Julkaistu

Launataina julkaistiin minun ihan itse tekemä Vertaisohjaajien koulutuspaketti. Se julkaistiin vertaisohjaajien kouluttajien koulutuksessa. Olin siellä vertaisohjaajien kouluttajakoulutuksen kouluttajana.

Juuh, siis julkaistiin. Nyt se on kirjoissa ja kansissa ja on aikast pollee olo. Sain kiitosta ja kehuja ja tuli hyvä mieli. Esittelin materiaalia ja sen käyttöä ja toivottavasti se tulee laajalti käyttöön.


Ja tänään laitoin ensimmäiset ihka oikean työpaikan hakemukset postiin. Tälleen lämmittelen ja pehmeesti laskettelen, etten sitten kauhealla pakokauhulla toukokuun lopulla ala, että apua, musta tulee työtön!!!

Kotikotikunnan perhepäivähoidon ohjaaja ja siivousfirman lähiesimieheni lupautuivat suosittelijoiksi, ei sosiaalialalla enää töitä ilman saa. Ihan ilomielin lupautuivat moiseen hommaan he. Toivottelivat onnea työnhakuun. Sitä tarvitaan.

Täällä ollaan :)

Minua on kyselty. Minulta on kysytty, koska blogiin tulee lisää tekstiä. Nyt! Minulta on myös kysytty, koska Veetin blogiin tulee uutta tekstiä. Ken tietää, vaan ei kerro. Mokomakin Ken >:(

Minulla on pitänyt kiirettä. Nuo toukokuun loppuun mennessä suoritettavana olevat 73,5 opintopistettä pitää huolen siitä, ettei minulla ole vapaa-ajan ongelmia. Minulla ei näet ole vapaa-aikaa.

Työharjoittelu nykyisessä paikassani loppuu ensi viikon perjantaina. Harmi, olen nimittäin ihan tosissani viihtynyt. Mutta sitä ei ole aikaa jäädä miettimään. Nopeasti vain raportti valmiiksi ennen kuin seuraava harjoittelu kuntouttavassa ja tuetussa työtoiminnassa alkaa. Sihen on aikaa vielä neljä viikkoa. Kun tuo harjoittelu loppuu viisi viikkoa alkamisen jälkeen, samalla viikolla kun esitän opinnäytetyöni, saankin kiireen vilkkaa unohtaa moisen harjoittelun ja valmistautua kahden viikon päästä alkavaan hallinnon harjoitteluun. Siihen minulla ei tosin ole vielä paikkaa, mutta eiköhän sekin pian selviä.

Tuossa harjottelujen välillä pitäisi sitten tehdä teoriaopintoja harjottelujen ja opinnäytetyön jälkeen jäljellä olevat 30 opintopistettä. Se ei ole paha määrä alkuunkaan, mutta yhdistettynä jo ennen mainittuihin, työtä riittää. Tällä hetkellä työn alla (opparin lisäksi) on kaksi portfoliota. Ilmeisesti johonkin väliin pitää ujuttaa vielä poppanan tai maton tekeminen. Taidan tehdä keinutuolimaton. Sille olisi tarvetta.

Mutta itsepä olen osani valinnut, joten mikäs tässä on ollessa. Tämän kevään jälkeen olen tutkintopaperini ansainnut. Kyllä sitä neljä kuukautta seisoo vaikka päällään. Tosin paha olo siinä voi tulla, kun veri valuu päähän, mutta ei kerrota kenellekään.

Tää valmistuis kesällä

Olen kierrellyt maita ja mantereita ja Alaskan tuntureita... Juu ja opettajien työhuoneita. Ja niissä on ollut opettaja sisällä. Ja niiden opettajien työhuoneitten opettajien kanssa olemme sopineet monenlaisia asioita. Summa summarum, lopputulema onpi se, että jos ei Veeti saa korvatulehduskierrettä tai minulta katkea kaula, minä valmistun kesäkuun valmistumispäivänä 15.6.2007!!!

Älkää luulko, että tulen pääsemään helpolla. Painan töitä kun pieni sika seuraavat neljä kuukautta. Mutta se on sen arvoista. Tästä tytöstä tulee kuulkaas vallan sosionomi.

Tämän tiedon innoittamana soittaa pirautin eilen pomolle ja sanoin, että se on loppu nyt. Ilmoitin päivämäärän, jonka jälkeen en tule enää töihin, joka tarkoittaa, että tämän nyt menossa olevan opintovapaan jälkeen teen töitä 12 työpäivää ja sen sitten siinä. Ja voihan vihne ja viunale kun oli vaikea puhelu. Miten voi ihminen kokea niin huonoa omaatuntoa siitä että irtisanoutuu? Ja haikeutta siitä, että jättää työn, joka on aina ollut se pieni paha pienen rahan vuoksi. Juuh, mutta niin tein. Omatunto soimasi minkä kerkesi, kun noin jätin heidät pulaan. Ja tuli melkein tippa linssiin kun oli nin haikeaa. Voihan vihne, sanon minä.

Tässä sitä nyt mennään. Mitä tekee ihminen, joka ei yhtäkkiä olekaan opiskelija? Sitä odotellessa, jännittää... Pelottaa!

Kummityttö

Minusta tuli tänään toistamiseen kummitäti. Sain itselleni kummitytön. Tyttö täyttää jo tänä vuonna 10, mutta on kovasti toivonut itselleen kummitätiä. Hänellä oli kummitäti, tai on siis edelleen, mutta tämä täti ei ole hoitanut kummin velvollisuuksiaan moneen vuoteen. Hän ei edes tervehdi tyttöä, jos he näkevät jossain. Nyt tyttöä on alkanut kovin surettaa, kun kaverit touhuavat kummitädin kanssa kaikenlaista, mutta hänellä ei käytännössä edes ole kummitätiä. Tyttölapselle kummisetä ei ole lainkaan sama asia.

Niinpä minä sitten lupauduin hänelle kummiksi ja tänään kirkkoherra antoi suostumuksensa pitkien perustelujen jälkeen. Tyttö on ennestään Markon kummilapsi, joten täysin outo tilanne tämä ei ole. Periaatteessa olen pitänyt ennenkin Markon kummilapsia tietyllä tavalla omina kummilapsinani. Sillä erolla, että he eivät ole pitäneet minua kummitätinään.

On tämä silti vähän hämmentävää. En oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tietenkin olen iloinen uudesta kummilapsestani ja ylpeä, että minut tähän vastuulliseen tehtävään pyydettiin. Mutta samalla mietin pienessä päässäni, miten muodostetaan kummisuhde kymmenvuotiaaseen tyttöön, joka vielä on vähän arka ja ujo luonteeltaan ja jonka kanssa en saa paljoa juttua aikaiseksi juuri hänen arkuutensa vuoksi. Tiedän, että tyttö oli hyvin iloinen kuullessaan, että hän on saanut uuden kummitädin. Ja ilmeisesti myös siitä, että se kummitäti olen juuri minä. Tiedän myös, että minulta odotetaan yhteistä aikaa kummityttöni kanssa, elokuvareissuja, yökyläilyjä, sellaista hauskaa "tyttöjen juttua". Mutta ennen kun voin ottaa tytön meille yökylään, minun pitää päästä hänen lähelleen ja luoda jonkunlainen kummisuhde. Miten ihmeessä minä teen sen?

Kaikkeni kuitenkin yritän. En halua, että tyttö joutuu pettymään toistamiseen.