Kummitusjuttuja

Ainokainen kummilapseni Juho soitti minulle eilen. Reippaasti hän minulle lauloi onnittelulaulun, mutta sitten iski kainousvienous. Totesi vaan että antaa nyt äitille ja meni sen siliän tien. Pojan äiti, siis tätini, kertoi sitten Juhon suuren uutisen. Hän oli ollut tutustumassa kouluun. Tai siis eskariin. Miten ihmeessä Juho voi mennä jo eskariin kun vasta se syntyi? On se melkosta.

Vielä vähän aikaa sitten Juho oli vahvasti sitä mieltä, että hänhän ei kouluun mene, isän kanssa vaan peltohommiin. Mihin siinä lukutaitoa kaivataan. Nyt on kuulemma toinen ääni kellossa ja heti pitäisi päästä alkamaan. Melkeinhän sen arvasikin, että kun siellä pääsee kerran käymään, niin se vie mennessään.

Oli kyllä mukavaa kun Juho soitti. Oli ihan ensimmäinen kerta kun arvasi puhua jotain, viimeksi arasti viimehetkellä ja kikatti vain hetken luuriin, sitten tuli taas äiti. Me kun näemme ihan luvattoman harvoin, välimatkaa kun on ihan riittävästi. Viimeksi ihan kasvokkain tapasimme häissämme, ja siitä nyt tulee pian puolitoista vuotta. Nyt olisi ajatuksena ensi kesänä matkata Juhoa katsomaan, jos vaan ei mitään ihmeitä tule. Tuon pikku miekkosen kanssa ei pysty niin varmaksi monen kuukauden päähän suunnittelemaan. Markon loma alkaa kuitenkin heinäkuussa, eli jos silloin sitten. Pääsisinhän minä sinne junallakin, kun aikaa nyt on, mutta en minä osaa ilman Markoa lähteä niin kauas ja pitkäksi aikaa.

Oli myös hirmuisen mukava, että serkkuni lähetti Juhon tutustumispäivältä muutaman kuvan. Kiitos Elina! En viitsi laittaa niitä tänne, kun en tiedä mitä olisivat Juhon vanhemmat siitä mieltä. Parempi vaan katsella niitä itse.