Yhden äitin turinoita

Lapsiperheen arkea aatteenpunaisten lasien läpi.

maanantaina, heinäkuuta 16, 2007

Edelleen hengissä :)

Ensimmäinen työpäivä onnellisesti takana ja minä tyttö se viihdyin. Oli mukavia perheitä ja selkeitä työkuvioita. Uskon, että työparini jäädessä ensi maanantaina lomalle, selviän edelleen. Välillä voi mennä sormi suuhun, mutta en usko että tulisi mitään, mitä en klaaraisi. Olen minä vaan sen verran hyvä... Minä olen kuulkaas ihmiset nyt perhetyöntekijä!

Veetikin on hengissä. Hän jäi nätisti aamulla päiväkotiin ja heilutti meille kera monen muun lapsen ikkunasta. Kaikki oli mennyt hyvin, hän oli syönyt reippaasti itse, istunut potalla (vaikkei mitään ollut sinne tehnytkään), nukkunut reippaasti ja muutenkin ollut kiltti, mutta omaan tapaansa kerkeeväinen poika. Iltapäivällä kun menimme hakemaan, tuli hän kiireesti syliin ja sitten meinasi tulla poru. Mutta kun sanoin, ettei enää kannata jos ei vielä ole itkenyt, niin veti takaisin. Siis ei kyyneleitä tänään.

Ukko-kulta vei meidät ulos syömään ensimmäisen työpäiväni kunniaksi. Söimme hyvin ja riittävästi ja nyt on kupu pullollaan ja mieli iloinen. Tämä päivä oli kaikin puolin oikein onnistunut. Näitä lisää :)

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2007

Jännittää

Huomenna alkaa työt elämäni ensimmäisessä OIKEASSA työpaikassa. Työpaikassa, jossa olen yksin vastuussa itsestäni ja tekemisistäni, enkä jätä kesän jälkeen siivottua pöytää taakseni ja sano kiitos hei. Ihan eri asia kuin kesätyö ja erityisesti aivan eri asia kuin työharjoittelu. Jännittää niin vietävästi, että hyvä kun maltan istua tässä penkillä. Koska tiedän, että päästyäni töihin, tämä helpottaa, kiitos ihanien työtovereideni, jotka ovat siis minulle ennestään tuttuja ja siksi heitä en joudu pelkäämään.

Mutta tässä sitä nyt mennään, lujaa vauhtia kohti aivan uudenlaista elämää. Teen töitä kun työvuorolistassa niin lukee ja tulen kotiin, enkä tee mitään töihin liittyvää. Siis ei enää kotiläksyjä. Mutta toisaalta, mukana tulee uudenlaiset opettelut. Paljon jo tiedän, ainakin päivät ja viikot rytmittyvät uudella tavalla, eikä tästä ole ylimääräisiä hyppytunteja eikä vapaapäiviä. Kaikkia muutoksia en osaa vielä arvatakaan. Joka tapauksessa sen tiedän, että huomenna elämäni tulee muuttumaan suunnattomasti. Halusin tai en.

Pitäkää mulle peukkuja... :)

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Päiväkotiin

Minulla alkaa työt maanantaina. Veetin perhepäivähoitaja on kuitenkin vielä kesälomalla. Siksipä Veetin pitää mennä kolmeksi viikoksi päiväkotiin.

Kävimme tänään päiväkodissa tutustumassa, eikä se helpottanut hiukkaakaan vastustustani. Kuulun siis siihen joukkoon, jonka mielestä pienen lapsen paikka ei ole päiväkodissa. Lastenhoitaja kertoi minulle, että ensi viikolla on vielä vähän lapsia, loppuviikostakin vain 19. Ohjaajia on kaksi seuraavaa viikkoa kolme. En uskaltanut edes kysyä, minkä verran niitä lapsia sitten seuraavilla viikoilla on, jos tuo on vähän.

Toinen kauhistus on tyttö, joka on päiväkodissa kesähoidossa ja jota meidän Veeti pelkää kuin ruttoa. Tyttö asuu Veetin hoitajan naapurustossa ja Tarja on kertonut, että Veeti alkaa itkemään kun tyttö tulee heidän pihaansa. Tyttö oli tänäänkin päiväkodissa kun kävimme ja vaikkei Veeti nyt itkemään alkanutkaan, pelon huomasi hänestä kyllä oikein selvästi. Ikinä hän ei ole niin kovasti pitänyt minusta kiinni kun olen ottanut hänet syliin. Kerroinkin sitten tuosta pelosta hoitajille, toivottavasti he suhtautuvat siihen kaikella vakavuudella ja Veeti voi heidän avullaan päästä pelostaan komen viikon aikana yli.

En ole sitten himpun vertaa innoissani tuosta kolmesta viikosta, mutta ei se mitään muuta. Veeti menee päiväkotiin, minun on vain kestettävä se. Onneksi kolme viikkoa on nopeasti ohi ja Tarja palaa kesälomilta. Todennäköisesti nämä kolme viikkoa ovat kuitenkin vaikeampia minulle kuin Veetille, joten "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat".

Tunnisteet: ,

tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Jos en tietäisi etten ole, voisin väittää olevani...

Nimittäin raskaana. Jälleen ilonani ja riemunani on ollut useamman viikon kuvotus. Samanlaista minulla oli tuossa keväällä kerran, silloin kävin neuvolassa testaamassakin. Nyt tähän iloon ja riemuun liittyy vielä huimaus. Ja sehän oli tuttu tunne pari vuotta sitten, melkein koko raskauden ajan. Ja ettei ilo siihen loppuisi, minulla on jatkuva jano. Ehkä osasyyllinen on tämä lämpötila, mutta se ei selitä janoa viime viikolla. Mutta tosiaan, ei tarvi onnea toivotella eikä naapureille kuiskutella, en ole raskaana, kaikesta huolimatta.

Voin kyllä sanoa, että ei ole mikään hehkeä olo näine riesoineni. Mies ehdotti stressiä, mutta mielestäni minulla ei sellaista ole. Olenhan lomalla. Mies väitti, että jännitän töitten alkua niin kovin. Ehkä se sitten on niin. Jos näin on, tämän pitäisi helpottaa kahden viikon päästä. Toivottavasti helppaa ennemmin, alkaa ärsyttää, kun ihan syyttä suotta tämmöinen olo on.

Tunnisteet: