Yhden äitin turinoita

Lapsiperheen arkea aatteenpunaisten lasien läpi.

tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Lintuja ja influenssaa



Kotkan sorsat oli ihmiselle vaarattomia, mutta sitten löytyi Ruotsista lintuinfluenssaa. Suoraan jos sanon, niin alkaa jo kyllästyttää tuo ainainen linnuista uutisointi. Tuo jos joku lietsoo pelkoa, johon ei oikeastaan ole edes aihetta. Ihan reheellisesti, käyttekö te suukottelemassa puluja torilla ja sorsia ankkalammella? Minä en käy. Miksi ihmeessä minun siis pitäisi vavista pelosta. Suomen viisaat miehet ovat jo tehneet hienot suunnitelmat, miten tauti ei pääse leviämään meidän lintuihin ja ihmisiin, joten luotetaan ammattimiehiin. Tai jos ei luoteta, niin ei ainakaan kiusata asialla koko kansakuntaa. Tympii...

Kuva: http://www.lomavakkara.com/finnish/1024/esittely.html

maanantaina, helmikuuta 27, 2006

Veeti 3kk



Veetillä oli tänään 3kk-neuvola ja poikahan kasvaa ihan huimaa vauhtia. Pituutta hänellä on nyt 63cm (synt. 52cm) ja painoa 6520g (synt. 4100g), ei siis ole mikään ihme, että hän tuossa käsivarrella alkaa painaa. Odotan jo sitä, että Veeti hallitsee itsensä paremmin, ja voin kantaa häntä tuossa lanteitten varassa enemmän kun kädellä. Mutta siihen on vielä hetkinen matkaa.

Muuten neuvolatäti kirjoitti korttiin: "Kasvaa hienosti rintamaidolla. Jäntevä poika. Viihtyy lattialla. Lelukin pysyy jo hetkittäin kädessä. Yöt sujuu hyvin, nukkuu pitkiä unia. Jokeltelee, on tyytyväisen oloinen." Olin oikein ylpeä äiti, kun Veeti tarttui tädin heiluttamaan helistimeen, piti siitä otteen ja alkoi heiluttelemaan jahka täti tajusi irrottaa siitä. Tuota se ei juurikaan ole vielä kotona tehnyt, mutta ehkä neuvolan helistin oli paremman mallinen.

Viikonlopun aikana Veeti on alkanut puhella kovasti. Ehkäpä hänellä ei ole ennen ollut asiaa. Nyt hän kuitenkin huuteli lelukaaren alta kantavalla äänellä, ja jotain juttua tuli melkein koko ajan kun oli hereillä. Ja nauroi, niin että jalat meni kippuraan ja otsa sileni. Äitin kulta.

tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Viisi outoutta

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Jaa minulla kummallisia tapoja... Ehei. Täytyy oikein miettiä että keksii... Tai ehkä se miettiminen onkin siinä, että miten rajaa ne omituisuudet vain viiteen.

1. Rakkoni toiminta on suoraan verrannollinen ulko-oven aukeamiseen. Käyn vessassa aina kun lähden ulos ulko-ovesta, on edellisestä käynnistä sitten vartti tai kuusi tuntia, ja kun tulen kotiin, on aivan pakko päästä HETI vessaan.

2. Syön Daimsuklaasta suklaan päältä ja yritän säästää toffeen ehjänä. Koko makunautinto on pilalla, jos se on kolhiintunut, ja toffee on valmiiksi lohkeillut suklaan sisällä. Sama juttu Kingis-jäätelössä. Ensin suklaakuori, sitten vaniliajäätelö ja lopuksi suklaasydän.

3. Porkkanaraaste maistuu aivan ihanalta puolukkahillon kanssa, eikä tämä ole mikään raskausajan oikku, vaan ihan lapsesta asti miellyttänyt maku. Kannattaa kokeilla.

4. Katin vastakohtana kastelen kukat vasta kun kuka tahansa tajuaa kukkaa vilkaistessaan ettei se ole saanut vettä moneen aikaan. Joskus katselen kukkia että koskas ne on viimeksi saanut vettä, mutta vaikka en muistaisi niin kauas menneeseen, en tartu kastelukannuun, ennen kun joku kukista on ihan nuupallaan. Sitten kyllä kastelen ne kaikki. Ilmankos minulla menestyy vain kaktukset sun muut semmoiset...

5. Aloitan mielelläni käsitöitä, minulla on niitä korissa monen monituista. Mutta teenkö niitä valmiiksi? Eeeen. Veetin nuttukin tuli ennen laitokselle lähtöä yhtä hihaa vaille valmiiksi ja sitä hihaa edelleen on vailla...

Ketä sitten haastaisin? Ööh. Pidätän itselläni oikeuden haastaa tulevaisuudessa viisi ihmistä, jos keksin ketä haastaisin :)

Jostain sitä pitää aloittaa

Siskon toivomuksesta ja omaksi ajan kuluksi ajattelin kokeilla, mitä tämmöisestä bloggeilusta tulisi. Nyt vaan tuntuu, että mitä, mitä, mitä, mutta eiköhän se tästä. Katsellaan, kokeillaan, testaillaa ja opetellaan. Ei kai kukaan tunne mitään vierasta ennen kun on tutustunut.

Aikaahan tässä luulisi oleva, kun ollaan äitiyslomalla, mutta tosiasiassa niin ei ole. Poika, joka on tuossa viereisessä kuvassa, ottaa tietenkin oman aikansa ja jotain muutakin pitäisi tehdä, kun hoitaa Veetiä ja istua koneella. Kun jo syöminen vie niin paljon aikaa päivästä, sekä oma että pienen miehen. Mutta siksihän tässä kotona ollaan, että tekemistä riittää.