Vähän nolompi tapaus...

Tämä tarina on tosi ja sattui minulle tänä kauniina syyspäivänä, kun päivän taittuessa iltaan olin, kuten kaikkina arki-iltoina, töissä.

Juuh, eli normaalisti menin töihin, ja lähdin automaattisesti olettamuksesta, että olen yksin, koska ei siellä ketään ole koskaan enää minun mennessä ollut. Siinä lähdin sitten kuppeja keräämään, kaikki toimistohuoneet pitää kiertää ja poimia pöydiltä kupit astianpesukoneeseen. Lauleskelin mennessäni, en mitään kovaa, mutta lauleskelin. Kunnes...

Siellä se istui, ihan varoittamatta, herra toimitusjohtaja penkissään. Naputti tietokonettaan hyvin tiiviisti, eikä edes päin katsonut kun tervehti. Mahtoiko nieleskellä huvittuneisuuttaan. Lähteissä kyllä sitten puheli muutaman sanan.

Nolotti. Mutta hetkeni siinä nolosteltua, alkoi ihan hirveästi naurattaa. Ihan kupli nauru kurkussa, mutta sitten se vasta hölmönä mua olisikin pitänyt, joten nielin nauruni. Ja kiitin onneani, etten laulanut sitä laulua, mikä kokko loppuu illan soi päässäni. Sitä laulettiin aamulla Veetin muskarissa, ja se oli sen tasoinen se renkutus... Siinä olisi herra iso herra mahtanut ajatella, että minkä ihmeen ne on tänne RTK:n tytöt siivoojaksi lähettänyt. Hui hui hui.

Se muskarilaulu meni näin:

Tossu ja sukka ne pilkistää,
onkohan kaikilla varpailla pää?
Yks, kaks ja pim, pam, pom,
kenen tämä varvas on?
Veetin (tähän kulloisenkin varpaan omistajan nimi) tämä varvas on.