Kai siihen jo voi uskoa

...ja ääneen sanoa, kun se yhteistyötahollekin jo suurena totuutena on ilmoitettu. Minulla jatkuu työt samassa paikassa, mutta jälleen uudella toimenkuvalla vuoden 2012 loppuun. Ja odotan innolla uuden toimenkuvani alkamista, sillä se työ on ihan oikeasti minusta tuon talon mielenkiintoisinta (joskaan ei todellakaan kovin helppoa...) työtä. Kyllä minussakin täytyy joku vika olla, kun noissa hommissa viihdyn...

Tosiaan, tällä viikolla yhteistyötaho oli meillä palaverissa ja siellä itseäni esitellessä ja äitiyslomatittelini kestosta kertoessa pomo kehoitti minua kertomaan myös tulevasta toimenkuvastani. Silloin kun tästä asiasta on ensimmäisen kerran puhuttu, totesi pomo, että ei siitä sovi vielä kovasti puhua, kun asia ei ole ihan vielä varma. Sen koommin ei ole asiasta juteltu, mutta nyt se sitten ilmeisesti on ihan selvä tapaus. Hauskinta oli, kun meidän ainokainen miestyöntekijämme ei tiennyt jatkostani mitään, kaikki muut sen talossa kyllä tietävät. Oli hän vähän huuli pyöreänä, että miksei hänelle oltu puhuttu.

Tänään, kuin pisteenä iin päälle tuli keskustelu toiminnanjohtajan kanssa. Meille ilmestyi vuodenvaihteessa lappu taululle, jossa oli ohjaajien kehityskeskusteluajat ja alla kommentti: määräaikaiset sopivat tj:n kanssa palautekeskusteluajan. Nyt sitten kun asia taas tuli mieleen, menin pyytämään ko. palautekeskusteluaikaa ja pomo ilmoittikin, että kyllä minulle nyt kuuluu kehityskeskustelu, kun olen talossa vielä niin monta vuotta. Viimeistään nyt alan oikeasti uskoa, että tottahan tämä on ja tällä mennään. Aivan uskomattoman upeaa, pääsin suoraan koulunpenkiltä tänne töihin ja nyt on viisi seuraavaakin vuotta turvattu.

Niin joo, esimies langetti minulle myös vauvakuumekiellon, kun kerroin käyneeni "Elmaa" katsomassa alta viikon ikäisenä. Kuulemma nämä kolme äitiyslomaa vajaan vuoden sisällä riittäisivät tähän syssyyn pienelle puljulle, sanoi että nyt ei ehdi. Nauratti...

Elämä on yhtä juhlaa

Terveiset yövuorojakson kolmannesta ja viimeisestä yöstä. Työpaikan kännykkään tuli viesti, että työkaveri on saanut ystävänpäivän kunniaksi tytön. Ja kuin juhlan kunniaksi kerholaisilta oli jäänyt minulle yöksi tuhottavaksi pussi mikropopcorneja, pino pannukakkuja, vaniljakastiketta ja neljä (!!!) irtokarkkia. Viikonloppuna näen jo toivottavasti siskontyttöni. Mikäs tässä on ihmisen ollessa.

Täti

Se minä nyt sitten olen!

Eilen illalla, 12.2.08, heti Pikku Kakkosen jälkeen siskoni synnytti pienen tyttövauvan. Aivan tarkkoja mittoja minulla ei vielä ole tiedossani, mutta n. 3500g ja olisiko ollut 49cm. Tuoreen isukin kanssa vaihdoin vielä illalla muutaman sanan, huomenna soittelen sitten tuolle perheen naisväelle.

Ei voi ihminen ennen ymmärtää kun on tämän kokenut, miten paljon voi tädiksi tuleminen hetkauttaa. Sisko lähti reissuunsa eilen aamulla ja koko päivän olin ihan pistoksissa ja odotin puhelimen soivan. Välillä oli melkein tippa linssissä, kun aloin olemaan niin tunteellinen. Ja nyt olen yksinäni täällä yövuorossa suu korvissa. Niin onnellinen olen pienestä siskontytöstäni ja siitä, että siskon tuskat on nyt ohi. Tai ainakin kivut muuttaneet paikkaa...

Vihne ja viunale

Minulle tuli oivallus. Tiedättehän, toisilla on vähän pitemmät piuhat kuin toisilla. Minulla taitaa olla melkoiset johdot. Nimittäin näin hyvissä ajoin, viikko ennen siskoni laskettua aikaa minulle tuli oivallus että voihan jehna, minusta tulee täti! On se hyvä kun hoksasin etten sitten ihmettele ainakaan ääneen, että mikä tuo on... ;)