössä, ja kivoja on. Potkareista olemme pitkälti jo luopuneet, niin isolta tuo poika jo vaikuttaa. Mutta kun olen katsellut seuraavan koon 74 vaatteita, niin Veetin pitäisi kertarykäyksessä muuttuakin isoksi pojaksi. On housuja, paitoja, shortseja, huppareita, pusakoita ja kaiken maailman muita, ihan kivan näköisiä vaatteita vaikka kaksivuotialle. Mutta mielestäni hirmuisen epäkäytännöllisiä koko ajan lattialla möyrivälle mukelolle. Kyllä ne bodyt ja lapparit vaan on edelleen in, eivät jätä paljasta väliä housujen ja paidan väliin. Eikä päästä pikku pikku kätösiä avaamaan vaipan teippejä :) Siispä vaatemetsästykseen, ennen kun tulee kiire kun jätkä kasvaa vanhoista yli eikä ole mitään päälle pantavaa, ja on pakko ottaa mitä löytää. Niin kävi viime kerralla.

Outolintu

2006-05-24T22:35:00.000+03:00

Hetken verran aikaanne nyt käyttää aiomme
ja todet taruksi me ehkä kohta taiomme.
Kun kotihipat meidän jengi päättää järjestää
niin senhän saataa arvata, jo syntyy vipinää.

Ei kaikki aina suju niin kuin saduissa kerrotaan,
vaan ehkä tämä tarinamme saa sut tuumimaan:
Jos liian pieniin ympyröihin alkaa tuijottaa
ei omaa napaa kauemmaksi koskaan nähdä saa.

Kuva: http://www.didrichsenmuseum.fi/pullinen/surullinen_uni.jpg

Sataa, sataa ropisee, pili pili pom

2006-05-24T11:42:00.000+03:00

Toista päivää sataa ja minä, outo ihminen, olen siitä hirvittävän iloinen :)

Eilen aamulla katsoin ikkunasta pihalle ja totesin, että nurmikko alkaa vihertää ihan uudella tavalla. Puskien lehdet puhkeilivat kilpaa ja perennat ja muut maassa vielä odottelevat varret alkoivat nousta kuin sienet sateella. Illalla nurmikko oli jo kauttaaltaan vihreä, ei kuultanut vanhat, viimesyksyiset rämppeet enää läpi. Mikä tietenkin tarkoittaa kaiken hienon lisäksi myös sitä, että nurtsi pitää leikata jahka sade loppuu ja korret kuivahtaa...

Iltasella sitten käytiin sateen välissä kävelemässä, ja oi kun oli hyvä hengittää. Oli niin raikas ilma, ainoastaan viemärien ympärillä lillui keltaiset siitepölylautat, mutta ilmassa ei mitään. Tuoksui myös puhtaalta ja vähän jopa kesältä. Oli ihanaa kävellä siinä ilmassa. Ja sopivasti kotiin päästyämme alkoi taas sataa.

Nytkin sataa. Olisihan sen tietenkin mukavaa päästä ulos nyt kun uusien lääkkeitten kanssa taas arvaisi astua keväiseen luontoon. Mutta kun tietää, mitä kaikkea tuo sade tuo tullessaan, istun mielelläni neljän seinän sisällä ja katselen ikkunasta miten luonto herää. Kunhan Veeti herää päiväunilta, vedämme takit niskaan ja menemme hetkeksi parvekkeelle katselemaan. Saadaan vähän raitista ilmaa ja äiti voi ihailla, miten hieno piha meillä onkaan.

Kuva: http://www.pp.htv.fi/rhurmal1/ari-s.jpg

Hard Rock Hallelujah

2006-05-21T12:25:00.000+03:00

Hyvä Suomi!

Hyvä Lordi!

Kukapa olisi vielä joitain aikoja sitten uskonut, että Suomikin saa vielä joskus järjestää Euroviisut? Nyt on mukavaa olla suomalainen :)

Kiitos kaikesta kuuluu Lordille ja niille, jotka uskoivat jo alussa Lordiin ja äänestivät heidät Suomen edustajaksi. Vieläkö joku on sitä mieltä, että Suomelle nauretaan ja Lordi pilaa ennestään niin loistavan Euroviisumaineen Suomelta?!

Tuulettumista

2006-05-19T22:40:00.000+03:00

Kävin tänään teatterissa rakkaan ystäväni kanssa. Olipa mukavaa päästä ihan itekseen ihmisten ilmoille. Siitä onkin aikaa. Taisi olla ensimmäinen kerta kun isi jäi Veetin kanssa tuollasieksi ajaksi ehtoolla kaksin, hoiti iltatoimet ja laittoi nukkumaan. Oli aika hassua tulla kotiin kun poika veti jo sikeitä.

Olimme katsomassa Porissa Agatha Christien Murha maalaispappilassa, ja ikäväkseni täytyy sanoa, ettei mikään huippusuoritus. Valitettavasti näyttelijäsuoritukset olivat hiukan latteita ja muutenkin esitys hieman yllätyksetön. Mutta lavasteet olivat hienot, esirippu suorastaan upea. Asusteet olivat myös osuvat ja toimivat. Eikö tämä ollut juuri se jonkun opinnäytetyönä tekemä lavastus. Jos minulta kysytään, niin arvosana siitä 5. Näytelmän paras osa.

Joka tapauksessa oli hienoa lähteä, olla ja tulla kotiin. Hieman ristiriitaisin tuntein läksin, sillä tänään ei ollut Veetin päivä. Toisaalta oli helpottavaa pitkän kärinän jälkeen lähteä hetkeksi huilille ja lataamaan akut. Ja todellakin tulin paljon pirteämpänä ja rentoutuneempana kotiin. Mutta toisaalta, kun toisella on itkuinen päivä eikä mitään syytä keksitä, vaikka supot ja kaikki antaa, niin tuntuu julmalta että siihen päälle vielä äitikin lähtee pois häntä hoivaamasta. Hyvin kuitenkin pärjäsivät miehissä, niin kun tiesinkin. Kun vain uskoisi, että kyllä tuo isikin osaa, eikä äiti vaan...

Se mikä on muuttunut: en ole koskaan käyttänyt hirvittävästi aikaa itseni laittamiseen, mutta olen pukeutunut hyvissä ajoin ja miettinyt etukäteen mitä puen ja mitä teen muuten ulkonäölleni. Ja lopulta istunut pitkään valmiina ja odottanut että kello tulee aika. Nyt menin suihkuun kun Marko tuli töistä, laitoin ruuan, ja sitten pika pikaa puin itseni. Ja lähdin samaan hyömyä menemään. Minusta on tullut ajankäytön mestari, kiitos kuuluu vissiin Veetille :)

Kiitos Eeva seurasta! Kiva kun läksit :)

Kuva: http://www.pori.fi/tea/tiedotus/naytto/9588isompi72dpi.jpg

Sakke: Oliko tässä yhtään sitä mitä tarkoitit? En kyllä ihan sinua ajatellen kirjoittanut, mutta tuli vain jälkeen mieleen. Koitan kuitenkin ottaa vinkistä vaarin. Kiitos palautteesta :)

Hoitopaikka

2006-05-17T18:53:00.000+03:00

Taas yksi murhe vähemmän, Veeti pääsee perhepäivähoitajalle kun minä lähden takaisin kouluun syksyllä/talvella. Kaiken lisäksi tuo pph-täti Raija asuu tuossa ihan lähellä, viereisellä kujalla, joten matka ei ole mimmonen kummonenkaan. Hieno homma.

Olen pelännyt kauheasti, että Veeti joutuu päivähoitoryhmään. Toisaalta on hienoa että olen saanut pitkitettyä sitä hoitoonlaittamista, mutta kun Luvialla on yksi päivähoitoryhmä, johon otetaan jo 1-vuotiaita, niin pelko on tykyttänyt takaraivossa. Onneksi ei joutunut sinne, vaan pääsi tahtomme mukaan perhepäivähoitoon. Ei se varmaan mikään kamala paikka sekään olisi ollut, mutta kuitenkin.

Toivottavasti Veeti pitää tästä Raijasta ja viihtyy hänen hoidossaan. Ja varmasti viihtyy, uskon minä.

Kevään varjopuolet :(

2006-05-16T22:41:00.000+03:00

Ihanaa kun on kevät, mutta kuka kumma keksi siitepölyallergian? Ja kun se kerta on pitänyt keksiä, niin miksi ihmeessä ei samaan syssyyn ole voitu keksiä kunnollisia allergialääkkeitä imettäville äideille?

Nyt vihdoin mulla on kokeilussa lääke, jota voi lääkärin ohjeen mukaan käyttää, ainut reseptivapaa sellainen muuten laatuaan. Tähän asti oon kittuuttanut kosteuttavilla silmätipoilla ja nenäsumutteilla. Eilen vihdoin soitin terveyskeskukseen ja sanoin, että ei tule mitään. Tänään sain ohjeen noihin Lomudaleihin nenään ja silmiin. Ja jos ei auta viikossa, niin päivystyksenä lääkärille. Niin sanoivat he siellä.

Tänään oli aamun/päivän paljon parempi olo, mutta nyt on taas niin tukkoinen töhkäolo, että ei mitään rajaa. En ole limainen, vaan turvoksissa. Nenä ja kurkku paksuja turpaita, voitte uskoa ettei ole kivaa. Silmät kirveltää, pää särkee ja kaiken kruunaa ihottuma, johon en sitten vieläkään saanut mitään kortisonia kummempaa apua. Näitä imetyksen varjopuolia kun ei voi lääkitä itseään. Mutta kyllä minä kestän, olen reipas tyttö. (hah Eeva, voipa käyttää aikuisesta!!)

No nyt on meno päällä...

2006-05-16T12:12:00.000+03:00

Veetillä meinaan. Tänään sain ihan katsoa aamulla sen perään. Ensin römysi lelulaatikolleen. Saahan sinne mennä, ei siinä mitään, mutta kun oli niin kuakana siitä ja yhtäkkiä ihan vieressä. Ja siitä sitten suunnattiin videokaappia päin, ja sitä lasiovea sitten räpästettiin kuolasilla sormilla. Tulkaa vaikka katsomaan, likainen on.

Meillä ei siis juosta, ei sentään, ei vielä kävelläkään, ei kontata eikä myöskään ryömitä. Meillä pungetaan. Se tapahtuu näin: Ota tukeva asento selällään. Nosta jalat koukkuun ja laske jalanpohjat maahan, niin lähelle peppua kuin saat, sitten käännät päätä niin, että takaraivon sijasta lattiaa vasten onkin päälaki. Sitten selkä kaarelle niin että jalat suoristuu, ja sitten suorista pää. Ja näin olet punkenut pään mitan eteenpäin. Helppoa kun sen osaa. Ja Veetihän osaa :)

Ryömimään lähdetään ihan näin päivinä, sanokaa mun sanoneen. Jalat puskee, puskee, puskee, mutta pylly vaan nousee, kun kädet ei yhtään auta, yläkroppa pysyy paikallaan. Ja sitten kuuluu tömps, kun ei enää nouse. Ja sitten alkaa kuulua kitinä, vitinä, kun mielikin tahtoisi eteenpäin eikä vaan jalat, mutta ne kädet. Niitä ei huvita.

Kuvassa Veeti, tuolloin 5kk, ja keinutuoli.

Huomenna: Äitienpäivä

2006-05-13T19:11:00.000+03:00

Huomenna vietän elämäni ensimmäistä äitienpäivää äitinä. En ainoastaan käy äitiä ja anoppia tervehtimässä, vaan olen itsekin päivän päätähtiä. Hassua. Ja hienoa.

Olen koittanut löytää lähistöltä valkovuokkoja, turhaan. Niinpä anoppi saa pärjätä ilman valkovuokkoja tämän äitienpäivän. Heillä ei tuollaista tapaa ole ollutkaan, joten hän tuskin osaa niitä kaivatakaan. Meitin äitille sitten poimin menomatkalla Lapijoen sillan kupeesta vuokot. Siinä kukki eilen niin kauniisti, että ajattelin siitä ne hakevani. Ja mummun haudalle poimimme sitten lähteissä vielä kimpun. Sitä en jätä välistä myöskään, vaikka mikä olisi. Sillä samalla kimpulla menee sitten myös ajatukseni mummille ja miksei myös Markon Elle-mammalle ja Heidi-mummulle. Kaikki rakkaita ja kaivattuja äitejä ja isoäitejä.

Tämä äitienpäivä ei enää pelota, kuten viime äitienpäivä. Pelkäsin kohdata mummun kuoleman ensimmäistä kertaa näin tärkeänä päivänä. Ihan kauhulla odotin sunnuntaita ja mietin sitä monta viikkoa etukäteen. Toivoin vain että se olisi ohi. Mutta vietettävä sekin oli. Nyt mielessä on ollut pari päivää haikeus, mutta pelkoa ei enää ole. Ikävää ei poista kokonaan mikään, mutta aika tekee sen helpommaksi kestää.

Kuva: http://www.mikrobitti.fi/nettijatkot/2005/06/digikamerat/valkovuokko_nikon_laajakulma_pieni.jpg

Nettipimento

2006-05-09T14:05:00.000+03:00

Laajakaistapalveluntarjoamamme, nimeltä mainitsematon Auria, ei ole tahtonut meidän käyvän netissä. Useampi päivä oli, ettei toiminut lainkaan, sitä ennen jo pätki varmaan viikon verran. Siitä tuohtuneena soitin sitten tekniseen tukeen ja sai jotain diipadaapa neuvoja. Tein mitä käskettiin, mutta asia ei korjaantunut. Soitin uudelleen. Vihdoin viimein herra siellä uskoi, että jotain vikaa linjoissa nyt on, ja lupasi tehdä vikailmoituksen. Sanoi vielä että sieltä soitetaan kun lija on taas kunnossa. Soittoa ei ole kuulunut, mutta nyt nettilinja on toiminut jo kohta kaksi tuntia. Jokohan ne on jotain tehnyt, vai muutenko vain se päätti nyt ruveta toimimaan?

No, pääasia että toimii. Alkoi jo nettilaihduttajalle kertyä tattirykelmä otsalle, kun ei saanut uusia reseptejä ja ruokalistoja otettua koneelta tai päivitettyä uusiin mittoihin. Nyt on kuitenkin ruokalistat kunnossa ja reseptit käsissä, joten taas on hyvä mieli. Vielä parempi mieli on, kun katsoo vaakaan tai mittanauhaan, miten ne yhtäkkiä onkin niin mukavia kapistuksia...

Kysy mitä tahansa!

2006-05-04T16:04:00.000+03:00

HAASTE: Kysy minulta kuusi kysymystä. Ei seitsemän tai viisi, vaan kuusi. Sillä ei ole väliä, kuinka turhia tai omituisia kysymykset ovat - kysy ne joka tapauksessa. Liitä tämä sen jälkeen omaan päiväkirjaasi ja katso, mitä sinulta kysytään.

Minä otin haasteen vastan Katilta, joka taas sai sen Sakelta. Ja homma jatkuu...

Jaa että mitä kysyä? No se on sinun ongelmasi.

Kummitusjuttuja

2006-05-04T12:54:00.000+03:00

Ainokainen kummilapseni Juho soitti minulle eilen. Reippaasti hän minulle lauloi onnittelulaulun, mutta sitten iski kainousvienous. Totesi vaan että antaa nyt äitille ja meni sen siliän tien. Pojan äiti, siis tätini, kertoi sitten Juhon suuren uutisen. Hän oli ollut tutustumassa kouluun. Tai siis eskariin. Miten ihmeessä Juho voi mennä jo eskariin kun vasta se syntyi? On se melkosta.

Vielä vähän aikaa sitten Juho oli vahvasti sitä mieltä, että hänhän ei kouluun mene, isän kanssa vaan peltohommiin. Mihin siinä lukutaitoa kaivataan. Nyt on kuulemma toinen ääni kellossa ja heti pitäisi päästä alkamaan. Melkeinhän sen arvasikin, että kun siellä pääsee kerran käymään, niin se vie mennessään.

Oli kyllä mukavaa kun Juho soitti. Oli ihan ensimmäinen kerta kun arvasi puhua jotain, viimeksi arasti viimehetkellä ja kikatti vain hetken luuriin, sitten tuli taas äiti. Me kun näemme ihan luvattoman harvoin, välimatkaa kun on ihan riittävästi. Viimeksi ihan kasvokkain tapasimme häissämme, ja siitä nyt tulee pian puolitoista vuotta. Nyt olisi ajatuksena ensi kesänä matkata Juhoa katsomaan, jos vaan ei mitään ihmeitä tule. Tuon pikku miekkosen kanssa ei pysty niin varmaksi monen kuukauden päähän suunnittelemaan. Markon loma alkaa kuitenkin heinäkuussa, eli jos silloin sitten. Pääsisinhän minä sinne junallakin, kun aikaa nyt on, mutta en minä osaa ilman Markoa lähteä niin kauas ja pitkäksi aikaa.

Oli myös hirmuisen mukava, että serkkuni lähetti Juhon tutustumispäivältä muutaman kuvan. Kiitos Elina! En viitsi laittaa niitä tänne, kun en tiedä mitä olisivat Juhon vanhemmat siitä mieltä. Parempi vaan katsella niitä itse.

400 kävijää

2006-04-28T13:47:00.000+03:00

Kiitos teille neljällesadalle kävijälle, jotka olette vierailleet blogissani. Eilen sivutettiin päivittäistä kävijäennätystä, joka on 15. Saadaankohan se vielä joku päivä rikki? Hyvin aktiivisia ovat näköjään olleet, kuten viime pohdinnoissanikin, Kati, Eeva ja Sari. Viime päivinä ahkerasti on vieraillut myös mystinen henkilö X, Lusilaksi häntä nyt kävijämittarin Location-valikon mukaan kutsuttakoon. Tervetuloa Lusila! Jätähän puumerkkisi, kun niin kovasti pähkin täällä pienessä päässäni kuka olet :)

Googlattukin sivuilleni on, oululaiskävijä, lieneekö sukulainen, haki ihan sukunimellä, jokunen on hakenut juuri minua minuna itsenäni, ja sitten on haettu gladiousta :) Yhtä kaikki, miten tahansa kukin on tiensä tänne löytänyt, yhtä tervetulleita ovat kaikki.

Nyt tävä kevätrintainen äipytti palaa vappusiivouksen pariin. Kohta kiiltää pinnat ja piha koreilee. Kannattaa tulla katsomaan oikein sankoin joukoin. On muuten hienoa täällä, jahka saan valmiiksi.

Veeti 5kk

2006-04-27T22:29:00.000+03:00

Viiden kuukauden neuvolasta kuulumisia:

Paino: 7470g
Pituus: 67cm
Pipo: 44,3cm

"Iho siisti. Kasvu tasaista. Iloinen poika. Yöt nukkuu nyt hyvin."

Kokoa ei sitten ollut tullut juurikaan, ihan niin kun vähän ounastelinkin. Painoa vajaa 200g ja pituutta alle sentti. Neuvolatäti ei silti ollut huolissaan, koska Veeti on kulkenut +1-käyrällä. Sanoi että tasaa nyt normaaliin. Ja kun edes on kasvanut. Joten ei syytä huoleen.

Yhdessä päädyttiin kummiskin hedelmä-/marjasoseitten aloittamiseen aamupäivällä. Huomenna sitten annan banaania. Marjoissa neuvoi pysymään alkuun kotimaisissa; mustikassa, vadelmassa ja ruusunmarjassa. Ja kun marjoja ja hedelmiä alkaa mennä hyvin, sitten lihaa ja sen jälkeen opetellaan viljatuotteita. Tuskin päästään ainakaan viljaan asti ennen puolivuotisneuvolaa. Perunan kanssa kehoitti koittamaan maissia, pitikin jo tuossa koittaa joitain viikkoja sitten, mutta opeteltiinkin sitten luumu ja se sitten jäi.

Veeti pisti oikeen parastaan ja virnisteli koko neuvolakäynnin ajan. Kotiin tullessa virnusteli sitten vielä naapurin setälle ja tätillekin. Sitten sitä onkin joutanut kirisemään illan...

Kuvassa meidän Veeti kuolaa, niin kun useimmiten nykyään :)

2006-04-26T10:54:00.000+03:00

ssN ssssssssssssss zzzzzzzqd Y T65

Veeti kymmensormijärjestelmällä kertoi teille aamustaa. Nyt hän kiittää lukijoitaan ja painuu ruualle ja päikkäreille.

Leskenlehti

2006-04-26T10:43:00.000+03:00

Aamuisella postireissulla bongasimme Veetin kanssa leskenlehtiä pellonpientareelta. Oli ne kauniita :) Veeti malttoi kuitenkin mielensä, ettei hänen tarvinnut niitä poimia maljakkoon. Katseli vain coolien aurinkolasiensa takaa ja totesi että "Jatketaan matkaa!" Joteskin näin se meni, matkalla mukana äiti ja Veeti 5kk ;)

Kuva: http://www.yrttitarha.com/kanta/leskenlehti/valokuva.jpg

Meidän vauva

2006-04-18T11:42:00.000+03:00

Mikä nauraa niin kuin aurinko,
mikä itkee niin kuin kuu,
mille meidän isi irvistelee:
Baby, I love you?
Mikä kaikkien on suosikki,
mistä naapuritkin tykkää,
mitä meidän pihan lapset
kilvan kärryillämme lykkää?

Ei kävele, ei konttaa,
silti emme pääse karkuun,
sen vuoksi usein yölläkin
me heräilemme parkuun.
On koira meillä myöskin
mut vauva näyttää pienemmältä.
Ei pääse ruokapöytäänkään,
ei ihme jos on nälkä.

Mikä nauraa niin kuin aurinko,
mikä itkee niin kuin kuu,
mille meidän isi irvistelee:
Baby, I love you?
Tulkaa kaikki katsomaan
kun vauva hymyilee
niin tiedättepä senkin
missä onni lymyilee!

Se on se meidän uusi vauva,
nimeä en muista.
Se joskus karjuu niin
et pikkulinnut tippuu puista.

Ystävistä ja ystäville

2006-04-18T10:36:00.000+03:00

Eilisen alakulopäivän jälkeen tänään paistaa taas aurinko risukasaan. Yhtään ei ole parempi mieli siitä, että maito näyttää vähenevän pikkuhiljaa, mutta tämän päivän pelastaa ihana ystäväni Suvi. Hän tulee tänään kylään ja siitä on ihan luvattoman kauan aikaa kun ollaan viimeksi nähty. Suvi lähti vieraalle maalle kauas töihin viime kesänä, ja nyt hän on ensimmäistä kertaa lähdön jälkeen Suomessa. Tulisi jo, en malttaisi odottaa. Tätä päivää olen odottanut jo pari kuukautta, siitä asti kun hän kertoi viettävänsä pääsiäisen tienoon kotimaassaan. Mikään ei ole parempi lääke alakuloon kun ystävät.

Valtavan suuri virtuaalihalaus myös muille ystävilleni, erityisesti Eevalle ja Katille! Ihanaa että on ystäviä joita odottaa.

Kuva: http://www.uta.fi/~ms54336/pic/haliruno.gif

HÄ-syndrooma

2006-04-17T22:12:00.000+03:00

Se on ihmeellistä, miten helposti se iskee. HÄ-syndrooma; huono äiti-olo. Vaikka itsekin sen tietää, että parempaa äitiä oma lapsi ei voisi toivoa, ja juuri minä olen Veetille se paras äiti, niin se tulee vaan. Ja niin pienistä asioista, että itseäänkin nolottaa. Hokee itselleen, että "pikku juttu" tai "ei sille voi mitään", mutta silti se pomputtaa tuolla takaraivossa. Kaikuu pään sisällä kuin omantunnon vieno mutta vaativa kolkutus: "Olen ollut huono äiti."

En ole. Mutta nyt on niitä hetkiä kun siltä tuntuu. Taitaapa olla niin että jokaiselle äidille ottaa koville kun maidon tulo alkaa hiipua, minulle ainakin ottaa. Vedet nousee silmiin ja koko ajan miettii, mitä olen tehnyt väärin. En mitään, tavallaan sen tiedän, mutta ei se auta kun tuntuu vaan siltä. Ei sille mitään voi, mutta kuulemma se helpottaa kun huomaa, ettei maailma kaatunutkaan. Nyt se tuntuu kaatuva.

Kevät

2006-04-12T16:41:00.000+03:00

Sitä on nyt toden teolla kevättä ilmassa. Aurinko paisteli kauniisti melkein koko päivä ja lämpömittari huiteli lähempänä kymmentä astetta. Vesi ihan lorisee ojissa kun lumet ja jäät sulaa niin vauhdilla. On jännä nähdä mitä sieltä lumen alta paljastuu. Ennen tuon lumen tuloa kun olin niin sidottu tähän omaan pihapiiriin supistusten pelossa, etten yhtään tiedä mitä hienouksia kylällä onkaan. Jännää!

Meidän parvekkeella (joka kuvassa uusine mattoineen ja pöytäliinoineen) lämpötila nousi päivällä ihan jopa kahteenkymmeneen lasitusten ansiosta. Kävin ihan rintatulehduksen uhallakin Veeti kanssa tassuttelemassa sisävaatteilla uudella parvekematolla. Veeti oli kummissaan, että mites tänne nyt näin pääsee ilman että nukkumaan laitetaan, sisävaatteilla kun tuonne on saanut ennen vain ikkunasta katsella. Samalla kuunneltiin tuota kyyhkysen kujerrusta, josta meidän pihapiirissä on saanut nauttia jo muutaman päivän. Tuntuu ettei tuo lintunen vaikene hetkeksikään.

Kävin sitten pienellä pyörälenkilläkin näin kevään ja sulien teiden kunniaksi. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen pyörän satulassa ollut, viime kesänä kun vielä mahan elämät antoivat myöden. Voipi olla jaloissa joku olo huomenna, kun ihan huomaamattani tein vähän pitemmän lenkin kun oli ajatus. Ihan tuli hikikin. Mutta olisitte kuullut sen kohinan, millä liikakalorit paloi :)

Kevättä rinnassa

2006-04-06T23:25:00.000+03:00

Sulaisi jo lumi ja häipyisi routa.

Tähän aikaan vuodesta alkaa auttamatta viherpeukalo nostaa kynttään. Vielä kun tuo oma piha odottaa ensimmäistä kevättään tuolla. Marjapensaat kaipaa leikkaajaa ja omenapuut siistijää.

Tilasin todella loistavalta puhelinmyyjältä (joka yritti kaupata Vauva-lehteä) Viherpiha-lehden, kun halvalla sai :) Ensimmäinen numero tuli eilen ja lehti on jo luettu. Netissä olen surffaillut puutarha.net-sivustolla ja joulupukin tuoma puutarhakirja on ollut jo moneen otteeseen käsissä. Tilasin myös Gladious-lajitelman postimyynnistä. Ihan oon hurahtanut...

Tiedetään, tiedetään. Tämä menee aina ohi ennen kun hommat on valmiina. Ekan marjapensaan jälkeen alkaa tympiä ja ruohonleikkuria vain mulkoilen. Ja vielä varmemmin menee ohi kun ei pääse hommiin nyt kun olisi intoa piukassa. Mutta silti, sula jo routa, häivy jo lumi. Tahdon haistaa mullan ja ruohon tuoksun ja kävellä paljain varpain omalla nurmikolla.

Allekirjoita opintoraha-adressi!

2006-04-04T22:18:00.000+03:00

Korkeakouluopiskelijan opintorahaa ei ole korotettu 14 vuoteen. Sinä aikana sen reaaliarvo on laskenut 20 %. On aika tehdä asialle jotain. Aloita vaikuttaminen allekirjoittamalla opintoraha-addressi osoitteessa www.opintoraha.fi. Addressilla vaaditaan 15 %:n korotusta opintorahoihin.Valtakunnallisessa opintorahakampanjassa mukana olevat opiskelijajärjestöt edustavat yhteensä lähes puolta miljoonaa opiskelijaa. Tule sinäkin mukaan vaikuttamaan ja kerro kansanedustajille, että nyt on aika tarkistaa opintoraha vastaamaan kohonneita elinkustannuksia.

Ekat nimpparikahvit

2006-04-04T22:03:00.000+03:00

Eilen vietettiin Veetin päivää, ja niinpä Veetillä oli pyhänä myös elämänsä ensimmäiset nimpparivieraat. Kiitos käynnistä mummu ja vaari, Kati, mummu ja Seppo, pappa ja Hannele sekä Tainan, Tatu, Pekka ja Elina. Olipa sitten niin ihmeellinen päivä, että illalla uni maistui jo yhdeksältä ja yökin sujui melko hyvin viiteen asti.

Ja Katia kompaten haluan udella, ketä täällä ihan oikeesti käy. Kävijälaskurin koodeista kun ei ihan osaa ihmislapsi kaikkea päätellä... Koska mulle ei pääse kirjoittamaan kommenttia muut kuin jäsenet, voit laittaa mulle myös spostilla, että luet turinoitani.

Eli: Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat!

Veeti 4kk

2006-03-31T19:38:00.000+03:00

Neljän kuukauden neuvolassa sanottiin näin:

Paino: 7290g
Pituus: 66,2cm
Päänympärys 44cm

Tasaista kasvua. Perunaa saanut pari viikkoa. Kasvisten maistelua vähitellen. Jäntevä poika. Lelut pysyy jo kädessä. Yöt nyt levottomia.

Eilen illalla annoin supon Veetille, ja sitten se nukkuikin aamu seitsemään. Neuvolatäti sanoi että antaa nyt parina iltana peräkkäin jos se kerta auttaa. Tänäänkin on itku herkässä, mutta ei nyt ihan samanmoista ole kun eilen. Mun mielestä tuntuu ikenessä edessä alhaalla nypylä ja olen sen valkoisena pisteenä näkevinänikin, mutta ehkä mulla on vaan tosi hyvä mielikuvitus kun neuvolatäti ei sitä bongannut. Korvat se katsoi ja ne oli terveet. Hyvä hyvä :)

Kirinä kärinä

2006-03-30T22:00:00.000+03:00

Onko kukaan nähnyt sitä meidän kilttiä, hymyilevää, iloista ja helppoa vauvaa? Täällä sitä ei ole näkynyt. Sen sijaan täällä on itkuinen, kärttyinen ja vaikertava, mutta siitäkin huolimatta hyvin suloinen poikalapsi. Eilinen jo oli vaikea, mutta tämä päivä vei kirkkaasti voiton. Päiväunet jäi tunnin vajaiksi, kun ei vaan pysynyt enää vaunuissa, ja sen jälkeen ei olekaan juuri ollut muualla kun äitin tai isin sylissä. Nukkumaan mennessä annoin sitten pikkuiselle Panadol-supon, josko vaikka se onkin hampaantekoa. Ihan niin kun alaetuikenessä olisi joku valkoinen piste, jota en ole ennen nähnyt. Hammas? En tiedä, mutta toisaalta toivon. Olisi joku selitys pikkuisen miehen huonoon oloon. Ja tietäisi ainakin että se menee ohi. Mutta huomisessa neuvolassa se selvinnee.

Link

2006-03-28T22:23:00.000+03:00

Sain ilokseni linkittää uuden ihmisen listaani, kun ystäväni Eeva otti mallia ja aloitti oman blogin pitämisen. Se on tarttuvaa tämä touhu :) Käykäähän katsomassa hänenkin aikaansaannoksiaan, kun väittää mokoma, ettei kukaan hänen juttujaan viitsi lukea. Ja muistahan Eeva kirjoittaa tämmösen mammalomalaisen iloksi paljon ja värikkäästi. Onpa minullakin täällä jotain tekemistä, kun naureskelen päivät pääksytysten sun juttuja :)

Kuukauden vanha

2006-03-22T22:39:00.000+02:00

Käsky kävi, nyt kun blogi on kuukauden vanha, tai siis kävijälaskuri, pitää minun tekemän kävijäanalyysi :) Siispä niin:

Kävijöitä sivullani kuluneen kuukauden aikana on ollut 163. Ja kuten kuvasta näkyy, loppupätkä on ollut vähän pyllymäkeä. Mutta ihmekös tuo, kuka viitsii käydä alvariinsa katsomassa sivuja, joille ei ilmesty uutta tekstiä. Seuraavan kuukauden tavoite, kirjoitan hiukan tiuhemmin, ihan vaikka vain Katin ja Sarin takia, jotka tunnollisesti käyvät lähes päivittäin, joskus useammankin kerran päivässä, tarkistamassa tilanteen. Ilman teitä kävijämäärä putoaisi alle puoleen.

Suuri osa muista kävijöistä saapuu sivulle Katin kautta, yleensä hyvin pikaiselle visiitille. Sakari jopa kerran on kommentoinut jotain, tervetuloa uudestaan :) Tokihan sitten on muitakin tarkoituksella käyviä ystäviäni, kavereitani. Muumaalaista sävyä tuo Suvi, Ruotsin lippu näkyy aina joskus. Ja kunhan vain ilmoitan mesessä, että on uusia kuvia Veetistä, niin ilmestyy ainakin Eeva, välillä Marikin.

Kerran on minut googlattukin, haettu Outi+Rauma. Enpä tainnut olla se mitä haettiin... Mutta koittakaapa vaan googlata minua vaikka sukunimellä, ekaksi tulee Kati ja heti toisena minä. Kaiken maailman Honkarakenteet ja Lapin yliopistot tulee pitkällä perässä!

Potuttaa

2006-03-21T14:06:00.000+02:00

Nimittäin Veetiä. Kuvassa on Veetin eka peruna, se on jo syöty ja uloskin kakittu. Melkein viikko sitten Veeti alkoi kaipaamaan ruokaa, uni ei enää tahtonut maistua ja päivällä syötiin vähintään kahden tunnin välein. Niimpä pojalle keitettiin peruna. Ja hyvinhän se upposi. Ei toki suorilta kokonainen peruna, mutta nyt menee jo puolikas peruna päivässä.

Olihan se vähän haikeaa, eihän pikkuvauvat syö muuta kun maitoa, meidän Veeti on jo iso poika. Melkeinpä itku pääsi kun sitä ekaa pottulaa muusasin, mutta nyt ei enää ota koville, kun alkaa näkyä ne hyödyt. Yöllä herätään vain kerran yössä, ennen päiväunia aamulla syödään kaksi kertaa ja illalla ruokaa kaivataan kolmasti. Pulauttelu on vähentynyt ihan hirveästi. Ja poika on paremmalla mielellä, kun ei ole jatkuvasti nälkä. Lisäksi maidon riittämistä ei ole taas tarvinnut miettiä, kun illalla menee vähemmän niin nyt se taas riittää oikein hyvin. Me molemmat, Veeti ja äiti, olemme tyytyväisiä siihen että alkoi potuttaa :)

Kouluako pitää jo ajatella?

2006-03-08T14:00:00.000+02:00

Maanantaina tuli taas postissa kuntatiedoite, jossa ilmoitettiin että tämän vuoden päivähoitopaikat pitää hakea vuoden loppuun mennessä. Ihan meinasi vedet nousta silmiin, mutta otin kuitenkin heti itseäni kraisuista kiinni ja laitoin opettajatutorilleni viestiä, että koskas sitä pitäisi kouluun palata. Ajatuksenani on ollut palat kouluun silloin, kun vuotta minua myöhemmin aloittaneet menevät harjoitteluun. Se harjoittelu alkaa nyt sitten lokakuun lopussa, jolloin Veeti olisi 11kk.

Mutta Kari huomasi sanoa, että voin anoa harjoitteluani johonkin toiseenkin ajankohtaan. Niinpä minulla rupesi nyt pyörimään hienot vaihtoehdot päässä. Laitoin tietenkin varmistusviestiä takaisin, että olin ymmärtänyt oikein.

a) Voisin aloittaa tuon harjoittelun pari viikkoa myöhemmin, ja se loppuisi silloin vuoden vaihteessa ja jatkaisin suoraan teoriaopintoja siihen, ilman joululomaa. Veeti saisi olla melkein vuosikkaaksi kotona. Valmistuisin suunnitelmieni mukaan jouluna 2007.

b) Suorittaisin rästissä olevan harjoittelun vasta seuraavana kesänä 2007. Menisin kouluun vasta tammikuussa kun Veeti olisi 1v 1kk. Valmistuisin samaan aikaan kun vaihtoehdossa a. Ei tarvisi miettiä, onko kesän töissä vai hoitovapaalla. Nostaisi opintotukea harjoittelun ajalta ja olisi lopun kesää kotona.

c) Suorittaisin oman vuosikurssini harjoittelun nyt syksyllä ja siihen perään tuon rästiharjoittelun. Veeti olisi 10kk kun menisi hoitoon, minulla olisi kahden harjoittelun jälkeen suoraan teoriat edessä ilman joululomaa ja valmistuisin puoli vuotta aikaisemmin, kesäkuussa 2007.

Nyt vaan odottelen Karin vastausta ja sitten rupean pähkimään mikä on paras vaihtoehto. Toisaalta houkuttelee valmistua aikaisemmin, toisaalta haluaisi olla kotona mahdollisimman pitkään. Joka tapauksessa päätös pitää tehdä tämän kuun aikana, jotta tiedän, milloin Veeti tarvii hoitopaikan ja saan sitten hakemuksen eteenpäin.

Veeti pitää jo näin hienosti lelua kädessään!